Ei tarvitse asemoitua vain intiaaneihin tai länkkäreihin, olemme molempia, aikoinaan riistetty periferia ja nykyään läntinen hyvinvointivaltio.
Suomen esittäminen jotenkin riistettynä on tietysti silkkaa hölynpölyä, joka on kotoisin nationalistisesta - siis lähtökohtaisesti virheellisestä - historiankirjoituksesta. Tai sanotaan, että Varsinais-Suomi ja sitä lähellä olleet kulttuurialueet olivat jo aika varhaisista ajoista saakka olleet keskeinen ja arvostettu osa Ruotsia. Toisaalta suurin osa muusta Suomesta on ollut alkujaan saamelaisaluetta, jonka suomalaiset uudisraivaajat ovat sitten valloittaneet. Saamelaisperäisiä paikannimiä löytyy melkein etelärannikolta saakka.
Suomalaiset
eivät siis Suomen asuttamisessa ole olleet inkkarin asemassa
koskaan, vaan suomalaiset ovat olleet se ryhmä, jonka voimin kruunu on ajanut saamelaiset ahtaalle ja karkottanut heidät pohjoiseen. Inkkareita ovat siis olleet saamelaiset. Ainoa ajanjakso, jonka aikana suomalaiset ovat olleet missään mielekkäässä mielessä sorrettuja Ruotsissa, on ollut Haminan rauhan jälkeinen, kun Tornionlaakson ja Värmlannin suomea puhuvia on Ruotsissa vainottu potentiaalisina Venäjän agentteina (ja sittemmin itsenäisen Suomen suursuomalaishaaveiden vuoksi). Tämäkin sorto on koskenut nykyiseen Suomeen koskaan kuulumattomia alueita,
Suomalaiset olivat Ruotsin valtakunnassa arvostettua väkeä ja nimenomaan osallistuivat itse siihen kolonisaatioon ja alkuperäisväestön riistoon - suomalaiset olivat niitä riistäjiä ja sortajia, eivät riistettyjä ja sorrettuja. Suomi oli alkujaan korpea ja ryteikköä, ja metsissä asui metsäsaamelaisia. Metsäsaamelaiset olivat porosaamelaisista kieleltään ja kulttuuriltaan hyvin erillinen ryhmä, jonka viimeinen jäänne Suomessa ovat inarinsaamelaiset (perinteisesti kalastajia, eivät poromiehiä, ja inarinsaame on oma kielensä). Nyt kun saamelaisia mielletään hyysättävän ja saamelaisten maaoikeuksien laajentamista pelätään, pohjoisen suomenkieliset ovat itse asiassa huomanneet olevansa pakkosuomalaistettujen saamelaisten jälkeläisiä ja järjestäytyneet vaatimaan edustusta saamelaiskäräjillä. (Tämäkään touhu ei mielestäni olisi ollenkaan väärin eikä epäuskottavaa, jos tämä porukka pyrkisi aktiivisesti eroon suomen kielestä sortajan ja imperialistin kielenä ja opettelisi sen sijaan inarinsaamea, joka nykytilanteessa olisi paras korvike sille hävitetylle metsäsaamelle.)
Suomenkielisen Suomen kulttuurin monet vastenmieliset piirteet itse asiassa selittyvät hyvin sillä, että suomalaiset ovat alun perin olleet niitä imperialistisia valloittajia, jotka sadistisesti hörähdellen ovat saapuneet saamelaissiitoja hävittämään ja niiden asukkaita tappamaan ja raiskaamaan. Suomenkielinen Suomi on luotu ja asutettu suurelta osin tappo- ja raiskausorgioilla ja se selittää erittäin monet piirteet suomenkielisessä suomalaisuudessa. Esimerkiksi nämä asemiesten amok-juoksut, joita Suomessa tapahtuu harva se päivä, ovat ilmeisesti hyvin kauas atavistiseen menneisyyteen ulottuvia kulttuuripiirteitä. Jo isoisäni kertoi minulle siitä, kuinka poliisi joutui taltuttamaan kaupungin keskustaa terrorisoineen villiintyneen asemiehen, eli kyseessä ei ole uusi ilmiö. Nämä pekka-ericit sun muut ovat suomenkielisten suomalaisten ikiaikaista kulttuuria.
Se raiskauskulttuuri, jonka feministit ovat tunnistaneet suomenkielisessä Suomessa, on todella olemassa oleva asia. Esimerkiksi muuan tuttavani, joka varttui suljetunpuoleisessa uskonnollisessa ryhmittymässä, on kertonut minulle, että kaikesta kristillisestä siveyslöpinästä huolimatta ryhmittymän piirissä esiintyi kurinpidollisen raiskauksen tapa, jossa sedät ja enot saattoivat raiskata nuoria tyttöjä ihan vain näiden "kasvattamiseksi" ja naisen oikean aseman opettamiseksi.
