Author Topic: Raportti Suomi-Areenalta; paneeli naisiin kohdistuvasta väkivallasta  (Read 1728 times)

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

Jussi Jalonen

  • Guest
Tällä viikollahan on ajankohtaiskeskustelua hallinnut Porissa toteutettu, perinteeksi muodostunut Suomi-Areena. Useimmat todennäköisesti näkivätkin televisiosta hallitus- ja oppositiopuolueiden edustajien sparrauksen, missä Jungner pääsi letkauttelemaan Putkoselle suosionosoitusten säestämänä. Poikkesin itsekin kotipuolessa vieraillessani suippokorvien ja Ässien kaupungissa kuuntelemassa yhden paneelin, mistä voisi tässä joutessaan Tampereelle palattua kirjoittaa taas lyhyen raportin kansalaisjournalismin hengessä. Sessio, missä pistäydyin, oli Porin teatterissa tiistaina järjestetty "Sallittua vai salattua - naiset ja väkivalta". Keskustelijoina olivat Suomen vanhusten turvakotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Leena Serpola-Kaivo-oja, rikosoikeuden professori Terttu Utriainen, tulkin välityksellä paneeliin osallistunut Viron parlamentin puhemies Ene Ergma, Balkanin sotarikoksien selvittäjänä tunnetuksi tullut professori Helena Ranta sekä vuoden pakolaisnainen Saido Mohamed.

Teatterin yläkerrassa sijainnut sali oli saapuessani ääriään myöten täynnä, ja osanottajien joukko oli vahvasti naisenemmistöinen. Saapuessani sivuhuoneessa olevan kahvilan puolelle - mikä oli suurin piirtein ainoa paikka, josta tilaisuuden saattoi edes kuulla sekä jossain määrin myös nähdä, ovisuista kurkistellen - kiinnitti miehinen sukupuoleni välittömästi huomiota järjestäneiden naishenkilöiden taholla. Minua jopa erikseen tervehdittiin riemastuneena siitä, että tilaisuuteen saapuu sentään miehiäkin. Paikalla oli kyllä verrattomasti allekirjoittaneita merkittävämpiäkin kaksilahkeisia, sillä ala-aulassa silmäni havaitsivat aikoinaan sosialidemokraattien eduskuntaryhmässä istuneen raumalaisen Reijo Kallion. Yläkerrassa samaiseen sivuhuoneeseen purjehti hetki saapumiseni jälkeen myös Porin tuore perussuomalainen kansanedustaja Ari Jalonen, puolueen PerusS-pinssi lyhythihaisen puseronsa rintapielessä, rennosti farkkushortseihin pukeutuneena.

Session juontajana oli kakkostelevision "Inhimillisestä tekijästä" tuttu Helena Itkonen, ja kertaan tässä lyhyesti esiintyjien lausahduksia sikäli kun niitä muistan. Omien huomioitteni mukaan paneelia hallitsivat paljolti molemmat naisprofessorit, Ranta ja Utriainen, joista varsinkin jälkimmäinen piti hyvinkin väkeviä puheenvuoroja. Käsittelen tässä ensin professori Rannan kommentit, koska ne lienevät taustaltaan lukijoille tutumpia. Ranta aloitti valottamalla taistelualueilla naisiin kohdistunutta väkivaltaa sekä joukkoraiskausten käyttöä sota-aseena. Balkanilla ja Afrikassa kunnostautunut Ranta sisällytti puheeseensa voimakkaan kansainvälisoikeudellisen painotuksen, mutta korosti myös, ettei kyse ole yksinomaan juridiikasta. Ranta huomautti osuvasti, että mikäli kaikki maailman valtiot tosiaan myös noudattaisivat ratifioimiaan kansainvälisiä sopimuksia, olisi maailma naisille erinomaisen hyvä paikka. Itse pidin erittäin valaisevana Rannan huomioita Perun totuuskomission käsittelemästä, vielä 1990-luvulla tapahtuneesta ketÅ¡uankieliseen väestöön kohdistetusta pakkosterilointiohjelmasta. Aihetta on käsitelty täällä. Rannan perspektiivi oli osallistujista selvästi laaja-alaisin, ja professori Utriainen huomauttikin välillä, miten muut osanottajat ovat keskittyneet paljolti naisten kokeman väkivallan yksittäistapauksiin siinä, missä professori Rannan käsittelemät tapaukset koskivat tuhansissa ja vielä sitäkin suuremmissa luvuissa mitattavia uhrimääriä.

