Suuri urheilukeskustelu

[Julmuri]

Pitäisi tukea sellaisia urheilijoita enemmän kuin nykyään kenellä tosiaan on mahdollisuuksia pärjätä ja poistaa tasapäistävä "kaikki pelaa" meininki kilpaurheilusta jo nuorella iällä. Kun kyse on tulosurheilusta tärkeintä ei ole reilu peli vaan voitto. Kuntoaan voi sitten hoitaa vaikka sauvakävelemällä.

Öö, mistä iästä? Mitä ylipäätään tarkoitat? Onko sulla jotain tietoa liikkuvista rahoista vai huvikseksiko haluat vähälahjaisempia kyykyttää?

Öö itsellesi. Mikäli et huomannut tuossa lausessa puhuttiin kahdesta täysin eri asiasta. Toisaalta huippu-urheilijoiden rahallisesta tukemisesta ja toisaalta tasapäistävästä mentaliteetista junioreiden valmennuksessa ja minulla asiasta hieman lähempää kokemusta kuin se, että jonkun kaverin lapsi pelasi jossain.

Toi sun argumenttis vaikuttaa siltä yhdeltä urheilutoimittajannilkiltä apinoidulta ja tarpeisiisi muokatulta. En nyt muista sen nimeä, mutta se tyyppi kannatti kaukaloväkivaltaa ja oli just sitä mieltä, että lahjattomat pitäisi karsia tyyliin 10-vuotiaana. Tosin ei puhunut mitään rahasta vaan ihan vain siitä, että Nuori Suomi-toiminta tuhoaa suomalaisen joukkueurheilun tason. No oli apinoitu tai ei, niin olet nimimerkkisi veroinen.

Miten nyt joku helvetin kaukaloväkivalta tähän liittyy? Minulla ei ole hajuakaan kenestä sinä puhut ja alentuva tyylisi alkaa suoraan sanottuna sapettamaan. On turha roikuttaa mukana sellaisia jotka eivät pärjää sen takia, ettei kellekään tulisi paha mieli. Maailma on täynnä harrastuksia, jokaiselle varmaan löytyy jotain missä on hyvä ja liikunta on eri asia kuin kilpaurheilu.

Se, että lahjattomat karsitaan 10-vuotiaana vaihtopenkkiä kuluttamaan oli ainakin todellisuutta minun nuoruudessani. Toivottavasti vieläkin. Tietysti toiset "puhkeavat kukkaan" vasta hieman myöhemmin, joten tasojoukkueita on toki järkevää pitää. Nuori Suomi, kaikki pelaa ei ole kilpaurheiluun sopiva mentaliteetti. Usein on vielä se, että näiden roikkujien motivaatio on itsellä mennyt jo täysin ja ainoa syy jatkaa on se fanaattinen vanhempi, joka kieltäytyy näkemästä todellisuutta ja uskoo meidän Reiskasta tulevan seuraava Selänne.

Jollei kestä kilpaurheilun luonnetta, ei siihen kannata lähteä mukaan.

[Harri]

Öö itsellesi. Mikäli et huomannut tuossa lausessa puhuttiin kahdesta täysin eri asiasta. Toisaalta huippu-urheilijoiden rahallisesta tukemisesta ja toisaalta tasapäistävästä mentaliteetista junioreiden valmennuksessa ja minulla asiasta hieman lähempää kokemusta kuin se, että jonkun kaverin lapsi pelasi jossain.

Ton rahapuolen kyllä ymmärsin joo väärin, kun samaan lauseeseen kaksi toivetta yhytit.

Miten nyt joku helvetin kaukaloväkivalta tähän liittyy? Minulla ei ole hajuakaan kenestä sinä puhut ja alentuva tyylisi alkaa suoraan sanottuna sapettamaan. On turha roikuttaa mukana sellaisia jotka eivät pärjää sen takia, ettei kellekään tulisi paha mieli. Maailma on täynnä harrastuksia, jokaiselle varmaan löytyy jotain missä on hyvä ja liikunta on eri asia kuin kilpaurheilu.

