Kun näen "Sari Näre", poistan varmistimen. Voi olla, että minullakin muuten saattaisi olla sanottavaa tuosta, etenkin kun oma isäni oli talvisodassa konekiväärimies ja jatkosodassa sotapoliisi, kaksi hänen veljeänsä sankarivainajia, vain isä ja nuorempi veljensä selvisivät niistä savotoista hengissä, enoni niin ikään, naapurin isännät. Eivät tosin mitään sapelinkalistelijoita, sotahulluja olleet, ei heistä yksikään.
Näköjään vihasi Sari Närettä ja vasemmistoa yleensä kohtaan sekä provosoitumisesi provosoivasta otsikostani estää sinua lukemasta juttua ajatuksella - ei siinä millään tavalla demonisoida itse sotaveteraaneja, vaan korostetaan nimenomaan sitä, että henkisesti ruhjoutuneet veteraanit jätettiin sodan jälkeen vaille hoitoa ja huolenpitoa. Retoriseksi aseeksi vasemmistoa ja aseistakieltäytyjiä vastaan veteraanit kyllä kelpasivat.
Tarviiko sitä provosoida noin hirveästi? Toki syyllistyn siihen itsekin, niin että välillä hirvittää. Demonisoit koko Suomen kansaa otsikoinnillasi, siis myös itseäsi, et niinkään sotaveteraaneja.
Älähän nyt projisoi, en Sari Närettä vihaa, näin on näreet. Juttujensa pinnallisuudesta ja anakronistisuudesta yms. en pidä. Sanoinhan, että artikkelilla on myös ansionsa, joskaan ei tuossa ainakaan minulle mitään uutta ollut eikä näköjään linkittämälleni Eija Vartiaisellekaan.
Asian ytimenä ei ole psykoanalyysi eikä jungilaisuus, vaan kyllä sen tajuaa ihan selvällä terveellä järjellä: samalla kun veteraanit jätettiin vaille tarvitsemaansa hoitoa, sotavammainen ihminen, joka oirehti psyykkisesti, nostettiin arvostelun yläpuolelle, niin että sairaan ihmisen harhat ja katkeruuden purkaukset ymmärrettiin isänmaallisen ihmisen pyhänä käytöksenä, jota jälkeentulevaisten oli parhaansa mukaan pyrittävä jäljittelemään. Olen jopa sitä mieltä, että huomattava osa kämyilystä selittyy tällä: että kämyt ovat kotoisin miljöistä, joissa mielisairaan, hoitamattoman ja pahasti vaurioituneen ihmisen käytöstä on ihannoitu ja jäljitelty sillä tavalla kuin ihmisihanteita jäljitellään.
Tuo on hirveä asia, sota on kauheaa monella tavoin. Sotainvalidien Veljesliitto tuota aukkoa koki paikata, isänikin kuului siihen, esimerkiksi naapurin sotasokea opetteli tekemään harjoja heidän kursseillaan ja kuntoutuskeskuksessaan. Ei kuitenkaan voitane pitää tuotakaan ilmiötä mitenkään erityisen suomalaisena.
Kämyilystä puhut nyt justiinsa psykologisoiden, vaikka vinha perä tuossa onkin. Kiellä pois, mutta ainakin minulle tuo edustaa justiinsa sitä psykologisointia, jota niin kovin arvostelet ja jota aseena toki arvostat. Toisaalta, minulla on kyllä sellainen näppituntuma, että niissä porukoissa ei nimenomaan tajuta alkuunkaan, millainen savotta se sota oli ja on, millaiset traumat se jättää sukupolvien taaksekin. Sitä sankaruuspuolta toki tuodaan esille niin kuin peleissä elokuvissa ja viihdekirjallisuudessakin, kaikessa viihteessä. Roolimallit opetellaan sieltä, ei elävästä elämästä.
Jo talvisodan sukupolven vanhemmat olivat kokeneet nälkää ja sisällissodan. Välillä venäläisten sortoa, Oolannin sotaa, sitten 1808-09-sota, pikkuviha, isoviha... kun taaksepäin mennään. Kovia on kokenut kansamme, on maamme köyhä ja siksi jää eivätkä ne vahvimmat miehet ehjiksi jää.