Tulkin välityksellä paneeliin osallistuneen puhemies Ergman anti jäi mielestäni vähäisimmäksi, vaikka hänkin toki toi julki sitä, miten Virossa on naisiin kohdistuvasta väkivallasta ryhdytty puhumaan julkisesti vasta viime vuosina. Neuvostoaikana tämä oli kielletty aihe - virallisen totuuden mukaan ei sosiaalisia ongelmia täydellisessä valtiossa tietenkään esiintynyt - ja vasta itsenäistymisen jälkeen nopeat yhteiskunnalliset muutokset ovat lisänneet naissukupuolen kokemien vaikeuksien julkisuutta. Ilmiö oli tullut itselleni tutuksi osin samanlaisessa maassa elävien puolalaisten ystävättärieni välityksellä. Puhemies Ergma peräänkuulutti myös hyvin voimakkaasti tiedotusvälineiden vastuuta, varsin perinteisessä hengessä.

Leena Serpola-Kaivo-oja valotti puolestaan ikääntyneisiin naisiin kohdistunutta väkivaltaa eräänä Suomessa vähälle huomiolle jääneenä teemana. Ongelma on monella tavalla hienosyisempi ja vaikeampi kuin parisuhdeväkivalta. Väkivaltaisessa parisuhteessa on nuoremmalla naisella mahdollisuus lähteä ja aloittaa uudestaan alusta jossain muualla ehkä ystävien tai omaisten turvin; iäkkään naisen on kuitenkin vaikeampi lähteä kotoaan, eikä hänellä ole välttämättä enää vastaavaa verkostoa tai mitään paikkaa mihin mennä. Tilanteissa, missä pahoinpitelijä saattaa olla esimerkiksi oma lapsi, nousee esille myös kysymys siitä, missä määrin äiti voi tunnetasolla irrottautua lapsestaan silloinkin kun näiden välinen suhde on väkivaltainen. Serpola-Kaivo-oja korosti myös väkivallan tekijöiden kanssa tehtävän sosiaalityön merkitystä. White Ribbon-kampanjoista tutulla tavalla näissäkin pyritään välttämään tekijän syyllistämistä, vaikka hänen tekonsa luonnollisesti tuomitaankin.

Saido Mohamed puhui pariin otteeseen lyhyesti maahanmuuttajanaisten asemasta. Puheesta sain sen vaikutelman, että hän on hieman tottumaton esiintymään julkisesti, mutta hän korvasi tämän asiasisällöllä. Juontajan tiedustellessa maahanmuuttajanaisten yliedustusta turvakodeissa vastasi Mohamed viittaamalla etenkin afrikkalaisella kulttuurialueella vallitsevaan yhteisöhakuiseen ongelmien selvittämiseen, missä asiat puidaan koko suvun keskuudessa. Sain sen käsityksen, että uusissa kotimaissa tämä yhteisörakenne saattaa olla väistämättä usein puutteellinen - koko sukuahan ei ole tuotu mukana - minkä seurauksena kynnys kääntyä suoraan turvakotien kaltaisten palvelujen puoleen saattaa olla pienempi. Monasti maahanmuuttajanainen saattaa kaivata vain miettimis- tai hengähdystaukoa. Mohamed vastasi myös tyttöjen ympärileikkauksia koskevaan kysymykseen puhuen KokoNainen-hankkeesta. Mohamed suhtautui asiaan aiheellisen vakavasti, vaikka totesi myös ettei Suomessa ole ilmeisesti todettu yhtään varmaa täällä tapahtunutta tyttöjen ympärileikkaustapausta. Itselleni tämä tuli yllätyksenä, mutta Ihmisoikeusliiton ja KokoNainen-hankkeen raportteja vilkaistuani tilanne ilmeisesti tosiaan on se, ettei huhuttuja ympärileikkaustapauksia ole kyetty mainitun projektin voimin vahvistamaan. Lopulliseksi kannaksi kaiketikin on jäänyt se, ettei mahdollisuutta tapahtuneista kuljettamisista leikkauksiin ulkomaille voi sulkea poiskaan, mutta ennaltaehkäisevän työn turvin on tämäkin käytäntö kitkettävissä. Saido Mohamed korosti monien maahanmuuttajataustaisten kommentoijien tavoin hyvin vahvasti Suomen lain merkitystä.