Se, että lahjattomat karsitaan 10-vuotiaana vaihtopenkkiä kuluttamaan oli ainakin todellisuutta minun nuoruudessani. Toivottavasti vieläkin. Tietysti toiset "puhkeavat kukkaan" vasta hieman myöhemmin, joten tasojoukkueita on toki järkevää pitää. Nuori Suomi, kaikki pelaa ei ole kilpaurheiluun sopiva mentaliteetti. Usein on vielä se, että näiden roikkujien motivaatio on itsellä mennyt jo täysin ja ainoa syy jatkaa on se fanaattinen vanhempi, joka kieltäytyy näkemästä todellisuutta ja uskoo meidän Reiskasta tulevan seuraava Selänne.

Jollei kestä kilpaurheilun luonnetta, ei siihen kannata lähteä mukaan.

Joo ja mua sapettaa kaltaisesi laitaoikestolaiset, joiden mielestä raaka kilpailu on jo 10-vuotiaille tärkeämpää kuin mukava yhdessä tekeminen. Ei kisailun tarvitse aina olla veren maku suussa käytyä taistelua voitoista. Ei ainakaan ala-asteikäisille lapsille.

Kaukaloväkivalta nyt ei varsinaisesti liittynyt mitenkään aiheeseen, kuvasi vaan mentaliteettia jota tällaiseen puhuntaan liittyy. No itsekin kerroit uhkailleesi väkivallalla haistatteluun syyllistynyttä sosiaalitapausta, joten kaipa taipuvuus väkivaltaan ainakin puheen tasolla kuuluu kaltaistesi keinopakkiin.

Pelasin määkin jääkiekkoa, tosin vain B-junnujen I-divariin asti. Kaverit tosiaan kehittyivät eri tahtiin eikä kaupungissa yleensäkään ollut kuin yksi joukkue ikäluokkaa kohti. Jos niitä lahjattomia olisi pidetty vain vaihtopenkillä 10-vuotiaasta alkaen, niin kohta ei olisi ollut sitä joukkueellistakaan. Mihinkään tasojoukkueisiin ei siis ollut edes materiaalia. Tuon kaveri-esimerkin otin ihan vain siksi, että se oli ajankohtaisempi.

[Virkamies]

Ymmärsinköhän aiemmin ketjussa saamani vastaukset Virkamieheltä, sr:ltä ja Nasuprovokaattorilta oikein?

Näin kuvailtuna niin mielestäni et ainakaan täysin.

- Jos koostaa nk. pääväitteensä osaväitteillä jotka eivät pidä paikkaansa, niin näiden osaväitteiden virheellisyyksiin ei saa puuttua enää ilman että jaksaa jauhaa ummet ja lammet niistä kaikista muistakin, muutoinhan tulee loukanneeksi suuren ja mahtavan Pääpointin kunniaa. Koskeeko tämä uusi sääntö muuten kaikkia keskusteluun täällä osallistuvia, esittelijöitäänkin, vai onko kyseessä kaksoistandardin lain alainen sääntö joka lankeaa vain minun osakseni?

Ei näin. Puutu vain johonkin argumenttiin tai perusteluun, jos siltä tuntuu. Yritä kuitenkin nähdä metsä puilta. Kerro mielummin selkeästi, että mihin arvostelusi kohdistuu, jotta ihmiset näkevät sen yksittäisen männyn, jota moitit kieroonkasvaneeksi, ettei metsänomistajalle tule sellaista vaikutelmaa, että arvostelet koko metsää kieroonkasvaneeksi. Saattaa nimittäin hyvin olla, että argumentin esittäjä muotoilee nopeasti uudestaan premissinsä, jos niiden esitystavassa on jokin muoto, joka tulee väärinymmärretyksi oman huolimattomuuden johdosta. Jos vaan sanot, että metsä on ihan perseestä ja huono, niin toinen ei välttämättä ymmärrä sitä, koska hän katsoo ihan toisenlaista petäjikköä kuin sinä.

