Kuten mainitsit, tuo on siinä mielessä huono esimerkki, että siinä todellakin on yksityisyyden piiriin kuuluvan asian paljastaminen. Yksityisyyden suoja tosiaan suojaa myös tosien asioiden levittämisen, mutta ei minusta liity nyt tähän vihapuhekeskusteluun. Muutetaan tuota esimerkkiä. Jos se pomo tietää Jarmon olevan homoseksuaali ja sinä sitten kerrot hänelle jonkun toden faktan homoseksuaaleihin liittyen (ei tule nyt mieleen yhtään, mutta tämä ei ole oleellista tässä). Pitäisikö tämä olla kiellettyä? Entä jos joku on kirjoittanut sen faktan nettiin myös tarkoituksena juuri homojen aseman huonontaminen? Entä jos joku on kirjoittanut sen saman faktan nettiin ilman tarkoitusta? Minusta asia menee todella ongelmalliseksi, jos negatiivisia faktoja ei saa levittää, jos ei satu tykkäämään jostain ihmisryhmästä.
Sehän riippuu aivan että millä tavalla ja missä tarkoituksessa sen teet. Jos esimerkiksi kaivat netistä sellaisia tllastotietoja, että vaikkapa niin-ja-niin moni homoseksuaali on HIV-positiivinen, ja sitten alat päivittäin liimailemaan tämän faktan kertovia lappuja työpaikkasi ilmoitustauluille, niin minusta tämän toiminnan voisi jo vallan hyvin tulkita ensinnäkin sillä tavalla, että yrität vihjailla kollegasi terveydentilasta, ja toiseksi sillä tavalla, että yrität vaikeuttaa kollegasi asemaa työpaikalla. Tuon "faktan" toteaminen itsessään ei siis ole eikä tule olla kiellettyä, mutta sen sijaan se tapa millä sen teet ja mihin sillä pyrit voi tehdä siitä rikoksen tunnusmerkit täyttävän.
Ei tämä ole sr ollenkaan vaikea asia. Se mitä me teemme, miten toimimme ja millä tavalla kommunikoimme sisältää seurauksia. Ne seuraukset ovat riippuvaisia siitä tavasta jolla sen teemme, siitä mihin sillä viestillämme pyrimme, ja siitä missä sen teemme. Aikuiset ihmiset ovat yleensä kykeneväisiä toimimaan keskenään pääosin ilman loukkaamista ja ilkeilyä. Se, että joku loukkaantuu jostain ei vielä itsessään tarkoita rikoksen tapahtuneen; aika pitkälle päästään jos asioita vain pahoitellaan ja ne sovitaan. Sitten meillä on toki yksilöitä, jotka eivät osaa käsitellä sosiaalisen kanssakäymisen ongelmia muutoin kuin rosiksessa. Mutta sen päälle meillä on sitten ihan oikeita kunnianloukkauksia, paskanpuhumista, toisten ihmisten elämän systemaattista vainoamista ja hankaloittamista, ja tällaisia asioita varten on hyvä olla olemassa jonkinlainen pykälä.
Vähän samaan tapaan ajattelisin vihapuhetta (joka ei siis nähdäkseni edelleenkään useinkaan täytä mitään rikoksen tunnusmerkkejä). Se on, kuten Jalonenkin toteaa, tiettyjen valikoitujen faktojen systemaattista ja tarkoituksenmukaista levittämistä. Vihapuheskenen mestarihan on ihan itse todennut, että hänen tarkoituksensa on saada ihmiset ajattelemaan islaminvastaisesti, vai oliko se maahanmuuttoa vastaan. Kyseessä ei ole mikään "asiallinen" keskustelu sillä tavalla, että tuotaisiin esiin negatiivisiakin faktoja ja analysoitaisiin niitä; katsottaisiin miten niitä voitaisiin - yhdessä - ratkaista, vaan kyseessä on vihapuhe, joka esittelee pelkät ja tietyt valikoidut negatiiviset faktat yleistetysti jonkin ihmisryhmän olennaisena piirteenä ja siitä seuraten koko tämän ihmisryhmän muulle yhteiskunnalle vieraana, ongelmallisena ja vastustettavana (kts homoseksuaaliesimerkkini tuossa ylempänä).
Mitä jos nettisivulla ei ole mitään muuta kuin linkki tilastokeskuksen tuottamaan tilastotietoon?
No ei siinä sitten minun ymmärtääkseni mitään ongelmaa ole. Mutta miksi nettisivulla vain se olisi? Yleensä sivun haltija haluaa viestiä jotakin julkaisemillaan sisällöillä.
Laki on "epäselvä" nimenomaan syystä. Kuvittelepas yhteiskunta, jossa nuo asiat olisi prikulleen määritelty lakiin. Olisikohan se kovin kivaa?
Olisi, koska tosiaan silloin ei mitään subjektiivisia "loukkaantumisia" puitaisi oikeudessa.
