No, eikö se hauskuus ole juuri itsensä ylittämisessä, hienoisessa kuvioissa tai laukauksissa ja voiton makeudessa? Nyt on kuitenkin taas kysyttävä, että missä ihmeessä minä olen puhunut jostain "ammatiksi tulemisesta" jotain kun olen jo ainakin kahdessa viestissä nimenomaan alleviivannut muuta?
Kyllä hauskuus on juuri siinä itsensä ylittämisessä. Itseään ei kukaan voi siellä vaihtopenkillä istuen ylittää. Mitä tuohon jälkimmäiseen tulee, niin se viittasi siihen, että puhut "kilpaurheilusta". Minua kiinnostaisi tietää, mitä tällä täsmälleen nyt tarkoitat. Se, että joukkuepeleissä yritetään voittaa, ei minusta vielä tarkoita, että voitto olisi kaikki kaikessa, etenkään nuorten kohdalla, koska siellä itse tuloksella ei ole juuri mitään väliä. Siellä ammattilaisten tasolla sillä voitolla oikeasti on merkitystä, mutta tämä on hyvin hyvin pieni siivu siitä urheilusta, jota tehdään kilpailumielessä, mutta jossa osallistujille itselleen on voitto toissijainen siihen nähden, että pääsee osallistumaan.
No, minäkin istuin jossain vaiheessa paljon vaihtopenkillä. Lopulta olin kuitenkin ihan hyvässä roolissa joukkueessani. Kyllä eniten aina liikutti voitetaanko vai hävitäänkö ja erityisesti se potutti silloin kun olisi muuten voitettu, mutta jonkun käsittämättömän huonon takia, jonka vanhemmat painosti päästämään kentälle hävitään peli.
Jospa nyt jätettäisiin vanhemmat tämän ulkopuolelle. Minusta "kaikki pelaa" -filosofia lähtee siitä, että valmentaja peluuttaa pelaajiaan oikeudenmukaisesti niin, että kaikki pääsevät pelaamaan, eikä sitä, että kovaäänisempien vanhempien lapset pelaavat enemmän kuin muut.
Äläpä ala siirtelemään maalitolppia. Kukaan ei ole sanonut, että kaikkien tulisi olla yhtä hyviä (paitsi kaikki pelaa ideologistit). Aina hävitään jonkun takia, mutta se on eri asia kuin hävitä aina saman pelaajan takia. Kuten sanottua usein on vanhemmat takana, joka aiheuttaa sen, että huonouden lisäksi lapsi heittää myös läskiksi, koska itsekin toivoo pääsevänsä pois.
No, sinä tässä maalitolppia siirrät, kun puhut taas vanhemmista. Minustakin joukkueen puolesta päätökset tekee aina vain ja ainoastaan valmentaja. Mutta nuorten valmentajan pitää kyllä minusta noudattaa sitä kaikki pelaa periaatetta. Aika harvinaista on se, että yksi pelaaja on niin huono, että hänen vuokseen aina hävitään. Mutta mitä sinusta sitten tällaiselle pelaajalle sinusta sitten pitäisi tehdä? Siis olettaen, että hän käy harkoissa tunnollisesti, mutta on vaan paljon huonompi kuin muut. Pitäisikö häntä vain istuttaa vaihtopenkillä kunnes tajuaa lopettaa koko harrastuksen? Ja samaan aikaan hänen vanhempansa maksavat touhusta ihan yhtä paljon kuin ne, jotka ovat jatkuvasti kentällä.
Läskiksi pelin heittävät ovat sitten oma lukunsa. Heitä voi minunkin mielestäni istuttaa penkillä.
Kuten jo kirjoitin, minusta kilpailu ja "kaikki pelaa" eivät mitenkään ole ristiriidassa toistensa kanssa
Onhan se nyt aivan täydessä ristiriidassa.
Miten niin? Joukkue voi luonnollisesti tehdä kaikkensa voittaakseen matsin aivan riippumatta siitä, kenet valmentaja on sinne kentälle heittänyt.
Kuten jo kirjoitin omasta nykyjalkapallostani, siinä peli on aina kilpailua siinä mielessä, että molemmat puolet pyrkivät voittamaan, mutta tämä ei mitenkään tarkoita sitä, että huonoimpien pelaajien ei annettaisi osallistua peliin.
Mikäli kilpaurheilua ei noudateta alusta asti samoilla säännöillä, ei sitä huippu-urheiluakaan pian aikaa ole.