Dialogissa on pyrkimys ensin löytää se toisen aito sanoma ja vasta sitten yrittää hyökätä sen kimppuun. Jos esittää premissien heikkouksia esittämällä niistä johdettavia johtopäätöksiä, niin on annettava toiselle mahdollisuus muotoilla oma kantansa paremmin, jotta ristiriitaisuuksista päästään eroon. Kenenkään etua ei oikein palvele se, että me käymme sivujen pitkiä keskusteluja jostain yksittäisestä perustelusta ilman, että asia huomataan toisten puhuessa appelsiinista ja toisten mandariinikorista. Keskustelun ei pitäisi olla sellaista, että otetaan jokin toisen sanoma lause ja rakennetaan siitä omia olkikattoisia korttitaloja vain sen tähden, että ne saa helposti puhallettua kumoon.

Helpommin keskustelu olisi sujunut niin, että olisit kysynyt sr:ltä, että oletko vakavissasi sitä mieltä, että työssäkäyvällä ei ole edes teoreettisesti taloudellisesti mahdollista ottaa samanhintaista asuntoa näiltä paremmilta alueilta. Sr olisi vastannut, että en tietenkään tarkoita sitä, korjaan premissini muotoon X, koska tarkoitukseni on esittää, että pienipalkkaisilla on taloudellinen porkkana asua halvemmissa asunnoissa kuin työttömien. Tämän jälkeen olisimme päässeet kenties keskustelussa eteenpäin.

Mitä tulee tasapuolisuuteen, niin nähdäkseni tämä koskee kaikkia. Harva meistä on tietenkään keskustelutapojen kannalta synnitön.

- Jos kirjoittaa foorumille puolenyön jälkeen niin on työtön. Vaikka olisikin lapsesta asti vakavista unihäiriöistä kärsinyt opiskelija. Vaikka olisi ollut töissä liki vuoden kyetäkseen maksamaan pääsykokeiden lukuloman omasta pussistaan.

Tällä määritelmällä meistä varmaan suurin osa olisi työttömiä. Se oli typerä heitto, kuten aina nämä uudestaan esilletulevat "hän kirjoittaa työaikaan, joten hän on huono ihminen" - ad hominem heitot.

- Jos kirjoittaa foorumille pääasiassa virka-aikana niin kirjoittaja on enkeli. Vaikka toisaalla myöntäisikin nostaneensa väärin perustein työttömyyskorvauksia.

Hyvät naiset ja herrat, saanen esitellä teille Nauhurin.

Joo ja mua sapettaa kaltaisesi laitaoikestolaiset, joiden mielestä raaka kilpailu on jo 10-vuotiaille tärkeämpää kuin mukava yhdessä tekeminen. Ei kisailun tarvitse aina olla veren maku suussa käytyä taistelua voitoista. Ei ainakaan ala-asteikäisille lapsille.

Mjaa-a. En lukenut tätä teidän vääntöänne oikeastaan, mutta tämän huomasin ja esitän vain pienen huomion. Minusta nimittäin jo ala-asteikäisenä tai oikeastaan jo sitä ennen ei urheilussa ollut mitään hauskuutta, jos sitä ei kilvoiteltu tosissaan. Eli liikunta ei ollut mukavaa yhdessätekemistä, jos sitä ei otettu tosissaan. Vanhemmiten olen yhä sitä mieltä, että ne jotka sanovat, että pelataan vaan huvin vuoksi on hieman outo lause niille, joiden mielestä pelaamisesta ei tule sitä huvia ellei sitä oteta veren maku suussa ja kamppailla voitosta.

Olisi varmaan ehkä paras, jos ne jotka eivät halua kamppailla harrastaisivat keskenään ja ne joille ainoastaan kamppailu tuottaa hyvää mieltä kisaisivat vaikka eri sarjoissaan ja tilaisuuksissaan. On paljon niitä, joita varmasti ahdistaa yrittää pitää hauskaa liian kilpailuhenkisessä ympäristössä ja sitten niitä, joita tympäisee pitää hauskaa sellaisessa ympäristössä, jossa ei saa kilpailla tosissaan.

