Tulipa mieleen kahdesta edellisestä viestistä: Yleisesti ja hyvästä syystä Jugoslaviaa pidetään monietnisenä liittona. Yllä Sr toteaa Italian olevan Saksan tapaan etnisesti yhtenäinen. Osaako joku verrata Jugoslavian ja Italian historiallista etnistä yhtenäisyyttä? Itse olen ollut siinä epämääräisessä käsityksessä, että yhdistyessään Italia ei ollut kovin yhtenäinen. Uskonnollisesti varmasti Saksaa yhtenäisempi, kielellisesti kai ennemmin seuraavan vuosisadan Jugoslavian (maan slaavikielet on kai lähellä toisiaan) kanssa samoilla viivoilla (vai epäyhtenäisempikin?).
No, Jalonen jo joihinkin näkökohtiin puuttui, mutta jos minä vielä kielimiehenä lisäisin muutaman ranskalaisen viivan.
- "Saksan tapaan etnisesti yhtenäinen" on sinänsä aika paksua, koska Saksankin yhtenäisyydestä voi olla monta mieltä. Saksan pohjoisosissa on perinteisesti puhuttu alasaksaa, joka on lähempänä hollantia kuin standardisaksaa, ja myös uskontokunta on pohjoisessa toinen kuin etelässä. Jo nuorena sällinä saksankieliseen kirjallisuuteen tutustuessani jouduin toteamaan, että etelä ja pohjoinen ovat Saksassa hyvin erilaisia, ja katoliset eteläsaksalaiset ovat kulttuurisesti kovin eri porukkaa kuin protestanttiset. Alueelliset kulttuurierot ovat suuria, ja joka maankolkassa omat perinnesafkat. Saksan kansa on myös historiallisena aikana sulauttanut itseensä useita länsislaavilaisia heimoja - Hannoverin seudulla puhuttiin vielä pari vuosisataa sitten polabia (elbenslaavia), ja entisen DDR:n oikeassa alakulmassa asuu yhä sorbeja, joiden kieli on lähintä sukua puolalle ja tsekille.
- Italiassa on sekä albaaninkielisiä että kreikankielisiä kyliä, pohjoisessa esiintyy retoromaanisia kielimuotoja kuten friuli, jolla on lähemmäs miljoona puhujaa - Pier Paolo Pasolini oli friulin kielellä merkittäväkin runoilija - ja siellä on myös saksalainen vähemmistö, jota tosin ei aina voi erottaa friulilaisesta, koska on aika tavallista, että sama henkilö puhuu saksaa ja friulia "äidinkielenään" (ja lisäksi standardi-italiaa virallisiin tarpeisiin). Niin, ja tosiaan Italiassa on myös sloveeninkielinen vähemmistö, joka tosin ei käytä samaa sloveenin standardia kuin Slovenian sloveenit, koska italiansloveenien kieli eroaa liikaa siitä.
- Kuten Jalonen sanoikin, Italian kirjakieli on Danten ja Petrarcan toskanan murteesta kehittämä. Italian ns. murteet eroavat kuitenkin tästä kirjakielestä siinä määrin, että monia niistä voi sanoa eri kieliksi. Esimerkiksi Sardinian arkikieli on selvästi eri kieli kuin italia. Tosin Sardiniassa ei varsinaisesti ole yhtä sardinian kieltä, vaan kolme, nimittäin pohjoisen murre, joka on pikemminkin korsikalaistyyppinen kuin sardinialaistyyppinen kielimuoto, sekä kaksi muuta päämurretta, joita voi pitää eri kielinä, tai joiden mahduttaminen saman standardikielen katon alle on vaikeaa.
- Sardiniassa on myös Algheron kaupunki, jossa puhutaan kataloniaa.
- Aostan laaksossa lähellä Ranskan rajaa taas on paljon ranskankielisiksi ilmoittautuvia. Tosin tämä ranskankielisyys johtuu siitä, että siellä on perinteisesti puhuttu arpitaanin eli frankoprovensaalin kieltä, joka viime aikoihin asti on mielletty ranskan murteeksi. Itse asiassa se Pohjois-Ranskan varsinaisen ranskan ja Etelä-Ranskan enemmän kataloniaa muistuttavan provensaalin/oksitaanin välimuoto. Nykyään arpitaanillekin on jo alettu kehitellä omaa kirjakieltä.
Sitten siitä Jugoslaviasta. Kuten Jalonen huomauttikin, serbi, kroaatti, bosnia ja montenegro ovat kaikki omanlaisiaan sovelluksia uusÅ¡tokaavin murteesta; serbokroatian kirjakieli tosin ei ollut aivan yhtenäinen, koska kussakin osavaltiossa oli hieman erilaisia paikallisen murteen ominaisuuksia huomioivia kielenkäyttöpiirteitä jo ennen hajoamissotia. Esimerkiksi alkuaineiden ja kuukausien nimet olivat Serbiassa ja Kroatiassa erilaisia, ja lauseoppi on Serbiassa balkanilaisempi kuin Kroatiassa: serbi sanoo
moram da putujem "minun täytyy että minä matkustan", joka on tyypillisesti balkanilainen tapa sanoa se, kroaatti sanoo
moram putovati, minun täytyy matkustaa. Bosnia ja montenegro ovat sitten erilaisia sekoituksia kroatiasta ja serbiasta: bosnialaiset, erityisesti muslimit, käyttävät enemmän turkkilaisperäistä sanastoa, montenegrolaisten kieli on sanastollisesti lähempänä serbiaa mutta äänne- ja kieliopiltaan kroatialaisempaa.
Balkanilaiset piirteet kasvavat etelään mentäessä, ja omaksi kielekseen erotettu makedonia on jo lähempänä bulgariaa. Siis kieliopin puolesta: sijamuodot ovat kokonaan kadonneet, mutta verbeillä on kaikenlaisia uusia liittomuotoja. Toisaalta makedonian sanavarasto on serbialaisempi, ja myös kansankielisempi - se välttää kirkkoslaavilaisia sanoja, jotka taas ovat tyypillisen bulgarialaisia.
Pohjoisessa slovenia on taas eri kieli, mutta nyt pitää muistaa että slovenia on oikeastaan kokoelma hyvin eroavia pikkumurteita, ja slovenian kirjakieli on jossain määrin komiteapäätös. Muistelen, että kirjakielen vokaalit ainakin olisi lyöty lukkoon komiteapäätöksellä sellaisiksi, että ne olisivat mahdollisimman lähellä muita slaavilaisia kieliä. Tästä tosin on seurannut, että slovenian kirjakieli koetaan keinotekoiseksi ja ainakin yksi slovenian murre, prekmurje, lasketaan nykyään erilliseksi kieleksi ja sillä on ainakin kirjailijoita ja kirjallisuutta.
- Serbian Vojvodinassa serbejä on nippa nappa enemmistö, mutta maakunnan toiseksi suurin etninen ryhmä ovat unkarilaiset, ja siellä asuu myös slovakkeja, ruteeneja (eräänlainen ukrainalaisten alaryhmä, mutta Vojvodinan ruteeneille on kehitetty kirjakieli, joka perustuu täysin heidän puhekieleensä) ja mm. bunjevatseja, jotka ovat hyvin unkarinsekaista kroatian murretta puhuva porukka (heillä on muistaakseni ainakin sanomalehti omalla murteellaan).

Tässä kyltissä lukee serbiaksi, unkariksi, slovakiksi ja ruteeniksi:
Serbian tasavalta
Vojvodinan autonominen alue
Novi Sadin kaupunki
PORMESTARI
Novi Sad