Kun täälläkin on korostettu sitä, että missään kulttuurissa ei raiskausta hyväksytä eikä siihen kehoteta, niin sitä väitettä pitää ehkä hiukkasen modifioida. Patriarkaalisissa heimoyhteiskunnissa, jollaisia monet perinteiset islamilaiset yhteiskunnat ovat, rationaalinen syy kieltää raiskaus on se, että sellaisissa yhteiskunnissa liittojen solmiminen sukujen välillä on oleellinen osa yhteiskuntarauhan ylläpitämistä. Neitsyet ovat tietysti ennen muuta kauppatavaraa, mutta neitsyen raiskaaminen on arvokkaan kauppatavaran pilaamista. Toisaalta sellaisessa yhteiskuntajärjestyksessä on oleellisen tärkeää, että kaikki ovat sukupuuhun ja kantakirjoihin sijoitettavissa. Siksi myöskään naimisissa olevaa naista ei saa raiskata. Patriarkaattia haukkuessaan feministit ovat oikeastaan väärää puuta haukkumassa, koska patriarkaalinen heimokulttuuri kuitenkin periaatteessa ja lähtökohtaisesti takaa naisrauhan.
Sitä vastoin sellainen kulttuuri, joka on syntynyt imperialistisen valloittajapanomiehen raiskatessa valtaamansa maan naisen, on eri juttu. Suomi on sellainen kulttuuri, kuten yllä tuli todetuksi. Toinen on Pitcairnin saaren surullisen kuuluisa tyttöjenraiskauskulttuuri, jossa - kuten muutaman vuoden takaisen oikeudenkäynnin yhteydessä ilmeni - nuorten tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö tosiaan oli laajalle levinnyttä. Saaren asutus syntyi, kun Bounty-laivan kapinalliset merimiehet asettuivat sinne asumaan kaappaamiensa polynesialaisnaisten kanssa. Naiset olivat siis raakojen merimiesten panopuita ja saaren kulttuuri muodostui sellaiseksi, että miehen piti olla raaka merimies ja naiset olivat raakojen merimiesten panopuun asemassa.
Tässä yhteydessä pitää tietysti muistuttaa siitä, että brittilaivaston merimies oli tyypillisesti shanghaijattu tai kotiseudultaan sisämaasta kaapattu mies, lähestulkoon orja. Esimerkiksi irlantilaisesta perinteestä löytyy runsaasti tietoa kidnappaajakoplista, jotka vielä 1800-luvulla kaappasivat väkisin nuoria miehiä maaseudulta matruuseiksi. Merimiehet olivat siis omasta kulttuuristaan, perheyhteisöstään, vaimostaan (tyypillisessä kidnappaustarinassa nuori mies ryöstetään häistään merimieheksi) ja uskonnostaan (irlantilaiset olivat katolisia, englantilaiset vallanpitäjät protestantteja) erotettuja miehiä, jotka saattoivat pitää päänsä koossa vain elämällä hetkessä ja ottamalla ruoan, rommin ja pillun sieltä mistä saivat (rommia juotiin janojuomana siitä yksinkertaisesta syystä, että juomavesi ei säilynyt pitkään laivoilla kun taas alkoholi tappaa mikrobit, ja rommi taas oli halpaa, koska sitä saatiin suuria määriä Karibian sokerinviljelyn sivutuotteena: esimerkiksi Stevensonin "Aarresaaren" romminsyömät merirosvot eivät ole karikatyyrejä, vaan realistisesti kuvattuja senaikaisia merimiehiä).
Vastaavasti suomalaiseen kulttuuriin kuuluu sellainen juonne, että miehen pitää olla saamelaisasutusta terrorisoivan tappaja- ja raiskaajaporukan mies ja nainen on hänen raiskattavaksi ryöstämänsä saamelaisneito. Suomalaisen macho- ja raiskauskulttuurin historiallinen tausta on tässä. Se, että suomalainen näkee ulkomaalaiset vain raiskaajina, johtuu tietenkin siitä, että ainoa miehisyys, jonka raiskauskulttuurin mies pystyy kuvittelemaan, on raiskauskulttuurin miehisyys.
Luonnollisesti raiskauskulttuureja on muuallakin kuin Suomessa, esimerkiksi Venäjällä. Kasakat olivat alkujaan maaorjuudesta vapauteen karanneiden miesten miesyhteisöjä, jotka tyydyttivät seksuaaliset tarpeensa raiskaamalla ja tappamalla alkuasukaskansojen naisia, tai jos sellaisia ei löytynyt, kaappasivat pikkupoikia homoseksuaalisiin orgioihin. Vasta vähitellen kasakkayhteisöt alkoivat lisääntyä suvullisesti, kun eräät kasakat eivät raaskineet tappaa raiskaamiaan tyttöjä, ja näistä tuli sitten legendaarisia kasakoiden esiäitejä. Kun neuvostosotilaat toisen maailmansodan loppuvaiheessa lähtivät siitä, että saksalaiset tytöt sai raiskata ja sen jälkeen ampua, siinä oli kyse hyvin kaukaa kasakka-ajalta periytyvästä toiminnasta. Mutta on merkillepantavaa, että tässäkin on kyse valtaajaimperialismin synnyttämästä kulttuuripiirteestä. Kasakat olivat imperialistisen Venäjän valloituspolitiikan keihäänkärki, ja kasakat avasivat keihäillään ja siittimillään esimerkiksi Siperian asutukselle.
Myös latinalaisessa Amerikassa on macho raiskauskulttuuri. Tämä johtuu varmasti siitä, että latinalainen Amerikka on syntynyt espanjalaisen konkistadorin raiskatessa intiaanitytön.