Hankala homma. Muualla Euroopassa ja muusta maailmasta puhumattakaan tällainen "kaikki pelaa" ideologia on kuitenkin lähes tuntematon. Espanjalaiset tai saksalaiset lapsukaiset eivät harrasta jalkapalloa pelkkä tasapäistetty hupailu mielessä vaan se on melko kiivastakin kamppailua paremmuudesta. Toisaalta ymmärrän myös sen, että tietyt ihmiset ja etenkin lapset saattavat ahdistua kilvoittelusta nykysuomessa.

[Oho]

Joo ja mua sapettaa kaltaisesi laitaoikestolaiset, joiden mielestä raaka kilpailu on jo 10-vuotiaille tärkeämpää kuin mukava yhdessä tekeminen. Ei kisailun tarvitse aina olla veren maku suussa käytyä taistelua voitoista. Ei ainakaan ala-asteikäisille lapsille.

Mites vastaavalla mentaliteetilla toimivat laitavasemmistolaiset joitä niitäkin löytyy ja varmaan suunnilleen yhtä paljon jollei enemmän, kun katsotaan esimerkiksi Euroopan lähihistoriaa ja valtiollista suhtautumista kilpaurheiluun, ja ei, ihminen ei ole muuttunut mihinkään, vaikka valtiot olisivatkin kaatuneet.

[Julmuri]

Mjaa-a. En lukenut tätä teidän vääntöänne oikeastaan, mutta tämän huomasin ja esitän vain pienen huomion. Minusta nimittäin jo ala-asteikäisenä tai oikeastaan jo sitä ennen ei urheilussa ollut mitään hauskuutta, jos sitä ei kilvoiteltu tosissaan. Eli liikunta ei ollut mukavaa yhdessätekemistä, jos sitä ei otettu tosissaan. Vanhemmiten olen yhä sitä mieltä, että ne jotka sanovat, että pelataan vaan huvin vuoksi on hieman outo lause niille, joiden mielestä pelaamisesta ei tule sitä huvia ellei sitä oteta veren maku suussa ja kamppailla voitosta.

Eihän se kilvoittelu ja voitosta kamppailu tarkoita sitä, etteikö kentällä voisi olla hauskaa. Huippu-urheilijat puhuvat usein ennen tärkeitä pelejä kentällä nauttimisesta ja hauskanpidosta. Huumoria pitää olla mukana, mutta se ei tarkoita mitään kaikki pelaa meininkiä.

Tätä kaikki pelaa mentaliteettia kun jatketaan voitaisiin seuraavaksi vaikka lakata laskemasta maaleja kuten koulunumeroista on jo luovuttu. Ei tule kellekään paha mieli, että häviää pelin. Juoksuradalla ei oteta aikaa, ettei kellekään tule paha mieli. Kuularingissä tai keihäänheitossa ei mitata kuinka pitkälle heitti, ettei tule paha mieli, että joku heitti pidemmälle.  Jos ei kannata tätä on äärioikeistolainen ja fasisti. Hih... fasisti. Ei tarvitse sitten ihmetellä miksi hyvää peliä esittänyt joukkue hyytyy juuri ratkaisevalla hetkellä kuten suomalaisille on niin usein käynyt.

Hankala homma. Muualla Euroopassa ja muusta maailmasta puhumattakaan tällainen "kaikki pelaa" ideologia on kuitenkin lähes tuntematon. Espanjalaiset tai saksalaiset lapsukaiset eivät harrasta jalkapalloa pelkkä tasapäistetty hupailu mielessä vaan se on melko kiivastakin kamppailua paremmuudesta. Toisaalta ymmärrän myös sen, että tietyt ihmiset ja etenkin lapset saattavat ahdistua kilvoittelusta nykysuomessa.