Omasta mielestäni vahvimmat puheenvuorot käytti professori Terttu Utriainen. Utriainen aloitti viittaamalla Suomen synkeisiin rikostilastoihin eurooppalaisessa vertailussa. Mikäli oikein muistan hänen ilmoittamansa lukemat, peräti joka kolmannessa maassamme tapahtuvassa henkirikoksessa saa nainen surmansa miehen kädestä; lukemat ovat erityisen synkeitä verrattuna vaikkapa Espanjaan, missä verrattomasti pienempi suhdeluku on jo herättänyt huolestunutta keskustelua macho-kulttuurin vaikutuksista. Utriainen huomautti, että vaikka Suomen takavuosina itäblokkiin rinnastuneet vankiluvut ovatkin tätä nykyä pohjoismaisella tasolla, ovat henkirikosluvut yhä itäeurooppalaista luokkaa. Vankilukujen osalta Utriainen käytti uudemman kerran myös tavallaan konservatiiviseksi luonnehdittavan puheenvuoron, ja huomautti miten 1960-luvulla halu alentaa vankien määrää johti rangaistuksen lieventämiseen sekä ehdollisten ja lyhyiden tuomioiden käyttöönottoon. Hän kuvasi systeemiä "epäanalyyttiseksi", ja muistutti miten kaikissa väkivaltarikoksissa käytetään tuomioasteikon alinta neljännestä, ei siis vain raiskauksissa. Utriainen muistutti, miten suomalaisissa tuomioistuimissa valtaa käyttää tätä nykyä 1960- ja 1970-luvuilla vapaamielisen tuomiopolitiikan kaudella asemiinsa noussut tuomarien sukupolvi, minkä seurauksena tämä käytäntö on sementoitunut ja tässä maassa annetut rangaistukset ovat länsieurooppalaisessakin vertailussa naurettavan pieniä. Viranomaisten tavaksi on toisinaan tullut vain tapahtuneen rikoksen kirjaaminen, ja räikeäänkin väkivaltarikokseen syyllistyneen henkilön saatetaan toisinaan sallia odottavan syytetoimia vapaalla jalalla. Utriaisen mukaan tässä tulee erittäin selvästi esille se, miten Euroopan maissa lain ja tuomioistuinten tehtävänä on suojella yksittäistä kansalaista; Suomessa sen sijaan laki ja raastuvat ovat vain kolkko hallintokoneisto, millä voi toteuttaa sieviä poliittisia päätöksiä vaikkapa vankien lukumäärän laskemiseksi.

Havaitsin olevani täysin samaa mieltä rikosoikeuden professori Utriaisen kanssa, ja veikkaisin että hänen kommenttinsa olisivat ollet myös Päällikkö Mäki-Ketelälle erittäin mieluisia. Utriainen piti niin ikään mainion puheen siitä, miten ongelma ei ole väkivalta sinänsä, vaan paremminkin se, miten väkivalta on muuttunut keskipakoiseksi ja kaoottiseksi. Utriainen huomautti, miten jopa sodissa on säännöt, ja miten väkivaltaakin ovat aikoinaan ohjanneet kunniakäsitykset siitä, miten vaikkapa naista tai lasta ei lyödä, tai miten maassa makaavaa ei potkita. Utriainen peräänkuulutti sääntöjen ja hyvien tapojen merkitystä, ja päätti puheenvuoronsa toiveeseen uudenlaisesta yhteisöllisyydestä. Puolittain vakavissaan professori Utriainen heitti myös ehdotuksen kouluihin laitettavasta "ihmistaidon" oppiaineesta, minkä seurauksena nuoriso oppisi jo varhaisessa vaiheessa, ettei tyttö- tai poikaystävän jättäessä ole oikea ratkaisu ampua tätä. Professori Utriaisen puheiden mukaansatempaavuutta on mielestäni vaikea ylikorostaa, ja soisin todella hänen esittämiensä äänenpainojen tyylisten kannanottojen saavan enemmänkin sijaa julkisessa keskustelussa.

Paneeli kesti puolisentoista tuntia, minkä jälkeen palailin Kokemäenjoen varrelta hieman eteläisemmän jokilaakson maisemiin. Yleistoteamuksena voi todeta, että Suomi-Areena vaikuttaa erinomaisen onnistuneelta sekä runsastarjontaiselta tapahtumalta, ja nostaa Satakuntaa mukavasti esille myös yhteiskunnallisen keskustelun saralla.




