Nyt tässä muistuttaisin myös, että se suomen kieli luotiin Ruotsin hallinnon tarpeisiin. Sitä ennen oli kielellinen monimuotoisuus huomattavasti suurempaa. Moskova koitti samaa kehittämällä karjalan kieltä. Eli kun puhutaan suomenkielisestä väestöstä niin kai siinäkin on ero virallisella suomella ja vernakulaarisuomella.
Ei Moskova kyllä karjalan kieltä mitenkään tietoisesti kehittänyt. Venäjä oli keskushallinnon kieli ja kirkko sitten levitti ortodoksista Sanaa lähinnä suullisesti eri vähemmistökansoille niiden kielellä. Mutta ei karjalalle ole kehitetty mitään standardisoitua hallintokieltä ja se juuri on ollut pitkälti syynä karjalan kielen heikkenemiseen. Se, että Ruotsin valtakunta on ollut halukas hallinnoimaan suomalaisia suomeksi, on ollut merkki siitä, että suomen kieli on hyväksytty yhdeksi valtiollisen tahon kielistä - että suomenkieliset ovat olleet hyvää uskollista väestöä ja arvokkaita käsikassaroita niin asutustoiminnassa kuin suurvaltasodissakin, eivät suinkaan asutustoiminnan tieltä raivattavaa ja sorrettavaa väestöä.
Tuolla Takussa esitetty*) väite, että saame olisi ennen vanhaan ollut lähempänä suomea kuin ennen ja että siinä ei olisi ollut jyrkkää rajaa, on toki virheellistä spekulaatiota. Kyllä itämerensuomalaisten kielten ja saamen välillä on aina ollut jyrkkä ymmärrettävyysraja. Vanha sukupuuttoon kuollut eteläinen Suomen saame, keminsaame, on säilynyt yksittäisinä näytteinä, joissa oli selvästi jo paljon suomen lainavaikutusta, mutta se oli edelleenkin selvästi eri kieli, jonka ymmärrettävyys suomalaiselle on näytteiden perusteella hyvin vähäinen.
Toki silloin ennen vanhaan suomen kieli oli aika lailla hajallaan yksittäisinä murteina, ja murteiden välillä saattoi olla suuriakin eroja - ovathan saamelaismurteetkin nykyään niin erilaisia, että ne joutuvat käyttämään ainakin puolta tusinaa eri kirjakieltä. Suuret yhtenäiset kielialueet ovat maanviljelyn ja hyvin organisoituneen kaupan tulosta. Sitä vastoin siellä missä vielä eletään metsästäjä-keräilijäelämää, kielten moninaisuus on häkellyttävää ja kieliryhmät mitättömän pieniä. Alkuperäiskansojen Australiassa sellainen on jo iso kieli, jolla on tuhat puhujaa.
Kun puhut kielten moninaisuudesta, tarkoitat ehkä sitä, että maanviljelyä edeltävän kauden todellisuudessa eläville ihmisille vain oma heimokieli on oma kieli, ja ymmärrettävätkin lähisukuiset murteet ovat eri "kieliä", koska ne eivät ole oman heimon kieltä. Esimerkiksi juuri Australiassa ns. läntisen autiomaan kieli (Western Desert language) on keskinäisen ymmärrettävyyden kannalta kielitieteilijöiden mielestä pitkälti yksi kieli, mutta sitä puhuvat heimot pitävät sitä joukkona erillisiä lähisukukieliä. Vaikka läntisen autiomaan heimot ovat kulttuurisestikin suhteellisen yhtenäinen ryhmä, heillä ei ole yhteistä hyväksyttyä standardikieltä, koska heillä ei ole ollut yhteistä hyväksyttyä keskusvaltaa normittamassa kieltä (ja näin alkuasukasyhteisöjen oikeustaisteluiden aikakaudella he eivät myöskään olisi hirveän halukkaita hyväksymään englanninkielisen Australian viranomaisten tarjoamaa normia, vaikka se olisi kielitieteellisesti kuinka asiantuntevasti laadittu ja kaikille murteille sopiva).
Mielestäni kuitenkin on turhaa romantisointia esittää suomen normittamista jonain haljun ruotsalaisvallan juonena. Suomen kirjakieli ja suomenkielinen raamatunkäännöshän hyväksyttiin laajalti ja vaikutti vahvasti suomen normiin ja kirjalliseen käyttöön. Tähän oli syynsä: se edusti oikeaa uskoa, johon todella uskottiin. Ei Mikael Agricola ollut mikään kruunun juoksupoika, joka ajatteli, että häähä hää, tässä minä nyt käännän raamatun suomeksi voidakseni tarjota kansalle oopiumia, joka alistaa sen kuninkaan ikeeseen. Ehei. Kyllä Agricola ajatteli, että Jumala on olemassa, että oikea usko on oikeaa uskoa ja että Raamattu on Jumalan ilmoitusta; ja koska käsite "hyvä" oli määritelty niin, että Jumala on sen korkein ilmentymä maailmankaikkeudessa, niin totta kai hän vilpittömästi uskoi tarjoavansa kansalle hyvää elämän leipää.
Myös vilpitön uskollisuus kuninkaalle oli korkeassa kurssissa. Suomalaiset uskoivat olevansa kuninkaan suosikkeja, jotka kuninkaan käskyllä menivät metsiä kaatamaan ja alueita asuttamaan. Suomalaisille Ruotsin kuningas oli oma kuningas ja Ruotsin kuninkaan auktoriteetilla normitettu suomi oli oikeaa "meidän kuninkaan" suomea.
*) Esitettiin se kyllä myös siinä skannatussa artikkelissa, vain yhdellä lähdeviitteellä. Ylimalkainen heitto kielimoninaisuudesta ansaitsisi kuitenkin kunnollisen lähteistyksen ja syventämisen. Mitä kieltä Suomessa keskiajalla puhuttiin, kuka puhui ja missä? Veikkaisin itse, että ruotsia (hallintokieli), latinaa (uudelle ajalle asti tärkeä kirkkokieli ja jopa oppineiden keskustelukieli), hansakauppiaiden alasaksaa, erilaisia suomen murteita tai itämerensuomalaisia kielimuotoja, erilaisia saamen murteita tai saamelaisia kielimuotoja, mahdollisesti idässä jopa jonkinlaista venäjän tapaista kieltä tai slaavilaista murretta (nykyistä venäjän kieltä ei oikeastaan ollut olemassa ennen 1700-lukua ja Lomonosovia).
