BBC:llä pitkästä aikaan
tolkullisesti ja terveellä järjellä kirjoitettu artikkeli jihadistien uhasta Syyrian konfliktissa. Kirjoittaja alan asiantuntija.
Opposition mainstream-ryhmien edustajat ovat olleet varsin maltillisia lausunnoissaan ja uskoisin heillä olevan jo jonkinlainen "pöydän alla" tehty sopimus Israelin kanssa, miten käytännön asiat järjestetään tulevaisuudessa.
Ei välttämättä sopimusta mutta melko varmasti kommunikaatiota, vähintään välikäsien kautta jos ei suoraan.
Ongelmana ovat ne ryhmät, jotka haluavatkin sytyttää palon, joka laajenee Syyrian rajojen ulkopuolelle. Assadin hallinnon rikollisten aseiden joutuminen heidän käsiinsä olisi merkittävä turvallisuusriski kaikille maailman ihmisille.
Aina ja kaikissa tilanteissa on ryhmiä jotka haluavat aiheuttaa ongelmia ja sytyttää paloja.
Assadin hallinnon erityisaseet joutuvat tällaisten käsiin vain jos ja kun Syyrian, Iranin tai Venäjän nykyhallinnot niin haluavat. Ne eivät joudu -vahingossa- millekään 15 miehen jihadistiryhmälle.
Joukkotuhoaseiden päätymistä pienille sirpaleisille terroristiryhmille on liioiteltu uhkakuvana huomattavasti. Jos niiden käyttäminen olisi niin helppoa kuin kuvitellaan, niitä olisi jo käytetty. Joukkotuhoaseiden hankkiminen tai edes valmistaminen ei ole niin vaikeaa kuin kuvitellaan. Paljon vaikeampaa on tuottaa massatuhoa sellaisilla. Kemiallisten aseiden ilmalevitys on hankalaa ilman ilmavoimia. Vesilähteen myrkyttäminen taas huomataan nopeasti ensimmäisten sairastuessa tai kuollessa, jäljitetään ja torjutaan. Niinpä myrkkyjä onkin käytetty lähinnä kohdennettuihin salamurhiin. Pernaruttokirjeet olivat ja menivät, vain muutama kuolonuhri.
Tosiasia on että kyllä valtiot edelleenkin ovat vaarallisin uhka maailman ihmisille. Silloin kun jossain vallitsee näennäinen kaaos (eli länsimaissa ei ymmärretä riittävän hyvin mitä tapahtuu), on olemassa suuri uhka että valtiot pystyvät tekemään asioita jäämättä tyhjentävästi kiinni niistä.
Tähän on lisättävä että tiettyjen toimijoiden (esim Syyrian oppositio) kohdalla pelkät huhut riittävät tuottamaan niille mittavaa imagohaittaa ja siksi niitä huhuja levitetäänkin. Toiset toimijat (esim kaikki Syyrian opposition viholliset) voivat käytännössä tehdä mitä tahansa ilman että siitä koituu niille sanottavampaa lisäimagohaittaa, kunhan eivät jää todistettavasti kiinni syyllisyydestään, ja silloinkin vain jos todisteet lisäksi levitetään laajasti länsimaisissa medioissa ja niiden pohjalta toimitaan.
Tuo on varsin todennäköistä ja on myös viimeinen paikka, missä Saddamilta peräisin olevia myrkkyjä ja aseita on mahdollista olla. Jossain vaiheessa esitettiin arveluja, että arkaluonteista materiaalia olisi Bagdadin romahtaessa siirretty Syyriaan.
Tiedetään ja on todistettu että
jotain siirrettiin Irakista Syyriaan heti kun Saddamin hallinnon kaatuminen alkoi näyttää selvältä. Tiedetään että tämän jälkeen Syyriassa oli aseohjelma jossa tehtiin yhteistyötä Iranin ja Pohjois-Korean kanssa ja jossa tapahtui
jotain sellaista että Israel päätti pommittaa syrjäisellä aavikolla Hasakan ja Deir az-Zourin välimaastossa olleen tehtaan. Tiedetään niin ikään että tämän iskun jälkeen Venäjä toimitti kiireellä Syyrialle huipputason ilmatorjuntakaluston.
