Noniin, vielä kun on tuoreessa muistissa niin pieni rapsa eilisestä paneelista. Nämä ovat hieman hajanaisia huomioita, ei siis kyseessä ole ehkä niinkään kronologinen kertomus.
Jussi Förbom oli ihan asiapitoinen keskustelija, joka tosin sortui aika ajoin sellaiseen akateemiselle ihmiselle tyypilliseen takkuamiseen ja vaikeuksiin monimutkaisten ajatusten esittämisessä yksinkertaisesti. Tästä johtuen Förbomin sanomisten kärjet eivät aina ehkä aivan välittyneet sillä tavalla, kuin hän kenties olisi halunnut. Förbom kuitenkin toi esiin heti alkuun sen, että hänen mielestään vihapuhe on tällä hetkellä Suomessa aktuaali ongelma, ja se liittyy vahvasti niin sanotun maahanmuuttokeskustelun ympärille syntyneeseen keskustelukulttuuriin. Förbom antoi näkemyksenään sen, että maahanmuuttopolitiikan ympärillä vellova keskustelu on tavallaan tuottanut sen tilanteen, josta kyseisessä keskustelussa syytetään muita: asioista vaikenemiseen ja pelkoon osallistua, avoimuuden puutteeseen. Esimerkkinä Förbom mainitsi monien toimittajien ja tutkijoiden nykyään karttavan keskusteluun osallistumista omalla nimellään.
Paneelin vetäjä Sanna Ukkola yhtyi tähän näkemykseen, ja mainitsi ohimennen - hyvin rennosti ja huumorilla - sen, että hän yhtenä ensimmäisistä suomalaisista asiaan tarttuneista toimittajista on joutunut itse hyvin vastenmielisen nettikirjoittelun kohteeksi, ja kertoi lisäksi monen kollegansa nimenomaan välttävän maahanmuuttopolitiikasta tai siihen liittyvästä keskustelusta uutisoimista tai muuta kirjoittamista. Lisäksi hän mainitsi, että hän itse on päättänyt olla pelkäämättä ja lähtemättä tällaiseen itsesensuuriin. Ukkola kaiken kaikkiaan ei vaikuttanut ollenkaan siltä hommalaisten mielestä kolossaan kyhjöttävältä ja asiallisella argumentoinnilla pelotellulta toimittajaraasulta, jolla tavalla olen häntä nähnyt naapurifoorumilla noin suurin piirtein kuvailtavan.
Jussi Jalonen totesi samasta aiheesta pitävänsä sitä tavallaan kansalaispelkuruutena, että moni maahanmuuton tutkija on suoranaisesti vetäytynyt julkisesta keskustelusta juuri tämän takia. Jalonen, joka tässä kohtaa sortui mielestäni hienoiseen julistamiseen, piti tätä vakavana virheenä akateemisen maailman tai tutkijoiden taholta, jotka näin ovat jättäneet maahanmuuttopolitiikkaa koskevan julkisen debatin täysin vihapuheeseen helposti luisuvan radikaalioikeiston temmellyskentäksi. Jalonen huomautti myös, että kun tällaisiin äärimmäisiin mielipiteisiin suhtaudutaan kuoliaaksi halaamisen taktiikalla, moni hyvin kyseenalainen ajatus ja väite päätyy tavallaan huomaamatta osaksi valtavirtaista poliittista keskustelua.
Simon Elo odotetusti oli sitä mieltä, että vihapuhetta varmasti on olemassa (hänen mielestään se oli sama asia kuin rasismi), mutta että Perussuomalaiset tai heidän kansanedustajansa eivät ole siihen syyllistyneet, vaan kyseessä on asiallinen keskustelu ja asiallinen kritiikki. Elo tosin myönsi, että Hommaforumilla kirjoitetaan myös paljon kyseenalaista tavaraa, mutta että sitä ei silti voi verrata esimerkiksi Suomi24:n tapaisiin käytännössä moderoimattomiin keskustelupalstoihin. Maahanmuuttokriittisissä piireissä esiintyvää vihamielisyyttä islamia ja muslimeja kohtaan Elo piti vain asiallisena kritiikkinä. Elo suolsi myös perinteisen homma-argumentin siitä, että kristinuskoa saa Suomessa kritisoida miten päin vain ilman mitään hälyä. Tässä yhteydessä hän nosti esiin Hannu Salaman, mikä osoitti mielestäni aika järkyttävän huonoa historiantuntemusta - Salaman tapauksestahan ei tunnetusti tosiaan noussut minkäänlaista hälyä.