Tästä olen täysin eri mieltä. Jollekin 10-vuotiaalle on kehittymisen kannalta paljon hyödyllisempää se, että joukkueessa on positiivinen ja yhteen hiileen puhaltamisen ilmapiiri pelipaikoista kilpailun sijaan ja sitä urheilua harrastetaan ennen kaikkea siksi, että se on hauskaa, ei siksi, että siinä voittaisi jotain. Mitä hauskempaa touhu on, sitä enemmän nuori sitä tekee ja sitä enemmän hänen taitonsa kehittyvät.
Paikka joukkueessa tulee tosiaan ansaita, muttei sillä, että sattuu olemaan parempi kuin muut, vaan sillä, että käy tunnollisesti treeneissä ja peleissä ja antaa kaikkensa joukkueen hyväksi. Se, seuraako tästä jossain junnuliigassa jollekin joukkueelle mestaruus vai kuudes sija, on täysin yhdentekevää sen kannalta, millaisen miesten maajoukkueen Suomi saa aikanaan kasaan niistä kasvavista junnuista.
No, huh huh. Nyt tulee aika paksua. Mistähän ihmeestä johtuu Suomen huipputasollakin nähty heikko henkinen kantti kun pelataan todella kovista panoksista? Se johtuu nimenomaan siitä, ettei voitontahtoa ole lyöty pääkoppaan tarpeeksi nuorena. Ja mistähän mahtaa johtua, että meillä esim. jääkiekossa puuttuu todelliset huiput juuri niistä ikäluokista, jotka tätä hurmoshenkisintä kaikki pelaa mentaliteettia joutuivat todistamaan?
Jälleen, pelaajan voitontahto on eri asia kuin valmentajan voitontahto. Se pelaaja voi tehdä kaikkensa, jotta pelit voitetaan, mutta tämä on eri asia kuin se, että valmentaja peluuttaa vain parhaita pelaajiaan voittojen varmistamiseksi. Edellinen kehittää pelaajien voitontahtoa siinä missä jälkimmäinenkin, ehkä jopa enemmänkin. Edellinen on täysin yhteensopivaa kaikki pelaa -filosofian kanssa, jälkimmäinen ei.
Sitä paitsi tuo psykologinen analyysi vaatisi kyllä jotain tukea taakseen. Onko esim. Ruotsissa touhu jotenkin erilaista tämän kaikki pelaa -touhun suhteen? Itsestäni tuntuu, että touhu olisi enneminkin kopioitu sieltä.
Sitä paitsi kokemukseni mukaan huonot pelaajat ovat lähes poikkeuksetta myös niitä laiskoja harjoittelijoita, mutta nykypäivänähän syy ei koskaan ole siinä vaan valmentajan huonossa roolituksessa. Huonommillakin lahjoilla tuleva kyllä voi pärjätä, mutta hänen pitää silloin hyväksyä realiteetit ja esim. lähinnä varmistava rooli joukkueessa sekä erityisesti tehdä lujasti töitä.
Siis mitkä realiteetit? Jos on huonolahjakas, mutta yrittää kaikkensa ja käy säännöllisesti treeneissä, niin mitä realiteettejä hänen pitäisi sinusta hyväksyä? Sekö, että 10-vuotiaiden joukkueen valmentajalle voitto jossain junnuliigassa on niin tärkeää, että tätä huonompaa pelaajaa on parempi istuttaa vaihdossa? Mitä laiskaan harjoitteluun tulee, niin sen voi tietenkin tehdä pelaajille kauden alusta lähtien selväksi, että harjoituksissa yrittämisellä on merkitystä sen kannalta, miten paljon peleissä saa peliaikaa. Tämä on minusta paljon oikeudenmukaisempaa ja reilumpaa kuin se, että katsotaan pelkkää pelitaitoa, vaikka tämä johtaakiin vähempiin voittoihin.
Mitä harjoitteluun tulee niin tietyt kriteerit pitää tietty jo joukkuehengenkin takia kaikkien täyttää, mutta toinen pärjää vähemmällä kuin toinen. Luonnonlahjakkuus helposti tapetaan liian orjallisella ohjelmalla, mikä on Suomessa yleistä. Kaikki tasapäistetään ja kaikki ovat muka yhtä "tärkeitä". Sen takia meillä ei ole leuhkoja ratkaisijoita missään lajissa.
Uh, leuhkojen kouluttamisesta joukkueen eteen työn tekemiseen on yhteiskunnalle työelämässä paljon enemmän etua kuin mistään huippu-urheilusta. Eli vaikka tuo pätisi (enkä edes usko sen pätevän), niin jos tuolla tavoin saadaa leuhkat kitkettyä työelämästä yhteishenkeä pilaamasta omalla pätemisellään, niin noin kannattaa kannustaa urheiluseuroja tekemään.