Miten loukkaus voi olla objektiivinen? Mikäli mitään tulkinnanvaraa ei olisi, niin sehän vasta mielivaltaista olisi. Sehän tarkoittaisi sitä, ettei tapauksia voitaisi käsitellä yksilöllisinä, omina erityispiirteitä sisältävinä keisseinään joissa konteksti voitaisiin ottaa huomioon. Sehän tuottaisi tilanteen, jossa ei enää voitaisi mitenkään tietää ovatko tuomioistuimelta sanktioita saaneet ihmiset todellisuudessa ansainneet niitä vai eivät. Se vähintään hämärtäisi oikeuden toteutumista huomattavasti. Lakiteksti ei toki yritä olla mahdollisimman monitulkintainen, vaan hyvinkin eksakti, mutta tuomioistuimen on aina tapaus kerrallaan tulkittava meneekö jokin sen alle vai ei. Ja tässä on tärkeää nimenomaan se, millä tavalla ja millä tarkoituksella jotain on tehty.
Jos joku sanoisi minulle, että käypä hakkaamassa Anna Mikkola, niin kyllä minusta minä olen se, jolla siitä pitäisi olla 100%:n rikosoikeudellinen vastuu, jos niin sitten tekisin.
Näinhän ei tietystikään ole. Rikokseen yllyttäminen löytyy ihan lainsäädännöstä, ja hyvä niin.
Mutta voi olla, että vielä nykyaikanakaan ei voida luottaa siihen, että edes aikuiset ihmiset ovat kriittisesti ajattelevia yksilöitä, vaan meidät pitää olettaa johtajia seuraaviksi lampaiksi, ja siksi sitten tuollaiset kehoitukset rikollisuuteen pitää pitää kiellettyinä.
Ihmiset ovat vaikutuksille alttiita. He eivät tee päätöksiään täydellisen informaation vallitessa. Ihmisten omat olosuhteet ovat myös vaihtuvia; ja niiden mukana voi vaihdella myös se kuinka alttiita he yllytyksille, kehotuksille tai vaikutuksille ovat. Missään tapauksessa edes tasapainoinen, kriittisesti ajatteleva fiksu yksilö ei ole immuuni sosiaalisen todellisuuden vaikutuksille omaan itseensä, ajatteluunsa ja toimintaansa.
Ok, jos tuo on se lain tarkoitus, niin miksi siellä puhutaan mistään loukkaamisesta? Eikö voida sanoa (jos tosiaan halutaan jättää oikeusistuimelle noin valtava tulkinnanvara), että kansanryhmää vastaan kiihottamista on kaikki se, minkä oikeusistuin katsoo potentiaalisesti aiheuttavan väkivaltaa, laitonta syrjintää tai muita rikoksia jotain kansanryhmää vastaan?
Ei, koska se ei vielä nähdäkseni täysin riitä että se potentiaalisesti voi sitä aiheuttaa. Minä en ole mikään oikeustieteen ekspertti, joten kerron vain miten olen itse asian ymmärtänyt. Hyvin oleellinen on teon tarkoitus, tekijän motiivi. Motiivin arvioiminen yleensäkin on melkoisen tärkeässä osassa länsimaisessa oikeudenkäytössä. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen on siis toimintaa, jonka tarkoitus on ruokkia sitä vihaa ja pelkoa jotain kansanryhmää vastaan. Otan esimerkin: taannoin sanam vappaus* -piirit nostivat hirvittävän haloon siitä, että EU-tasolla haluttiin kieltää holokaustin kieltäminen kansanryhmää vastaan kiihottamisena, ja itse asiassa siitä taisi tullakin direktiivi. Suomi kuitenkin katsoi, ettei sen tarvitse muuttaa lainsäädäntöään, koska direktiivin oleellinen sisältö toteutuu jo olemassaolevan pykälän kautta. Toisin sanoen holokaustin kieltäminen itsessään ei ole Suomessa kiellettyä, mutta se voidaan tehdä sillä tavalla ja sellaisella tarkoituksella, että se täyttää kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriteerit.
Tässä yhteydessä huomauttaisin, että kyseisen pykälän perusteella annettavat tuomiot ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Itse muistan oikeastaan vain Mäenpään saaneen sellaisen. Tässä mielessä pidän hyvin kummallisena sitä, miten jotkut esittelevät kyseistä pykälää jonain suurenakin sananvapauden rajoittajana Suomessa.
*Steffersin innoittamana olen päättänyt erottaa toisistaan käsitteellisellä tasolla sananvapauden ja sanam vappauven. Ensimmäinen on se tärkeä, suojeltava ja demokratian kannalta oleellinen perusoikeus, ja jälkimmäinen on tiettyjen piirien mölinätermi sille, että pitäisi saada solvata ja panetella etnisiä vähemmistöjä ilman seurauksia.
Olen toki mielelläni avoin kuulemaan muita selityksiä sille, miksi päätös oli se mikä oli. Miksi uskontokohdasta tuli tuomio ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ei?
Minusta olisi pitänyt tulla kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, enkä tiedä miksi ei tullut. Ehkäpä siksi, kuten edellä mainitsen, kyseistä pykälää ylipäänsä sovelletaan Suomessa todella kitsaasti. Förbomhan oli paneelissa sitä mieltä, että aihetta sen soveltamiseen olisi paljon useammin kuin mitä on sovellettu.