Minulla ei ole erityisemmin tietoa onko näin muualla. Sen muistan, että entisen itäblokin nuorisojoukkueissa kilpailu paikasta auringossa oli todella kovaa. Tuloskin tietysti oli sitten sen mukainen. Kaikki pelaa-ideologia kuulostaa kuitenkin kuohitulta versiolta kilpaurheilusta. Mitä pahaa siinä muka on, että lapset kilpailevat paremmuudesta urheilussa? Tuntuu, että nykyään lapsilta ei saisi vaatia mitään. Esim. ennen jos lapsi laski pulkalla puuta päin annettiin kotona luunappi ja käskettiin olla varovaisempia. Nykyään vanhempi vaatii Iltalehdessä itku silmässä kaupunkia kaatamaan sen puun ja ihmettelee miten sellaisen on voitu antaa kasvaa paikassa, jossa heidän lapsensa laskee mäkeä. Ei ole sitten ihme, että tulee myös sellaisia aikuisia, jotka eivät kestä mitään kun lapsena on suojeltu kaikilta pettymyksiltä.

Eikä urheilussakaan kaikki tasapäistäminen ole pahasta. Ruotsalaiset ovat jääkiekossa onnistuneet aika hyvin kasvattamaan pitkälti samasta puusta veistettyjä pelaajia, joilla tulosta kuitenkin syntyy, mutta siinä on toki kyse vähän eri asiasta.

[Annushka]

Mites vastaavalla mentaliteetilla toimivat laitavasemmistolaiset joitä niitäkin löytyy ja varmaan suunnilleen yhtä paljon jollei enemmän, kun katsotaan esimerkiksi Euroopan lähihistoriaa ja valtiollista suhtautumista kilpaurheiluun, ja ei, ihminen ei ole muuttunut mihinkään, vaikka valtiot olisivatkin kaatuneet.

Mie en ymmärtänyt tästä lauseesta mitään. Pitäisikö tuon olla yksi lause? Huippu-urheilussa jos otetaan esimerkiksi joku DDR, niin eikö sen pitäisi itse asiassa toimia jokseenkin hyvänä esimerkkinä siitä, että pelkkä voittaminen ei oikein ohjenuorana riitä?

Minusta on aika selvää, etteivät kaikki lapset pidä kilpailusta veren maku suussa, ja taas toiset lapset ovat luonteeltaan kilpailuhenkisiä. Paljon varmaan riippuu siitäkin, mihin kotona kannustetaan, onko vaikkapa isi jääkiekkomatsin katsomossa huutamassa pikku Tero-Marjatalle että hakkaa päälle. Tästä huolimatta kaikkien lasten olisi kuitenkin varmaan hyvä harrastaa sitä liikuntaa, eli paitsi koululiikunnan, niin myös yhteiskunnan panostuksen (liikuntapaikat, tuet seuroille jne) olisi tasapainoiltava sillä tavalla, että kaikki tosiaan saavat pelata, mutta ne Kari-Kyllikit jotka haluavat ja ovat lahjakkaita tekemään isänmaansa eteen huippu-urheilun puolella enemmän, voisivat sitten myös niin tehdä. Mikäli tätä siis pidetään tärkeänä, omasta mielestäni suurten urheilujuhlien herättämä liikutus ja aggressio ovat mahdollisesti terveimpiä nationalismin muotoja, ja satunnaisia vahinkoja lukuunottamatta kohtuullisen haitatontakin vielä.

[Username1]

Kilpailua toki tarvitaan, mutta mielestäni ehdottomasti yhteistyötaitoja pitää ennemmin kehittää kuin kilpailutaitoja. Itseasiassa sellaiset, jotka eivät kilpaile juurikaan (jonkun verran kuitenkin) lapsuudessaan, ovat myöhemmin parempia kilpailijoita jo henkisten valmiuksiensakin takia. Ja tämä tietenkin tarkoittaa myös sitä, että on selkytimessä yhteistyötaidot, on opittu jakamaan, on opittu tekemään saumatonta yhteistyötä ja samoin on konkreettista näyttöä yhteistyön edullisuudesta ja sen mahdollisuuksista, jotka muutoin voivat tuntua etäiseltä haihattelulta ja toiveunelta.

Vaikka itse toivoisin, että jo koulukasvatuksessa otettaisiin enemmän huomioon yhteistyötaidot, niin en kannata mitään pakottamista tai kieltämistä, eli jos tekee mieli kilpailla kavereiden kanssa veren maku suussa, niin siitä vain. Tämä siis nyt niiden kuolleiden hevosten ruoskijoille, jotka näkevät tälläisissä teksteissä kommunismin ja syyttävät varmasti nykykristittyjä ristiretkistä ja muuta mukavaa...

