Otsikon kysymykseen vastauksena yleinen toteamus, että kun asiat lakkaavat kiinnostamasta, niistä ei enää puhuta. Ehkä näin käy Halla-ahollekin.
Kerron muutamalla sanalla siitä, miten itse suhtaudun Halla-ahoon.
Ensimmäisen viittauksen Halla-ahosta sain Mikko Ellilän blogeista muutama vuosi sitten. Luin muutaman Halla-ahon jutun, mutta punainen lanka jäi löytämättä. Kun Ellilä yhä uudestaan antoi linkkejä Halla-ahon teksteihin, luin niitä lisää ja havaitsin, mikä on kirjoitusten keskeinen sanoma. Halla-aho persoonana ei juurikaan kiinnostanut minua. Enkä ollut erityisen kiinnostunut hänen kirjoituksistaankaan.
Aikaa kului, ja yhtä useampi kirjoittaja foorumeilla ja blogeissa alkoi viitata Halla-ahoon. Minäkin siis lueskelin silloin tällöin hänen juttujaan, ja innokkaana foorumikirjoittajana aloin osallistua Halla-ahon vieraskirjassa käytyyn keskusteluun - milloin milläkin nimellä. Kun vieraskirja suljettiin ja kirjoittelu siirtyi hommafoorumille, rekisteröidyin sinne. En todellakaan pitänyt tai pidä itseäni minään "hommalaisena". Ajattelin, että foorumi mikä foorumi. Onhan näitä.
Halla-ahon teksteihin olen suhtautunut vaihtelevasti. Kun näytti siltä, että Halla-aho saattaa päästä kansanedustajaksi vuonna 2007, kirjoitin muutamalla ulkomaiselle tiedotusvälineelle kauhutarinan siitä, millainen henkilö ja aate on nousemassa valtaan Suomessa. Noihin aikoihin suhtautumiseni Halla-ahoon oli kaikkein kielteisintä. Minua ärsyttivät hänen suorasukaiset johtopäätöksensä asioista ja tapa, jolla hän muitta mutkitta leimasi ihmisryhmiä. Erityisesti koin loukkaavaksi hänen kirjoituksensa "Monikulttuurisuus ja nainen". Hän kirjoitti, että länsimaissa asuvat muslimimiehet ovat mielestään islamin sotureita ja kohtelevat isäntämaan naisia siten kuin näitä tulee kohdella - eli raiskaavat heitä. Tällainen väite leimaa mielestäni väärällä tavalla niitä muslimimiehiä, jotka eivät raiskaa ketään. Miltä esimerkiksi tuntuu muslimiperheen äidistä ajatus, että joku pitää hänen 18-vuotiasta poikaansa automaattisesti potentiaalisena raiskaajana sillä perusteella, että poika on muslimi niin kuin perheensäkin. Ajatus muslimimiesten kollektiivisesta syyllistämistä tuntui ehkä myös siksi vastenmieliseltä, että yksi tyttäreni hyvistä ystävistä noihin aikoihin oli bangladeshiläistaustainen muslimipoika.
Tällä hetkellä suhtautumiseni Halla-ahoon on yhdentekevä. Hän on kansanedustaja ja poliitikko, joten tehköön mitä haluaa. Halla-aholaisen liikkeen katson olevan pelkkää ohimenevää muutosvastarintaa, jolla ei ole paikkaa maailmanhistoriassa. Asiat muuttuvat maailmanlaajuisesti omaa tahtiaan, ja tahti tuntuu vain kiihtyvän. Muutoksen vastustaminen korkeintaan hidastaa sitä hetkellisesti mutta ei pysäytä. Halla-aho kumppaneineen on siis tuomittu häviämään taistelu.
Ei minulla ole mitään viisastenkiveä, joka kertoisi mihin suuntaan asiat menevät tästä eteenpäin. En tiedä, maltillistuuko islam vai lisääntyykö ääriliikkeiden kannatus islamilaisessa maailmassa. En tiedä sitäkään, kuinka suuressa määrin islam leviää ja juurtuu länsimaihin, ja onko länsimaiden tuleva islamilaisuus maallistunutta ja maltillista vain tiukasti uskonnollista ja kiihkeää.
