Katsoin lauantaina Mika Kaurismäen dokkarin Ääniepeili, jossa käsiteltiin musiikkia universaalina kielenä. Se oli aika kiva dokkari. Miten se liittyy nyt tähän Mikaelin kysymykseen? Siinä kuvattiin muiden muassa kahta pikku jätkää ja yhtä pikkutyttöä, jotka olivat aivan onnessaan rumpumusiikkipiireissä mukana. Korjaan aiempaa ehdotustani siten, että aivan kuin urheilujutut, niin myös taidejuttujen olisi hyvä olla johonkin tähtääviä ja jossa olisi omasta innostuksesta mukana oikeita ammattilaisia.
Sitten on terapeuttisempia taideprojekteja elämänhallintansa kanssa kamppaileville nuorille, kuten valokuvaus, teatteri yms.
Kai nämä niin taide että urheilu jutut lähtevät aivan paikallisista valmiuksista ja kiinnostuksista liikkeelle. En usko, että niitäkään voidaan tuosta vain lähteä ylhäältäpäin ohjailemaan ja kehittelemään.
Ihan yleisellä tasolla vielä voisin ehdottaa, että nuoret saisivat itse tehdä, valmistaa, kokeilla, suunnitella infraa jutuillensa. Sellaiseen voisi jotain halpaa lainaa, kiinteistön lainaamista, materiaaleja, puukäsityöihmisiä ynnä muita alan osaajia tarjota avuksi kunnan puolelta. Urheilun ja taiteen lisäksi on myös käsillä tekeminen. Luin jostain lehdestä, että jokin seurakunta tarjoaa paikkakunnallaan jonkin innokkaan aktiivin toimesta mopon korjauspajaa nuorille. Siinä samalla saavat sitten kunnon aikuisen mallia ilman mitään uskonnollista tuputusta tietenkin.