Muistaakseni me molemmat olemme päätyneet pikemminkin sellaiseen johtopäätökseen, että osan etua ei voi erottaa kokonaisuuden edusta, vaan ihmiskunta on kiinteistä keskinäisistä riippuvuussuhteista muodostuva kokonaisuus, jonka kokonaisedun tavoitteleminen on kestävin keino myös sen osajoukkojen edun valvonnassa.
Yllä oleva on hölynpölyä sekä premisseiltään että päättelyltään. Riippuvuussuhteiden kiinteyttä ja laajuutta voi testata esim. seuraavalla ajatuskokeella: Oletetaan, että vaikka Somalia katoaisi asujamistoineen maan päältä seuraavan 30s kuluttua. Miten tämä vaikuttaisi esim. minun elämääni? Vastaus: ei millään tavalla. Jokin joukko voi aivan vapaasti maksimoida etunsa/onnellisuutensa/jne. jonkin muun, vaikka lukumäärältään suuremman joukon etujen/onnellisuuden/jne. jäädessä niukemmaksi.
Maahanmuutto on itselleni melko puhtaasti liikkumisvapauskysymys, jonka globalisoituminen kansallisvaltion sisäisestä liikkumisvapaudesta laajemmaksi vapaudeksi on tavoiteltavaa (myös oikeusfilosofisesti loogisin asiantila)
Oikeusfilosofisesti loogisin asiantila? Voinet valottaa sekä kyseisen filosofian tenhoavuutta että logiikkaasi. Näen olennaisesti vain (tavalliseen tapaan) kilpailevia oikeuksia, joille kaikille voidaan löytää hyviä perusteita.
globaalien sisämarkkinoiden tehokas toimiminen edellyttäisi globaalia liikkumisvapautta siinä missä Yhdysvaltain tai EU:n sisämarkkinoiden tehokkuus perustuu muiden seikkojen muassa liittovaltion sisäiseen liikkumisvapauteen (erit. työvoiman, palvelujen ja tavaran osalta).
Tämä perustelu toimii, jos liikkuvuus on todella markkinaehtoista, eli työvoiman kysyntään ja tarjontaan perustuvaa. Esim. Suomessa käytännössä ei ole kysyntää ammattitaidottomalle työvoimalle, jolloin sellaisen liikkumisessa maahan ei ole mitään yhteiskunnallista järkeä.
Tässä yhteydessä kuitenkin riittänee omasta puolestani sen toteaminen, että mielestäni maahanmuuttopadon äkillinen murtaminen (eli kansallisten maahantulobyrokratioiden ja rajavartioinnin nopea alasajo) ei voi olla ratkaisu
Ongelma ei ole mikään "maahantulobyrokratia", vaan että rajalla muuttuu paitsi kieli ja kulttuuri myös laki, oikeudet ja sosiaalivakuutusjärjestelmä. Jälkimmäisistä johtuen vapaa liikkuvuus voidaan toteuttaa vain sellaisten valtioiden välillä, jotka pystyvät keskenään vastavuoroisesti sopimaan kyseisistä oikeuksista ja vastuista, mistä Pohjoismaat on pitkäaikainen esimerkki.
kuten ei myöskään kansallisen hyötynäkökohdan loputon lyhytnäköinen puolusteleminen maahanmuuttajajoukkoa kansantaloudellisesti hyödyllisiin ja hyödyttömiin luokittelemalla. Edellinen johtaa hallitsemattomiin epäkohtiin ja jälkimmäinen puolestaan rasismiin sekä ongelmien pyyhkäisyyn maton alle.
Mikä taho ajaa kansallista etuamme, ellemme me itse (ei mikään taho)? Tuota "lyhytnäköisyys"-mantraa toistelee tällä foorumilla useampikin kirjoittaja suuremmin asia perustelematta tai todistelematta. Mihin pitkän tähtäimen tappioihin kansallisen edus ajanminen nyt tai tulevaisuudessa sitten johtaa (mielellään konkreettisia, uskottavia, mahdollisesti euromääräisiä esimerkkejä, eikä mitään abstraktia spekulointia)? Kääntäen, mihin pitkän aikajänteen hyötyihin kehitysmaista Suomeen kohdistuva vapaampi liikkuvuus johtaisi (mielellään konkreettisia, uskottavia, mahdollisesti euromääräisiä esimerkkejä, eikä mitään abstraktia spekulointia)? Päivän selvää on, että Eurooppaan kohdistuvalla maahanmuutolla Afrikan ongelmat eivät ole ratkaistavissa. Ei sinne päinkään.
Maahanmuuttajat jakautuvat kansantalouden ja yhteiskunnan kannalta hyödyllisiin ja hyödyttömiin, jopa taakkaa edustaviin riippumatta siitä, haluammeko leikkiä, että näin ei olisi.