[Kylmä]

Kilpailu kuuluu urheiluun, mutta lyhytnäköistä paskaahan se on, jos kuvitellaan 10-vuotiaana voivan päätellä mihin kenenkin rahkeet riittävät. Kansanterveydelle tärkeämpää, että mahdollisimman moni käy palloa potkimassa.

[Julmuri]

Mites vastaavalla mentaliteetilla toimivat laitavasemmistolaiset joitä niitäkin löytyy ja varmaan suunnilleen yhtä paljon jollei enemmän, kun katsotaan esimerkiksi Euroopan lähihistoriaa ja valtiollista suhtautumista kilpaurheiluun, ja ei, ihminen ei ole muuttunut mihinkään, vaikka valtiot olisivatkin kaatuneet.

Mie en ymmärtänyt tästä lauseesta mitään. Pitäisikö tuon olla yksi lause? Huippu-urheilussa jos otetaan esimerkiksi joku DDR, niin eikö sen pitäisi itse asiassa toimia jokseenkin hyvänä esimerkkinä siitä, että pelkkä voittaminen ei oikein ohjenuorana riitä?

DDR käytti vilppiä, ei ole siis pätevä esimerkki.

Minusta on aika selvää, etteivät kaikki lapset pidä kilpailusta veren maku suussa, ja taas toiset lapset ovat luonteeltaan kilpailuhenkisiä. Paljon varmaan riippuu siitäkin, mihin kotona kannustetaan, onko vaikkapa isi jääkiekkomatsin katsomossa huutamassa pikku Tero-Marjatalle että hakkaa päälle.

Jollei pidä kilpaurheilusta varmaan kannattaa harrastaa jotain muuta. Tietenkin liikunta on hyvä asia, mutta se on edelleen eri asia kuin kilpaurheilu. Fanaattiset vanhemmat on yleensä pelkästään huono asia lapsen urheilun kannalta. Kannustavat tietenkin hyvä, mutta pitäisi aina muistaa, että lapsi ei urheile siellä siksi, että isi voisi joskus työpaikalla kehuskella olevansa NHL-kiekkoilijan vanhempi. Tämän takia lasta ei pitäisi pakolla viedä lajiin, josta ei ole kiinnostunut tai jossa ei pärjää. Pahimmillaan tällaiset vanhemmat painostavat ja uhkailevat valmentajaa pitämään heidän kersaansa koko ajan kentällä, vaikka joukkue jatkuvasti häviäisi pelejä sen takia.

Niin ja kyllä yleensä jo 10 vuotiaana näkee onko lapsella mahdollisuuksia kehittyä hyväksi pelaajaksi, vaikka ei sitä vielä olisi. Eli ei ole paskaa.

[sr]

Tätä kaikki pelaa mentaliteettia kun jatketaan voitaisiin seuraavaksi vaikka lakata laskemasta maaleja kuten koulunumeroista on jo luovuttu. Ei tule kellekään paha mieli, että häviää pelin. Juoksuradalla ei oteta aikaa, ettei kellekään tule paha mieli. Kuularingissä tai keihäänheitossa ei mitata kuinka pitkälle heitti, ettei tule paha mieli, että joku heitti pidemmälle.  Jos ei kannata tätä on äärioikeistolainen ja fasisti. Hih... fasisti. Ei tarvitse sitten ihmetellä miksi hyvää peliä esittänyt joukkue hyytyy juuri ratkaisevalla hetkellä kuten suomalaisille on niin usein käynyt.

Minusta kaikki pelaa ja maalien laskeminen sopivat aivan hyvin yhteen. Juuri joukkuepeleissä kaikki pelaa systeemi toimii, koska hyvät pelaajat voivat kompensoida huonoja. Se, että jotkut ovat huonompia kuin toiset, ei tarkoita, etteikö jokainen koittaisi itse kentällä tehdä parastaan ja pelata vaikka sitten veren maku suussa. Ja siis nyt puhutaan lasten urheilusta, jossa valmentajalle tai oikeastaan kellekään muullekaan itse lopputuloksella ei ole oikeastaan mitään suurempaa merkitystä. Ammattiurheilu on sitten asia erikseen.