En edes pidä tätä yksinomaan veteraaneihin liittyvänä piirteenä. Depression levinneisyys suomalaisessa kulttuurissa johtuu siitä, että depressio on meillä nostettu kulttuuri-ihanteeksi. Esimerkiksi Eino Leinon arvostetuimmat runot ovat depressiopotilaan sairaskertomusta, joka normalisoi depressiivisen käytöksen ja depressiiviset tunteet. Kun depressioon valmiiksi taipuvainen nuori lukee Leinoa, hänelle syntyy mielikuva, että depressio ei ole sairaus, vaan osa lahjakkaan ja syvällisen ihmisen normaalia persoonallisuuden rakennetta. Piru tietää kuka tämänkin muodin aloitti, mutta tulos on, että koko suomenkielinen kirjallisuus on yhtä helvetin ankeutta alusta loppuun.
Melankoliaksi sitä aiemmin sanottiin, oli muotivillitys Euroopassa ja on sitä ajoittain ja paikoitellen vieläkin, kaikkialla. Ajattelepa vaikka Nuoren Wertherin kärsimyksiä. Kliininen masennus on jotain aivan muuta kuin pikku depis kun lempiundulaatti kuoli, kohdatut onnettomuudet ja vastoinkäymiset, ahdistuneisuus, läheisen kuolema tai itsensä soimaaminen niistä, surutyö, riittämättömyyden ja voimattomuuden tunne, resignaatio, luovuttaminen. Nuo kaikki samalla kertaa... kestämistähän sellaisessa on, eivätkä kaikki kestä. Olemme ihmisiä, särkyviäkin, silti lujia, emme teräsvartaloisia mallinukkeja, ihmisen sieluttomia kuoria.
Enemmän mielestäni on sitä, että noita ennen niin luonnollisia tunteita ei prosessoida vaan ne tukahdutetaan tai projisoidaan muualle kun niitä itsessä hävetään. Sitten on näitä roolimalleja a'la Kurt Cobain, Jim Morrison, James Dean... Heitä erheellisesti ihannoidaan myös tuhoisien ominaisuuksiensa vuoksi, eikä niinkään nimenomaan ominaisuuksien vuoksi, jotka heistä kuuluisia tekivät. Ei musikaalisen tai muun taiteellisen lahjakkuuden ja luovuuden takia vaan häröilyjen, epäsovinnaisuuden, huumeidenkäytön ynnä muiden sinänsä ulkomusiikillisten, taiteeseen liittymättömien asioiden, tähtikultin takia.
En henkilökohtaisesti ole kokenut suomalaista kirjallisuutta mitenkään erityisen ahdistavana, en tosin ole siihen niin hirveästi perehtynyt, etenkään nykykirjallisuuteen, vain pikkuisen vanhempaan muutaman hyllymetrillisen verran, tulisiko puoltakymmentäkään.
Muuan englanninkielinen kirjailija kirjoitti masennuksestaan kirjasen, en nyt saa päähäni kuka. Ei John Fowles vaan mikäli mahdollista, vieläkin kuuluisampi. (EDIT: William Styron, Sofien valinnan kirjoittaja: Pimeän kuva: Muistelmia hulluudesta,
Darkness Visible: A Memoir of Madness, 1990). Hänellä oli diagnosoitu masennus, kuten oli Harri Sirolallakin. Sirolan kanssa olen ollut muinoin 80-luvulla pari päivää tekemisissäkin, melkoisen maaninen meininki oli jo silloin. En osannut pitää sellaista mitenkään ihailtavana sinänsä. Harri itse oli kyllä hyvä tyyppi.
Masennuksesta näyttäisi muuten kirjoitetun paljonkin. Paljon on kyllä joukossa puoskarointia, Skepsis voisi etsiä Huuhaa-palkinnon saajan noista, ellei ole jo löytänyt. Hyvin hyvin vaarallista kun helppoheikit mielenterveydellä rahaa tekevät.
