Minusta nuo näpertelyt kääntyvät monasti itseään vastaan niistä nousevan kohun vuoksi. Monille voi olla vaikeaa sulattaa totuttuja asioita joudutaan muuttamaan "vierauden" vaatimuksesta. Sinänsä tuollaiset muutokset kannattaisi kuitata normaaleina tuotteen muuttumisina, lähes kaikki tuotteethan uudistuvat tasaisin väliajoin. Ei tulisi tehdä erityistä numeroa muutoksen syistä.
Riippumatta minkä vaatimuksesta mikäkin muutos tapahtuu, niin omaan elämääni lakukäärepapereiden poistumisella on ollut huomattavasti enemmän vaikutusta kuin mihinkään lopulta johtamattomilla juhlapuheilla.
Myönnän että itsekin hätkähdin aluksi kuullessani tuosta 'neekeri-dekkarin' nimenmuutoksesta. Mutta muisteltuani hieman miltä sen nimen kuuleminen ja ääneen lausuminen koululuokassa aikoinaan tuntui, tajusin myös että tässä oli taas yksi sellainen konkreettinen ihmisten elämään vaikuttava muutos. Senpä takia näitä niin palavasti vastustetaankin, onhan se valkoisen vallan kaventumista se pienikin muutos. Raisa Simola avaa
tässä Tintti Afrikassa sarjakuvaan liittyviä merkityksiä. Olen samaa mieltä siitä ettei tällaisia taideteoksia pidä muuttaa piiruakaan. Mutta niiden paikka ei ole myöskään kirjakaupan lastenkirjojen-osastolla.
Persuideologian vertaaminen kansallissosialismin vastaavaan(kyllä sellainen on, vaikka se epäjohdonmukainen ja ristiriitainen onkin) tarkoittaa näemmä edelleen sitä että vertaajan täytyy olla pelkuri, vähintään ylihuolehtivainen hysteerikko joka tosissaan kuvittelee että aivan kohta on kaasukammioista rakennuspiirrustukset pöydällä. Ehkä tällaiset voisivat taas vaihteeksi itse tutustua kansallissosialismista kirjoitettuun, sen sijaan että luulottelevat itselleen ottaneensa jo kylliksi yhdelle ihmiselämälle selvää. Ehkä samalla siihen miten mm. Tanskassa kävi kun toimittiin juuri niin kuin Suomessa ollaan nyt toimimassa.
Voihan silti käydä niin kuin Olavi Mäenpään uskottavuudelle, poppoonsa on tätä nykyä lähinnä vitsi jolle jopa aatetoverit nauraa räkättävät. Voi tietysti niin halutessaan kysyä naurattaako Miila Niemistä tai katupartioiden pysäyttämiä. Vai onko se eri asia. Onko Mäenpään rasismista haittaa vasta kun siitä on
teille haittaa, kestääkö demokratia Mäenpään rasismin niin kauan kuin siitä ei
teille itsellenne koidu ongelmia?
Optimistien sopisi miettiä myös sitä venyisikö
Herra Fantastinen Mäenpään kanssa sopimukseen? Ehkei. Entä Halla-ahon? Tuskin. Ehkäpä Soinin kanssa? Ei nyt sentään, ellei nyt ihan merkilliseksi menisi. Helpottaisiko venymistä jos korvaan supiseva suostuttelija olisikin Wille Rydman? Erittäin poikkeuksellisessa tilanteessako vainko? Onko Suomi ollut tähän mennessä yhtä pahassa sisäpoliittisessa kriisissä kuin Tanska, Belgia, Ranska, Italia, Unkari, Israel, Hollanti jne.
Demokratiaan ei kuulu rasismi, siitä ollaan varmaan kaikki yhtä mieltä. Mutta sekö on sitten eri asia jos sitä kuitenkin tulee hieman lisää sinne edustuslaitokseen vaikkain vain muutamia yksittäisiä kansallissosialisteja. Miten mulla on jotenkin sellainen tunne, että jos kansallissosialistien valtarakenteisiin pesiytyminen ei aiheuta juuri tässä valtiossa ulkoisesti juuri täsmälleen samankaltaisia riittejä kuin aikoinaan muualla, niin tuosta pesiytymisestä ei ole oikeastaan liiemmin mitään haittaakaan. Että mun tässä pitäisi jotenkin puolustaa havaintojani löytämällä se ensimmäinen hakaristipoliitikko lisätäkseni uhka-arvioideni uskottavuutta, sen sijaan että ne joiden mielestä nassujen eristäminen onnistuu siellä Rajamäkien ja Zycpowitzien seassa ilma sen kummempaa pohtimista, alkaisivat vihdoin selittämään että miten se ei-tässä-mitään on se kaikkein todennäköisin skenaario Suomessa kun se ei missään muuallakaan ole toteutunut? Ja jos jollekin tuli nyt mielleyhtymä kriittisliikkeen uhkakuviin kirjoittamastani, niin totean jo valmiiksi: kaikki ne uhkakuvat joita Sisu manaa tulevat myös tapahtumaan jos tuo liike saa vastedeskin tahtonsa läpi.