Omana kommenttinani tähän väliin voisin sanoa sen verran, että uskonrauhan rikkomisesta Suomessa annetaan ylipäänsä todella vähän tuomioita. Sitä tutkitaan kyllä säännöllisesti, ymmärtääkseni aivan yhtä lailla kristinuskonkin loukkaamisesta, mutta on todella epätavallista että siitä sakkoja rapsahtaisi. Näin ollen sellainen väite, että kristinuskoa saa kritisoida mutta islamia ei, ei nähdäkseni mitenkään pätevästi päde jos se perustuu siihen mistä napsahtaa tuomioita.
Kukaan keskustelijoista ei ollut sitä mieltä, että vihapuhetta tulisi pyrkiä suitsimaan lainsäädännöllä sen enempää kuin mitä laissa tällä hetkellä on määritelty. Elo oli sitä mieltä, että tämän hetkinen lainsäädäntö on aivan hyvä (mikä sitten tietysti mielipiteenä on hieman ristiriidassa sen kanssa, kun hän myöhemmin totesi ettei Jussi Halla-ahon scripta-blogissa ole kirjoitettu mitään vihapuheen tapaista, siis siitä huolimatta että Halla-aho on saanut tuomion uskonrauhan rikkomisesta sen lainsäädännön puitteissa jota Elo piti aivan hyvänä). Jalonen korosti ratkaisuna avointa, omalla nimellä ja selkeämmällä selkärangalla käytävää avointa kansalaiskeskustelua, ja painotti että akateemisen maailman olisi osallistuttava siihen näkyvämmin. Förbom toi esiin sellaisen mielipiteen, että hän on tavallaan samaa mieltä vähemmistövaltuutettu Biaudet'n kanssa siitä, että Suomessa on aivan liian suuri toleranssi vihapuheelle. Hänen mukaansa mikään osapuoli ei ole oikein kunnolla tainnut käsittää, että siellä lainsäädännössä on se pykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, eikä sitä, että sitä todella tulisi soveltaa silloin kun aihetta on - ymmärsin hänen tarkoittavan sitä, että kynnys tämän pykälän soveltamiseen voisi hänen mielestään olla matalampikin.
Simon Elo pomppi hieman asiasta toiseen ja asian viereen aina toisinaan - hän siis onnistui myös keskustelemaan euroalueen tilanteesta ja Kreikan eurosta erottamisesta paneelissa, jonka aihe oli vihapuhe - ja tuntui muutenkin aina välillä lataavan jostain ulkomuistista aika peruspatterin nuivanäkemyksiä. Esiin tulivat päivystävät dosentit, suomettumisen aika, Neuvostoliitto, kommunismi, poliittinen eliitti, keskustelun kieltäminen ja niin edespäin. Hänen mielestään todellista vihapuhetta lietsoivat aikanaan kommunistit porvarivihallaan. Jalonen totesi tähän olevansa samaa mieltä siitä, että 70-luvun taistolaisten retoriikassa on paljon yhtäläisyyttä nykypäivän maahanmuuttokriitikkojen tapaan puhua asioista. En muista tuliko tämä itse paneelissa esille, mutta aikanaanhan taistolaisten puheisiin myös suhtauduttiin muun yhteiskunnan taholta pitkälti samalla tavalla; tunnistettiin niiden ongelmallisuus, mutta samalla ymmärrettiin niitä hyvin pitkälle.
Elohan tietysti vertasi myös maahanmuuttopolitiikasta keskustelemisen estämistä suomettuneisuuden aikaan, jolloin Neuvostoliittoa ei saanut kritisoida. Siis siitä huolimatta että tällä suomettuneisuudenkin kaudella Suomessa julkaistiin vuosittain kirjoja ja artikkeleita, joita käsittääkseni ainakin Tehtaankadulla pidettiin epäilyttävän neuvostovastaisina. Elon tulkinta aiheesta oli lisäksi se, että Neuvostoliittoa ei tuolloin kritisoitu siksi, että kaikki pitivät Neuvostoliittoa jotenkin hienona ja mahtavana juttuna. Tällähän ei kyllä ole mitään tekemistä todellisen historian kanssa; loppujen lopuksi aika harva ihan rehellisesti piti Neuvostoliittoa maan päällisenä paratiisina, mutta sen sijaan naapurivaltion turhaa hermostuttamista ei pidetty järkevänä ulkopolitiikkana kylmän sodan olosuhteissa.
