Mielestäni on väärin lähteä ajatusmaailmaan "ne vie meidän naiset" -mukaan ja jopa todistella sitä. Ne vie meidän naiset on seurausta omistussuhteesta toiseen sukupuoleen.
Tavallaan kyllä, tavallaan ei. Jos parisuhdemarkkinoita tarkastelee ilmiönä, niin kyseessä on nollasummainen peli: jonkun "voitto" (pariutuminen) on aina joltakin toiselta pois. Moniavioisuus tai rinnakkaissuhteet ovat vielä asia erikseen.
Kyseessä ei ole luonnollisesti mikään omistus- tai orjuussuhde (tai patriarkaalinen sorron väline feminististä jargonia lainatakseni), vaan kahden ihmisen välinen informaali (seurustelu) tai formaali (avioliitto) "sopimus."
Henkilökohtaisesta ja eettisestä näkökulmasta voin allekirjoittaa Kantin maksiimin "Toimi siten, että kohtelet ihmistä, omaa että jokaisen muun persoonaa, aina päämääränä, eikä koskaan pelkkänä välineenä", mutta myös muun systeemisemmän näkökulman valinnan tulisi olla sallittua, koska tällaiset kysymykset joka tapauksessa vaikuttavat ihmisten asenteisiin.
Tällöin koetaan toinen varkaaksi, vaikka eihän hän mitään sinulta varasta. Ei vaikka maahanmuuttajien sukupuolijakauma olisi miehinen. Jokaisellahan on lähtökohtaisesti oikeus päättää siitä kenen kanssa seurustelee, keneen rakastuu ja kenen kanssa hankkii lapsia. Mielestäni miesasialla ei pitäisi tähän asiaan olla mitään kantoja.
En usko, että (poliittisella) miesliikkeellä sinänsä onkaan. Kyse on lähinnä pariutumismarkkinoiden dynamiikasta ja syy-seuraussuhteista, joita voidaan tällä tavalla hahmottaa. Sinänsä kyse ei ole miesasian tai miesliikkeen ytimestä, mutta mielestäni mielenkiintoisista kysymyksistä yhtä kaikki.
Ajatusleikki: jos esimerkiksi Suomeen saapuisi 100 000 parikymppistä naissiirtolaista (ei siis miehiä), miten se vaikuttaisi parisuhdemarkkinoihin? En usko, että ainakaan useimmilla miehillä olisi mitään tätä vastaan. Poikien ja tyttöjen ikäluokkien koossa on luonnollista vaihtelua ja tällä on havaittu olevan vaikutuksia yhteiskuntaan, mm. seksuaalisen vapautuneisuuden määrään.
Toinen mikä tästä sinun perustelustasi huokuu on väite, että maahanmuuttajamiehet eivät olisi samanarvoisia, vaan heidät koetaan kilpailijoiksi.
Olen tässä suhteessa tasa-arvon kannalla. Parisuhdemarkkinoilla kaikki miehet ja naiset -- maahanmuuttajat tai ei -- ovat toistensa kilpailijoita yhtä lailla, joskin etnosentrisiä, "vieraita vierastavia", asenteita esiintyy kaikkialla. Kilpailu kuitenkin liittyy vain käsitteellisesti kumppaneiden hankintaan, eikä välttämättä useinkaan ole mitenkään tietoisesti esillä ihmisten motiivien tasolla. (En siis henkilökohtaisesti ajattele jokaisesta vastaantulevaa miestä tai kanssakeskustelijaa kilpailijanani, vaikka ehkä näin asian voi hahmottaa darwinistisesta näkökulmasta.)
Ystävyys ja avunanto ovat täysin mahdollisia, kuten ympäristöstämme voimme havaita. Selitykseni ovat lähinnä sosiaali- ja evoluutiopsykologisia ja liittyvät tietylle elämänalueelle, kun sitä tarkastellaan "mekanistisesti" ja ikävän reduktionistisesti ulkopuolisen tarkkailijan positiosta.