Best,

J. J.
« Last Edit: July 14, 2011, 22:55:19 by Jussi Jalonen »

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094

Vankilukujen osalta Utriainen käytti uudemman kerran myös tavallaan konservatiiviseksi luonnehdittavan puheenvuoron, ja huomautti miten 1960-luvulla halu alentaa vankien määrää johti rangaistuksen lieventämiseen sekä ehdollisten ja lyhyiden tuomioiden käyttöönottoon. Hän kuvasi systeemiä "epäanalyyttiseksi", ja muistutti miten kaikissa väkivaltarikoksissa käytetään tuomioasteikon alinta neljännestä, ei siis vain raiskauksissa. Utriainen muistutti, miten suomalaisissa tuomioistuimissa valtaa käyttää tätä nykyä 1960- ja 1970-luvuilla vapaamielisen tuomiopolitiikan kaudella asemiinsa noussut tuomarien sukupolvi, minkä seurauksena tämä käytäntö on sementoitunut ja tässä maassa annetut rangaistukset ovat länsieurooppalaisessakin vertailussa naurettavan pieniä.


Tähän kohtaan minun täytyy esittää eriävä mielipiteeni. Muistaakseni se oli tuo psykiatrikirjailija Lauerma, joka jossain yhteydessä totesi, että Suomessa on väkivalta- ja henkirikoksissakin perinteisesti sovellettu lieviä rangaistuksia. Hän mainitsi esimerkkinä tästä "duoda duoda haddu sinulla jo onkin" -miehen Nikke Pärmin, joka nuorena syyllistyi henkirikokseen, mutta vapautui vankilasta verraten pian ja, kuten tiedämme, kunnostautui sittemmin sodassa ja nousi korkeaksi upseeriksi.

Kuinka paljon oikeushistoriallista evidenssiä sille on, että "rikollisten hyysääminen" on vasta kuusikymmenluvun perintöä?
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Jussi Jalonen

  • Guest
Kuinka paljon oikeushistoriallista evidenssiä sille on, että "rikollisten hyysääminen" on vasta kuusikymmenluvun perintöä?


Enpä kyllä tiedä. Pitänee tutustua aiheeseen.

Utriainen tuli myös provosoivasti jutelleeksi, miten raiskaustuomioissa käytetty lievä tuomioasteikko voi olla 1960- ja 1970-luvun seksuaalisen vapautumisen perintöä. Taustalla voi hänen mukaansa olla jonkinlainen tuolloin juurtunut "kuka nyt seksistä kieltäytyisi"-ajattelu, minkä seurauksena kovennettuja tuomioita raiskauksista on pidetty tavallaan tiukkapipoisuutena.

Mene tiedä, vaikka olisi oikeassakin, vaikka tuollaista otaksumaa lienee jo syytä tukea selvällä näytöllä. Toisaalta, vanhoillisilla ja tiukkamoraalisilla yhteisöillä on kyllä taipumus suojella naisen koskemattomuutta huomattavasti tiukemmin rangaistuksin, ja voi tietysti ironisesti olla, että Suomessa tapahtunut moraalin vapautuminen on horjuttanut perinteistä naisrauhaa.



Best,

J. J.

Temporaali

  • Guest
En tiedä, mistä nykyinen rangaistuskäytäntö on peräisin, mutta kyllä siinä on jotain pahasti vialla. Kun vakavistakin väkivaltarikoksista selviää usein ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi kutsuttavalla vapauttavalla tuomiolla, ei monikaan koe oikeuden tapahtuvan. Tämä rapauttaa oikeuslaitoksen uskottavuutta.

Jussi Jalonen

  • Guest
En tiedä, mistä nykyinen rangaistuskäytäntö on peräisin, mutta kyllä siinä on jotain pahasti vialla. Kun vakavistakin väkivaltarikoksista selviää usein ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi kutsuttavalla vapauttavalla tuomiolla, ei monikaan koe oikeuden tapahtuvan.


Näiltä osin tuo Utriaisen selostus, miten tämän ehdollisten rangaistuksten trendin taustalla on itse asiassa ollut 1960-luvulla alkanut halu laskea vankien lukumäärää tilastojen kaunistamiseksi, kuulostaa kyllä uskottavalta. Eräälle rikoksen uhriksi joutuneelle omaiselleni - kyseessä oli tosin omaisuusrikos, vaikkakin hyvin kalliiksi käynyt - tuli syyttäjä itse todenneeksi, ettei valtiolla ole varaa pistää kaikkia rikollisia vankilaan.

