Koti, uskonto ja isänmaa. Hieman vaikeita käsitteitä. Voin melko rehellisesti sanoa, että ainakaan kaksi noista ei ole elämässäni juurikaan relevantteja.
Koti on tietysti helpoin, mutta silläkin ymmärtääkseni aika usein tarkoitetaan nykyään materiaa, jota se ei oikein voi olla ihmiselle joka on koko aikuiselämänsä muuttanut muutaman vuoden välein sinne ja tänne. Yleinen/perinteinen suomalainen käsitys kodista on kai se, että omistetaan talo jossain kuusessa (välittäjien mainoksissa kuvaus "lapsiystävällinen" myytävän talon kohdalla tarkoittaa suomeksi, että se sijaitsee todella kaukana kaikesta eikä sinne kulje mikään julkinen kulkuneuvo). Matti Vanhanen antoi tälle ajattelulle fyysisen muodon, kun hän pääministeriksi noustessaan oli julkisesti sitä mieltä, että lapset eivät voi kaupunkiympäristössä kasvaa terveiksi aikuisiksi.
Minä periaatteessa haluaisin hieman muuttaa sitä perinteistä kotiajattelua. On hulvatonta, että vielä 2000-luvullakin Suomessa ihannoidaan maaseutua ja suhtaudutaan kaupunkeihin periaatteessa kielteisesti, paikkoina joissa on pakko asua töiden takia mutta joista halutaan mahdollisimman pian pois. Ei ole mitään järkevää syytä sille, että kaupunkiympäristö olisi esimerkiksi merkittävästi turvattomampi kuin jokin pervertikkojen ja potentiaalisten moottorisahamurhaajien kansoittama ahdistunut maalaiskylä. Kaupunkeja ei Suomessa arvosteta, ehkä siitä johtuu se, ettei niitä kunnollisesti kehitetäkään esimerkiksi kulttuurin suhteen. Haluaisin myös muuttaa sitä kulttuuria, jossa perheen on aina ostettava kotinsa ja mielellään hulvattomalla lainalla, ja sitten aikanaan perikunta on mörskän kanssa pississä kun lapsista kukaan ei halua sinne korpeen jäädä. Näitä turhan omaisuuden perässä juoksevia lapsiperheitä subventoidaan yhteisistä verorahoista aivan tolkuttomilla summilla. Parin lapsen työssäkäyvä perhe saa kuukaudessa tulonsiirtoja lapsilisien, koulujen, päiväkotien, terveyskeskusten ja asuntolainojen korkovähennysten muodossa selkeästi enemmän kuin vaikkapa työmarkkinatuella elävä syrjäytymisvaarassa oleva nuori. Silti nämä keskiluokkaiset possut kehtaavat valittaa siitä, että työttömillekin heidän veroillaan tukia maksetaan. Tässä eräänäkin päivänä eräs Halla-ahon fanboy aivan pokalla minulle sanoi äänestäneensä persuja siitä syystä, että mikään puolue Suomessa ei aja keskiluokkaisen perheellisen etua. Näkisinkin, että asuntolainojen korkovähennyksistä olisi pitkällä tähtäimellä astettain luovuttava, vuokra-asuntotuotantoa selkeästi lisättävä ja vuokra-asuminen muutenkin tehtävä paitsi houkuttelevammaksi niin myös hyväksytymmäksi.
Uskonto. Tällä ei ole elämässäni oikeastaan mitään roolia. Aiemmin olin sitä mieltä, että sen roolia myös muiden elämässä tulisi selkeästi vähentää. Sittemmin olen lieventänyt kantaani, sillä olen ymmärtänyt ettei sellaista voi viedä ihmisiltä. Sen sijaan kyllä minä korostaisin nykyistä enemmän sekulaaria humanismia ja valistusajattelua opetuksessa.
Isänmaa. Suhtaudun hyvin kielteisesti siihen, kun kotimaan politiikassa ratsastetaan isänmaallisuudella. Se on aina ja poikkeuksetta samalla sen ilmoittamista, mikä on oikeaa isänmaallisuutta. Usein samalla se tarkoittaa tavallisten ihmisten hyväksikäyttöä, pahimmillaan johonkin vahingolliseen toimintaan valjastamista nationalismin nimissä. Kuten olen täällä jo kirjoittanut aiemmin, pidän itseäni isänmaallisena henkilönä siinä mielessä, että tiedän mistä tulen, olen suhteellisen sivistynyt kotimaani historian ja kehityksen suhteen, se on osa identiteettiäni ja sellaisena olen siitä tietysti myös ylpeä, joskaan en mitenkään julistavalla tavalla. Mutta ei se ole minulle mikään absoluuttinen pyhä; on myös mahdollista politiikalla muuttaa Suomi sellaiseksi maaksi, josta en enää pidä niin paljon. Tällöin en usko minulla olevan mitään järjenvastaista romanttista kiihkoa tai kiintymystä kotimaatani kohtaan.
Koti, uskonto ja isänmaa ovat kauhean emotionaalisia käsitteitä. Jalonen ja Karvonen ovat tietysti oikeassa siinä, että niiden kovin intohimoinen vastustus ei yleensä ole mikään voittoresepti politiikassa. Ei ehkä ole aivan niin iskevää sanoa että asunto, yhteiskuntaa koossa pitävä suhteellisen universaali moraalikoodisto ja länsimaisten oikeusperiaatteiden mukaan toimiva tulonsiirtovaltio. Kuitenkin loppujen lopuksi varsinkin kahden viimeisen osalta siitä on de facto kysymys - esimerkiksi hyvinvointivaltiota suurin osa suomalaisista noin perstuntumalta oikeasti kannattaa ja sellaiseksi "isänmaan" mieltää. Tässä kohtaa esimerkiksi sitten taas libertaristikämyt ovat aivan hakoteillä kuvitellessaan, että viesti sortavasta ja fasistisesti verottavasta valtiosta resonoisi jotenkin laajemmin äänestäjäkunnassa.