Itse pelaan jalkapalloa suhteellisen heterogeenisessä porukassa. Itse olen varsin kilpailuhenkinen ja siksi pelaan aina voittaakseni. Touhu on kuitenkin varsin typerää, jos joukkueet ovat hyvin eritasoisia. Siksi koitammekin aina pitää huolen, että kummallekin puolelle tulee sekä huonoja että hyviä pelaajia ja joukkueet ovat siten suht tasavahvoja. En nauttisi voittamisesta lähellekään yhtä paljoa, jos minun joukkueeseeni olisi kerätty parhaat pelaajat, jotka sitten vaan tekevät maaleja toisensa perään toisen joukkueen pystymättä tekemään mitään vastarintaa. Ja vielä vähemmän nauttisivat ne, jotka olisi huonoutensa vuoksi jätetty vaihtopenkille.

Lukiossa pelasin lentopalloa täsmälleen samalla systeemillä. Joukkueet koitettiin tehdä aina mahdollisimman tasavahvoiksi ennen pelaamista. Silti jokaisesta pisteestä taisteltiin hampaat irvessä. Sen puoleen tuossa jalkapallossa kuin lentopallossakaan itseäni, joka satuin kuulumaan niihin parempiin pelaajiin, ei koskaan harmittanut huonompien pelaajien enemmät virheet. Paljon enemmän yleensä harmittaa pelaajat, jotka ovat itsekkäitä eivätkä pelaa joukkueen pussiin, olivat he sitten taidoiltaan hyviä tai huonoja.

Eli urheilussa ei kilpailu ole mitenkään pahaa. Olet siinä ihan oikeassa, että ilman tavoitetta voittaa, pelit menettävät ainakin osan viehätyksestään (sitä mainitsemaasi sauvakävelyä voi sitten harrastaa, jos kilpailu ei lainkaan kiinnosta). Mutta tämä ei tarkoita sitä, että se kilpailu pitäisi ulottaa siihen, että osa porukasta jätetään vaihtopenkille.

Ja yksilöurheilu on sitten asia erikseen. Myös siinä tietenkin kaikki voivat pelata, eikä mitään ongelmaa ole. Tietenkään sitä on vaikeampi saada kiinnostavaksi hyville, jotka ovat selvästi parempia kuin huonot. Ja myös huonot turhautuvat nopeammin aina hävitessään. Mutta siis joukkuepeleissä ei vastaavia ongelmia ole.

[Annushka]

DDR käytti vilppiä, ei ole siis pätevä esimerkki.

Huippu-urheiluhan on tunnetusti sittemmin ja muiden maiden osalta ihan puhdasta touhua.

[Virkamies]

Minusta kaikki pelaa ja maalien laskeminen sopivat aivan hyvin yhteen. Juuri joukkuepeleissä kaikki pelaa systeemi toimii, koska hyvät pelaajat voivat kompensoida huonoja. Se, että jotkut ovat huonompia kuin toiset, ei tarkoita, etteikö jokainen koittaisi itse kentällä tehdä parastaan ja pelata vaikka sitten veren maku suussa. Ja siis nyt puhutaan lasten urheilusta, jossa valmentajalle tai oikeastaan kellekään muullekaan itse lopputuloksella ei ole oikeastaan mitään suurempaa merkitystä. Ammattiurheilu on sitten asia erikseen.

Ei se ihan niinkään yksinkertaista ole. Kaikki eivät todellakaan jossain koululiikunnassa edes yritä parastaan ja kun on liian monta kertaa nähnyt jonkun toverinsa lyövän homman läskiksi jalkapallokentällä, niin lapsukaisena tuli melko nopeasti sellainen tunne, että voisivatkohan nuo mennä sinne kulmalipun tuntumaan vaikka keskustelemaan keskenään ilman että pilaavat meidän ilon jotka haluamme pelata tosissaan.