Mikäli tällä asenteella tosiaan on vaikutuksensa tuomioihin, niin saa nähdä, mitä se paljonpuhuttu kestävyysvaje tekee rangaistuskäytännöille tässä maassa seuraavan neljän vuoden aikana.



Best,

J. J.

Jussi Jalonen

  • Guest
Laitetaanpa muuten tähänkin ketjuun tuo Wardan toisessa säikeessä linkittämä artikkeli, joka käsittelee sotatoimialueilla miehiin kohdistuneita raiskauksia. Kuten olen tuohon ylös kirjoittanut, professori Helena Ranta keskusteli paneelissa joukkoraiskauksista naisiin kohdistuvana sota-aseena. Tarkoitukseni ei ole tehdä tästä asiasta mitään sukupuolien välistä kilpailua, mutta sodan aikana miesten toisiin miehiin kohdistama sukupuolinen väkivalta on myös vastaavanlainen nöyryytyksen ja häpäisemisen väline, mistä kuitenkin harvoin puhutaan.

Artikkeli keskittyy paljolti Afrikkaan, mutta huomauttaa myös että Salvadorin sisällissodan aikana 76% miespuolisista poliittista vangeista ilmoitti vähintäänkin kerran joutuneensa sukupuolisen kidutuksen kohteeksi. Sarajevossa tutkittujen kuudentuhannen keskitysleiriläisen joukossa olleista miehistä oli kahdeksan kymmenestä joutunut raiskauksen uhriksi. Miesten väliset vankilaraiskaukset eivät ole rauhankaan aikana tuntematon ilmiö, joten lienee itsestään selvää että sota-aikana ne lisääntyvät radikaalisti omana kidutuksen muotonaan.

Seuraavat kappaleet ovat hieman ikävää luettavaa:


"The research by Lara Stemple at the University of California doesn't only show that male sexual violence is a component of wars all over the world, it also suggests that international aid organisations are failing male victims. Her study cites a review of 4,076 NGOs that have addressed wartime sexual violence. Only 3% of them mentioned the experience of men in their literature. "Typically," Stemple says, "as a passing reference."

Stemple's findings on the failure of aid agencies is no surprise to Dolan. "The organisations working on sexual and gender-based violence don't talk about it," he says. "It's systematically silenced. If you're very, very lucky they'll give it a tangential mention at the end of a report. You might get five seconds of: 'Oh and men can also be the victims of sexual violence.' But there's no data, no discussion."

As part of an attempt to correct this, the RLP produced a documentary in 2010 called Gender Against Men. When it was screened, Dolan says that attempts were made to stop him. "Were these attempts by people in well-known, international aid agencies?" I ask.

"Yes," he replies. "There's a fear among them that this is a zero-sum game; that there's a pre-defined cake and if you start talking about men, you're going to somehow eat a chunk of this cake that's taken them a long time to bake." Dolan points to a November 2006 UN report that followed an international conference on sexual violence in this area of East Africa.

"I know for a fact that the people behind the report insisted the definition of rape be restricted to women," he says, adding that one of the RLP's donors, Dutch Oxfam, refused to provide any more funding unless he'd promise that 70% of his client base was female. He also recalls a man whose case was "particularly bad" and was referred to the UN's refugee agency, the UNHCR. "They told him: 'We have a programme for vulnerable women, but not men.'"

When I contact Stemple by email, she describes a "constant drum beat that women are the rape victims" and a milieu in which men are treated as a "monolithic perpetrator class".

"International human rights law leaves out men in nearly all instruments designed to address sexual violence," she continues. "The UN Security Council Resolution 1325 in 2000 treats wartime sexual violence as something that only impacts on women and girls-¦ Secretary of State Hillary Clinton recently announced $44m to implement this resolution. Because of its entirely exclusive focus on female victims, it seems unlikely that any of these new funds will reach the thousands of men and boys who suffer from this kind of abuse."




Best,

J. J.

Offline Vongoethe

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 6074
Tuosta puhui jo Märta Tikkanen teoksessaan Män kan inte våldtas, (Miestä ei voi raiskata) 1975. Jorn Donner teki siitä elokuvankin 1978.

Toisin kuin äkkiseltään kuvittelisi, Tikkanen nimenomaan puhuu siitä, kuinka raiskauksen uhriksi aina oletetaan nainen ja tekijäksi mies. Näinhän ei suinkaan ole.
Solitudinem faciunt, pacem appellant.