Olen tavannut elämässäni monta fanaattisiin ajatuksiin päätynyttä nuorta, eri maissa, eri kulttuureissa. Heidän kanssa puhuessa on usein herättänyt huomiotani että monet heistä ovat pohjimmiltaan hyvin tavanomaisia, keskivertoja nuoria, joilla sitten jokin yksi ideologia on alkanut hallita kohtuuttomasti ajattelua, mukana usein myös ryhmäpainetta ja oman verkoston keskuudessa toinen toistaan aivopesevää vaikutusta.
Näillä ihmisillä on kuitenkin pohjimmiltaan samanlaisia tunteita, kaipauksia ja tarpeita kuin järkevillä, kiihkottomilla ja tasapainoisilla yksilöillä (kuten minä

). Rationaaliset argumentit harvoin vakuuttavat fanaatikkoa koska hän on tehnyt paljon töitä vakuuttaakseen itsensä omasta kiihkostaan ja niistä myyteistä ja taruista joiden päälle tuo kiihkon temppeli on rakennettu. Fanaattiset argumentit paistavat usein tyhmyydessään niille joiden maailmankuvalle ne ovat vieraita, kun taas kannattajilleen ne tuntuvat vaikuttavan itsestäänselviltä. "Jokainenhan nyt tajuaa..." "Onhan selvä että..." jne. Mistä tämä johtuu? Yksi selitys on että suuri osa fanaattisesta argumentaatiosta on ensisijaisesti tunnepohjaista, vaikka se naamioitaisiin "rationaalisiksi" tilastohavainnoiksi tai päättelyketjuiksi.
Olemme käsitelleet aiemmin sitä kuinka fanaatikon harhaisen maailmankuvan peruspilareita kaadetaan, kuinka valheita paljastetaan ja harhaisia myyttejä kumotaan. Mutta tilalla tulisi olla myös vaihtoehtoja jotta kääntyminen pimeydestä valoon tulisi houkuttelevammaksi.
Havaintojeni mukaan yksi merkittävä tarve on esikuvien tarve. Elämme aikaa jona epävarmuus horjuttaa pullamössösukupolvien omaksumaa vastuupakoista nössökulttuuria. Pimeys tarttuu tähän tilaisuuteen lietsomalla vihaa ja syyttelemällä muita. Valkeuden on vastattava tähän palauttamalla aikaamme ne arvot jotka aikamme on unohtanut: hyvyyden, totuuden, kauneuden ja kunnian tavoittelun. Elämme aikaa jona heikot huutavat apua silloinkin kun eivät tiedä huutavansa. Aikaa jona olisi kysyntä ritarillisuudelle, herooiselle etiikalle. Hyvää on puolustettava, totuutta etsittävä, kauneutta ihailtava ja kunniaa... kunnioitettava.
On ironista ja nurinkurista että tällaisena aikana monet nuorisomme keskuudesta ihailevat mestareinaan jotain katkerankireää ruikuttajaa tai jotain käsittämättömyyksiä laukovaa siriuslaista pelleä. Verkkosivustoilla ihaillaan massamurhaajia ja sotarikollisia.
Halusin tämän vuoksi tuoda esille
tämän kirjoituksen. Kuinka harvinaista onkaan meidän aikanamme nähdä nuorimies joka näyttää avoimesti esikuvaa puhtaiden ihanteiden puolesta. Totta tosiaan tässä olisi paljon terveempi ja parempi ihanne nuorisollemme kuin kämyiset salaliittoteoreetikot ja vihaan kiihottavat luuserit. Kalle-Erik Vähäkylä kuulostaa lisäksi kiistattomasti etniseltä suomalaiselta, kirjoittaa hyvää suomea, näyttää rodullisesti maamme "valtaväestöä" edustavalta. Voiko kukaan, edes paatunein kämy, väheksyä sitä mitä hän tekee, ja miksi? Onko Suomesta mentävä Amerikkaan asti ennen kuin voi iloita ja olla ylpeä siitä että tekee jotain tärkeää ja ilmaista tuon ilonsa myös muille? (
Tässä on myös hänen toinen bloginsa.)
Hänenlaisiaan suomalaisia tarvitsemme lisää. Saamattomia ruikuttajia ja asennevammaisia öyhöttäjiä emme tarvitse yhtään enempää.
Disclaimer: en lietso vihaa enkä halveksuntaa mitään ihmisryhmää vastaan, viha-aatteita kohtaan kyllä.