Toisekseen, näin sivuhuomiona, minä en kyllä rehellisesti ottaen muista että milloin Suomessa erityisemmin ei olisi saanut harjoittaa niin kutsuttua asiallista maahanmuuttokritiikkiä. Mitä nyt itse muistan, niin jo 80-luvulla Vietnamin niin sanottuja venepakolaisia kritisoitiin varsin avoimesti elintasopakolaisiksi. 90-luvun alkupuolen laman ja ensimmäisen somalipakolaisjoukon mukana Suomessa pääsi moneksi vuodeksi pintaan varsin aggressiivinen ja avoin "kriittisyys". 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun taloudellinen nousukausi yhdistettynä EU-jäsenyyteen ja muuhun maailmalle avautumiseen tuotti ymmärrettävästi yleisen ilmapiirin, jossa lamanaikaiset asenteet ja skinijoukot eivät olleet enää kauhean muodikkaita ja näitä asioita jossain määrin - mielestäni aiheesta - hieman hävettiinkin, ja oltiin tyytyväisiä siitä että moiset jutut ovat takanapäin. Jos Elo ja kumppanit viittaavat tähän sillä, että maahanmuutosta ei Suomessa "saa keskustella", niin sanonpa vain että huhhuijaa. Se keskustelu mitä he siis hakevat on sitä, että julkisuudessa pitäisi mahdollisimman paljon ja mahdollisimman hyvin lain rajoja kokeilevasti puhua negatiivisia asioita maahanmuutosta ja erityisesti maahanmuuttajaryhmistä.
Mutta eksyn aiheesta. Paneelissa keskusteltiin myös paljon Norjan tapahtumista, Breivikistä ja tämän yhteydestä Perussuomalaisiin ja/tai halla-aholaisiin. Elo ymmärrettävästi syytti muita siitä, että Perussuomalaisia syyllistetään tapahtumista täysin naurettavalla tavalla. Sekä Förbom että Jalonen joutuivat erikseen toistamaan, että missään nimessä Perussuomalaista puoluetta ei voi pitää vastuullisena tapahtumista, mutta että pitäisi kyetä tunnistamaan se yleiseurooppalainen oikeistoradikaali ideologinen suuntaus, josta sekä Breivik että Suomen nuivat ovat ammentaneet ajatuksiaan. Tässä yhteydessä Jalonen huomautti myös siitä, että Perussuomalaisten näkemyksiä, kantoja ja irtisanoutumisia perätään myös sen takia, että Perussuomalaiset on - siis omasta mielestäänkin - kansanliike. Jalosen ajatus hieman hukkui tässä vaiheessa, mutta ymmärtääkseni se meni niin, että perinteisten puolueiden kohdalla voidaan ajatella melko luottavaisin mielin sillä tavalla, että niiden keskeinen aatesisältö määrittyy niiden poliittisten ohjelmien ja vaaliohjelmien kautta. Kun taas sitten on puolue, joka määrittää itsensä kansanliikkeeksi, niin se on väistämättä osiensa summa, sen yksittäisten jäsenten kannoista ja mielipiteistä tulee silloin välttämättä osa kokonaisuutta.
Itse mainitsisin tässä yhteydessä, että Perussuomalaisten ohjelmahan taidettiin päivittää tässä taannoin ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen, ja että vaaliohjelman arvo ja asema oli koko vaalikampanjankin aikana vähintään kyseenalainen. Soini itse sanoi televisiossa että ohjelmaan laitettiin noin provokaatiomielessä (trollausmielessä) tavaraa, ja monet ohjelmaa väsänneet perussuomalaisetkin ovat irtisanoutuneet monista sen kohdista. Joku Teemu Lahtinenhan erikseen bloggasi kaikesta siitä, mistä ei ole samaa mieltä persujen vaaliohjelman kanssa. Toisaalta nuivat ehdokkaat tekivät myös sivuun ihan oman vaaliohjelmansa, nuivan manifestin. On aivan selvää, että kansaliike joka on ohjelmallisesti näin epämääräisissä ja löyhissä kantimissa, joutuu kohtaamaan paljon kysymyksiä yksittäisten jäsentensä esittämistä kannoista.
Jätin nyt varmasti pois kaikenlaista oleellista, mutta noin alkuun. Jalonen voisi palailla lomiltaan täydentämään jos jaksaa.