Ajan takaa sitä, että jos on 10-vuotiaana valmentajan mielestä kakkosjengin kamaa, niin onko montaakaan tapausta, jossa tästä on noustu mestaruussarjatasolle aikuiseksi kasvettuaan. Oma veikkaukseni on sinun suuntainen, että ei ole. Poikkeuksia toki on, mutta se kirjoittamasi "yleensä" todennäköisesti pätee.
Kyllähän niitä löytyy pilvin pimein. Joku harva voi nousta divarista ykköseen vielä 30-vuotiaanakin. Kyllä eri tasoille löytyy paljon sarjoja ja hyvä niin, mutta niissä kaikissa on tarkoituksena itsensä ylittäminen ja voittaminen.
Nyt et taida ymmärtää, mitä tarkoitan kakkosjengillä. Tarkoitan sitä, että jos jossain kaupunginosassa tai kaupungissa on tarpeeksi yhden ikäluokan pelaajia kahteen joukkueeseen, niin ne huonommat pannaan siihen huonompaan. Se, että on divarissa pelaajana, tarkoittaa sitä, että kuuluu kaupungin parhaisiin sen lajin harrastajiin ei sitä, että olisi oman ikäryhmänsä huonommassa 50%:ssa.
Ja jälleen olet oikeassa, sarjoissa on tarkoituksena
itsensä ylittäminen, ei se, että osaa porukkaa ei peluuteta, jotta jotkut toiset voivat ylittää itsensä.
No, kyllä se oikeastaan äärimmilleen vietynä tarkoittaa. Kuinka paljon tätäkin joukkuetta on ylistetty mediassa vuosien varrella kuin on niin hienoa kun voittamisella ei ole mitään väliä ja kuinka nimenomaan tätä pitäisi saada lisää kilpaurheilun kustannuksella. Sitäkö viestiä nuorille halutaan välittää?
Siis mitä tuossa on saatu kilpailun kustannuksella? Jos nyt oikein ymmärsin tuon touhun, niin siinä on jollain hyväntekeväisyydellä saatu perustettua joukkue sellaisten vanhempien lapsille, joilla ei muuten olisi edes mahdollisuutta harrastaa jääkiekkoa. Tuonhan tavoitteet ovat ennen kaikkea yhteiskunnalliset (estää lasten syrjäytyminen). Ei siitä voi oikein vetää mitään johtopäätöksiä siitä, miten tavalliset joukkueet toimivat. Tuolla pienellä valikoidulla ryhmällä tosiaan muut tavoitteet voivat hyvinkin olla paljon tärkeämpiä.
En siis todellakaan piiskaa mitään olkiukkoa vaan ihan todennettavaa mentaliteettia ja tähän asenteeseen törmään nykyään kaikkialla. Ylipainoiselle koskaan urheilua harrastamattomalle nuorelle ei saa sanoa, että sinusta ei tule laskuvarjojääkäriä, ettei tule paha mieli kun lapsi osoittaa aloitteellisuutta. Tuo oli yksi esimerkki, johon tässä taannoi törmäsi ja josta sain kovat haukut kun menin sanomaan. Kilpaurheiluun sovellettuna tuo asenne on myrkkyä eikä auta sitä lasta ja vielä vähemmän Suomen urheilua.
Tuolla esimerkilläsi ei ole mitään tekemistä keskusteltavan asian kanssa. Mutta tuohon viimeiseen liittyen, onko nuorisourheilun tärkein anti sinusta tosiaankin tuottaa Suomen huippu-urheilulle mahdollisimman hyvää materiaalia riippumatta siitä, miten hauskaa touhu on niille muille 99%:lle harrastajalle, joista ei koskaan mitään huippuja tule?
Minulla ei tietenkään ole mitään sinänsä sitä vastaan, että kaikki saavat pelata, mutta kaikkien ei tule saada pelata kaikkialla. Eli käytännössä kaikki saavat pelata jos jostain joukkueesta löytävät itselleen järjellisen roolin, mutta mahdollista menestystä ei tule uhrata sen eteen, ettei jollekin tule paha mieli, koska se nyt on elämän läksy noin muutenkin.
Ja siis mikä on se "järjellinen rooli" sille kaupungin huonoimmalle 10-vuotiaalle futaajalle, jolla on kyllä halua ja yritystä pelaamiseen siinä, missä sillä parhaallakin? Ja siis mitä ihmettä on kellekään merkitystä sillä, miten se 10-vuotiaiden joukkue pärjää? Saadaanko parempi maailma (tai ainakin Suomi) sillä, että se huonoin savustetaan vaihtopenkillä istuttamisella ulos joukkueesta ja joukkue siten voittaa pari peliä enemmän kaudessa?
