Pelosta, filosofi Paolo Virno erottaa käsitteinä pelon ja huolestuneisuuden toisistaan. Pelkoa hän kuvaa kantilaisittain; pelko on jotain sellaista mihin liittyy jotain konkreettista uhkaa (esim. lumivyöry, luonnonkatastrofi). Pelolle vastineen tarjoaa yhteisö, joka ainakin periaatteessa suojelee yhteisön jäsentä.
Seuraavaksi puhutaan huolestuneisuudesta; huolestuneisuuden kohteena ei ole mikään yksittäinen taikka konkreettinen asia, vaan se on jotain määrittelemätöntä, mikä liittyy yleiseen "murroskauteen", jolloin "moraalinen minä" muodostuu ainoaksi luotettavaksi tekijäksi. (EDIT): yhteisöjen hajotessa
Uskonkin, että maahanmuuttokriittisyydessä on kyse lähinnä huolestuneisuudesta (en rupea toistelemaan tässä ketjussa jo aiemmin määriteltyjä asioita sen tarkemmin), jossa pelko itsemurhapommittajista esim. Helsingin metroissa sekä pelko uudesta, laajemmasta ja modernimmasta Ottomaanien valtakunnan tulosta ovat vain osana yleistä huolestuneisuutta (hysteriaan asti menevää), jolloin ei tiedä missä mennään. Jussi Halla-ahon, James Hirvisaaren ja Timo Soinin kaltaiset henkilöt vaikuttavat "sen vanhan tutun" turvallisuuden tarjoajilta (Luoja tietää mitä käynee, kun ja jos tämä osoittautuukin pelkäksi huuhaaksi ja ihmisiä petettäisiin jälleen kerran).
Virno puhuu myös "väestä", joka hävisi kansa-käsitteelle 1600-luvulla, hobbeslaisten ryhtyessä rakentamaan nykyisiä kansallisvaltioita ja kansa-käsitettä. Väkeä kuvataan seuraavasti: "paljous, joka pysyy paljoutena, julkisella näyttämöllä, kollektiivisessa toiminnassa ja yhteisten asioiden hoitamisessa sulautumatta yhdeksi". Pointtina siis, ettei pakoteta olemaan sitä yhtä ja samaa, valtiollisin termein. Tuon kansa-käsitteen katsotaan nyt olevan kriisissä ja uushobbeslaiset ovat kauhuissaan ja pelkäävät "luonnontilaa".