Terrorismin vaara nousee aivan uusiin ulottuvuuksiin silloin jos käsiin saadaan kunnon aseita. Hezbollah on sen verta valtavirtaan jo sitoutunut liike, että en uskoisi sen käyttävän kemiallisia aseita Israelia vastaan vaan on turvallisempaa ammuskella vähän katjusoja välillä ja sitten hehkuttaa "jumalaista voittoa", kansansuosio kasvaa. Vaikka liike on syntynyt vastustamaan Israelin miehitystä Libanonissa, nykyisin se tuntuisi olevan enemmänkin populistinen poliittinen liike, jonka johtajat haluavat lähinnä pönkittää omaa asemaansa. Heidän asemaansa taas palvelee parhaiten satunnainen mittelö Israelin kanssa, ei sota, jossa toinen osapuoli pyyhitään maailmasta.
Kuten jo totesin terrorismi on vaarallisinta silloin kun sen takana on valtioita. Hizbollahin terrorismi on tietysti juuri tällaista. Hizbollah on Iranin keihäänkärki arabimaihin ja tärkeä pelikortti Israelia vastaan, eikä Iranilla ole mitään aikomusta heittää sitä menemään suorassa hyökkäyksessä Israelia vastaan. Niinpä on erittäin epätodennäköistä että Hizbollah ryhtyisi tuollaiseen suoraan joukkotuhoasehyökkäykseen. Sen sijaan joukkotuhoaseiden uhka tietysti lisättäisiin mieluusti Israelin vastaisen pelotteen arsenaaliin. Ei Irankaan pyri ydinaseen hankintaan siksi että se heti ampuisi sillä Israelia vaan siksi että ydinase antaisi koskemattomuuden Iranin nykyhallinnolle ja Venäjän hegemonialle alueella.
Minua ihmetyttää paljon enemmän miksi Israel ei ole halunnut heikentää Hizbollahin asemaa Libanonissa 2006 jälkeen vaan pikemminkin päinvastoin toimillaan edistänyt Hizbollahin ja Syyrian nykyhallinnon valtaanpaluuta Libanonissa.
Minusta on hyvin ymmärrettävää, että Israel on paineessa arabikevään mahdollisista seurauksissta ympäröivien maiden hallinnoissa, koska sotatilasta huolimatta se on aiemmin voinut luottaa arabidiktaattorien toimivan ennustettavalla tavalla. Tapahtumat esim. Egyptissä tuskin ovat rohkaisseet, mutta tulevaisuus näyttää mihin suuntaan asiat lähtevät. Demokraattinen muutos arabimaissa on Israelin suhteen paljastanut sen ikävän tosiasian, ettei alueen valtakansa ole valmis myöntämään omia virheitään.
Jos ja kun näin on se paljastaa Israelin strategian lyhytnäköisyyden ja jokaisen israelilaisen pitäisi olla siitä erittäin huolissaan.
On lapsellista yleistää -virheet- koko arabikansaan. On myös lapsellista kuvitella että arabit ryhtyisivät tykkäämään Israelista ilman että Israel tekee mitään osoittaakseen että asennetta siihen kannattaisi muuttaa. Arabikevät olisi tähän tarjonnut mahdollisuuden sillä arabimaissa vaihtuvat nyt sekä sukupolvet että poliittiset diskurssit. Israel on musertavan johdonmukaisesti jättänyt tilaisuutensa käyttämättä.
Ongelmana kuitenkin on ja pysyy, että kahden valtion ratkaisu sellaisena kuin se yleensä halutaan käsittää, enemmän tai vähemmän kuoli Arafatin venkoilun myötä. Samanlaista momentumia kuin sillä oli vuonna 2000 on hyvin vaikea saada uudelleen aikaan.
Virallisesti Israel on kuitenkin kahden valtion ratkaisun kannalla. Israel ei nimittäin ole sama asia kuin sen kiihkoilevat siionistiset ihailijat Amerikassa ja Euroopassa.
Israel on myös jättänyt tehokkaasti käyttämättä tilaisuuden erottaa arabimaiden poliittiset prioriteetit Palestiina-fiksaatioista. Oikeastaan tuntuu että Israelin ystävät tekevät kaikkensa nostaakseen Palestiina-fiksaation aivan kaikkialla takaisin keskiöön.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, yhteyksiä varmasti on pidetty. Tiedetään, että tuolla ilmansuunnalla neuvottelut Israelin kanssa täytyy pitää epävirallisina ja suljettujen ovien takana, mutta epäilemättä niitä kokoajan käydään. Juutalaisvaltiolla on varmasti omat asiamiehensä, jotka tunnustelevat opposition suuntaan ja valmistelevat suhteita Assadin jälkeiseen Syyriaan.
Ne asiamiehet eivät aina ole juutalaisia / israelilaisia.
