.... Tuossa kulttuurissa kysymykset kuuluvat: katkaistaanko fatta, ellen tee kuten uuden kotimaani viranomaiset sanovat ? Rahantulo jatkuu, se ei siis tarkoittanut mitään / rahantulo katkesi, se siis tarkoitti mitä sanottiin. Ja: karkotetaanko minut, ellen tee kuten he sanovat ? Minua ei karkoteta, se ei siis tarkoittanut mitään / minut karkotetaan, se siis tarkoitti mitä sanottiin.
Välttämättä karkotuksia ei tarvita kovin kauan, sillä lopulta yhteisö tajuaa ettei sillä ole neuvotteluasemaa ja että on sopeuduttava oikeasti eikä vain monikulttuurisen leikisti.
Kuvailit juuri täsmällisesti kotouttamis-ongelman ytimen: Jos kotoutumista l. normeihin sopeutumista ei vaadita, sitä ei tapahdu. Sanktio-asteikon toisessa päässä on sormen heristely, ja toisessä päässä "venäläinen varoituslaukaus". Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että riehaantuneen joukon reunasta ammutaan joku. Kun muut näkevät, että "kas, sehän kuoli", he ymmärtävät että järjestysvalta on tosissaan. Sen jälkeen uskotaan sitä sormeakin.
Esimerkkini kertoo, mihin joudutaan jos jonkin ryhmän ja muun yhteiskunnan välisen 'erilaisuuksien kohtaamisen' hallinta ei toimi. Enemmistön/kantaväestön antaessa jatkuvasti periksi vaatimukset kasvavat, ja häiriökäyttäytyminen kärjistyy. Tukholmassa nähtiin juuri tämän prosessin eräs vaihe.
Erityinen ihmisryhmä katsoo voivansa päättää, saako Israelin juokkue pelata Ruotsissa. Kun eivät saa tahtoaan lävitse, kiukutellaan mellakoimalla ja rikkomalla poliisiautoja. Ketään ei karkoiteta. "Nuoriso" julistaa, ettei poliisi saa tulla erityisryhmän asuinkortteleihin. Jos tulee, kivitetään. Jos kivittämiseen puututaan, ammutaan singolla poliisiaseman seinään. Ketään ei karkoiteta. Etc, etc.
Karkoittamattomuus edeltää aina eskalaation seuraavaa askelta.
Löysäilyn ja lälläröimisen tien päässä on tilanne, jossa karkoitus-pohdinnan kohteina eivät ole häirikkö-yksilöt vaan 'toiseuden' enklaavit. Sitäkö joku haluaa??
