Eikös ne Dingo-fanit olleet pikkutyttöjä?
Mainittua Porirock-aikakautta maaseudun puolelta tarkkailleena satakuntalaisena sällinä totean, että osapuilleen kyllä. Muistissa on, kun pari innokkaampaa Neumanniin tykästynyttä luokkamme pikkutyttöä tuli eräänä aamuna kouluun pinkit huivit kietaistuina säärtensä ympärille. Asuste herätti tietysti hienoista ilkkumista, mikä ei kuitenkaan jatkunut kovin pitkään. Dingokriittinen luokanvalvoja katkaisi huivien merkeissä tapahtuneen monikulttuurikehityksen oitis paikalla käskemällä tytöt poistamaan mainitut asusteet. Kultaisella 1980-luvulla satakuntalaisissa maalaiskouluissahan pukeuduttiin siististi ja nuhteettomasti!
Kaksilahkeiset eivät sanottavammin muistaakseni ainakaan julkisesti tai kovinkaan julistaen Dingoa harrastaneet; totta kai oli mahdollista ilmaista rajoitettu hyväksyntänsä sanoilla "no, on niillä se
yks hyvä kappale". Kuten esimerkiksi "Nahkatakkinen tyttö" tai todennäköisemmin sanoitukseltaan sopivasti testosteronia pursuava "Sata rohkeaa laivaa", koska hei, niissä molemmissa sanotaan "
helvetti"! Rajua! Enemmänkin teini-ikäiset miehenpuolet kuuntelivat silti Yötä, joka oli heidän viiteryhmässänsä silloin se sosiaalisesti hyväksyttävä vaihtoehto nimekkäimmältä Porirock-sektorilta. Useimmilla tämä vaihe jäi päälle monien vuosien ajaksi. Raumalla vielä 1990-luvun puolivälissä Piraten-pubissa istuessa saattoi luottaa siihen, että viimeistään yhdentoista aikaan ne kahdenkympin paremmalle puolelle ehtineet tyypit olivat sen verran kaasuissa ja nostalgisia, että "Laulu rakkaudelle" - hirvittävä kappale - rämähti ennemmin tai myöhemmin soimaan jukeboxista.
Porirockin muista lippulaivoista todettakoon, että Mambaa kuuntelivat nuoret sällit kotimaisemissani 1980-luvulla lähinnä omalla vastuullaan. Mikäli moisen mieltymyksen tunnusti julkisesti, siinä oli se riski että saattoi tulla luonnehdituksi sellaisella murrosikäisten kundien keskuudessa yleisenä solvauksena käytetyllä nelikirjaimisella epiteetillä.
Toisaalta, jos omisti tukun Mamban LP-levyjä ja kunnon stereolaitteet joilla kopiointi C-kasetille oli mahdollista - pitää muistaa, että teknisesti elettiin siis tosiaankin sitä 1980-lukua, ja puhun maaseudusta - niin silloinhan oli keskimääräistä paremmat mahdollisuudet päästä piratismia harrastamalla tyttöjen mielisuosioon.
Olin vuonna 1985 tai 1986 järkkärinä Dingon konsertissa, ja kaikki yleisössä olivat 10-13-vuotiaita tyttöjä. Ei ainuttakaan poikkeusta. Vanhemmat odottivat ulkopuolella.
Mikäs se tapaus oli, jossa Neumann otti "Autiotaloa" esittäessään sen yhden esiteini-ikäisen tytön yleisöstä lavalle reppuselkäänsä? Tai niinhän hän tietysti teki aina, se oli vakiorituaali, mutta tämä tapaus televisioitiin, ja neidon naispuoliset kaverit muistaakseni hakkasivat siitä hyvästä hänet kateellisina henkihieveriin.
Verkkohaku: onhan tätäkin näemmä
tutkittu. "Kertosäkeen sisääntulo pakottaa kuulijansa seuraamaan korostusta mukana ja
Autiotalon jakamisessa voi olla mukana kiihkeän innostunut seksuaalinen katarttinen ja orgasmia musiikin keinoin jäljittelevä lataus".
Best,
J. J.