Katsoisin, että Annushkan malli on paras, kaikille mahdollisuus liikuntaan ja kilpailuhenkisestä liikunnasta kiinnostuneet ja iloa saavat muodostakoon omat ryhmänsä.

Itse pelaan jalkapalloa suhteellisen heterogeenisessä porukassa. Itse olen varsin kilpailuhenkinen ja siksi pelaan aina voittaakseni. Touhu on kuitenkin varsin typerää, jos joukkueet ovat hyvin eritasoisia. Siksi koitammekin aina pitää huolen, että kummallekin puolelle tulee sekä huonoja että hyviä pelaajia ja joukkueet ovat siten suht tasavahvoja. En nauttisi voittamisesta lähellekään yhtä paljoa, jos minun joukkueeseeni olisi kerätty parhaat pelaajat, jotka sitten vaan tekevät maaleja toisensa perään toisen joukkueen pystymättä tekemään mitään vastarintaa. Ja vielä vähemmän nauttisivat ne, jotka olisi huonoutensa vuoksi jätetty vaihtopenkille.

Nyt puhut porukasta, jotka yrittävät kilvoitella tosissaan. Tietenkään ei ole mitään erityistä mieltä tehdä epätasa-arvoisia joukkueita, jolloin kilpailusta menee mieli. Sitä vaihtoehtoa ei varmaan kenelläkään ollut mielessä. Tai no, on varmaan totta, että jos harrastetaan sitä jalkapalloa ihan seuratasolla, niin silloin on selkeä järki yrittää saada ne parhaat pelaajat samaan joukkueeseen, jotta toisia joukkueita, jotka pyrkivät tismalleen samaan, vastaan voidaan kilvoitella ilman, että tulee liikaa epätasapainoa.

[Harri]

Kilpailu kuuluu urheiluun, mutta lyhytnäköistä paskaahan se on, jos kuvitellaan 10-vuotiaana voivan päätellä mihin kenenkin rahkeet riittävät. Kansanterveydelle tärkeämpää, että mahdollisimman moni käy palloa potkimassa.

Tässä ytimekkäästi mitä ajoin takaa. Ei kisailussa ole mitään pahaa, se että 10-vuotiaita vähemmän lahjakkaita aletaan Julmurin toiveiden mukaan ideologisista syistä kyykyttämään on.

Jossain pääkaupunkiseudulla ja muissa isommissa kaupungeissa on toki useampia joukkueita, jolloin niiden välillä on mahdollisuus liikkua taitojensa mukaan. Kaikkialla tilanne ei ole yhtä onnellisesti ja jos ideologisista syistä lahjattomille tarjotaan vain vaihtopenkkiä, niin harrastus ja lopulta koko toiminta myös muilta loppuu lyhyeen.  

Tuntuu, että täällä eräiden mukaan ainoa tavoite kilpailemisessa pitää olla maailman eliitti. Kyllä ainakin meidän jengissä viimeistään siinä yläasteen kynnyksellä kaikki tajusivat, että tuskin kenestäkään meistä mitään NHL-tähtiä tai edes liigatason pelaajia tulee. Silti kilpailutoiminta oli suurimmalle osalle mielekästä. Ja kaikki pääsivät pelaamaan. Toki toisilla oli enemmän vastuuta eli siis peliaikaa kuin toisilla, mutta tilanne vaihteli kun taidot kehittyivät.

[sr]

Jollei pidä kilpaurheilusta varmaan kannattaa harrastaa jotain muuta. Tietenkin liikunta on hyvä asia, mutta se on edelleen eri asia kuin kilpaurheilu.

Tarkoitatko nyt kilpaurheilulla sitä, että koitetaan saavuttaa voitto keinolla millä hyvänsä, vai sitä, että jokainen pelaaja tekee parhaansa voiton hyväksi (eli touhu ei ole sellaista muuten vaan potkiskelua)? Minusta tuota jälkimmäistä voivat harrastaa aivan hyvin nekin, jotka eivät välttämättä ole erityisen hyviä kyseisessä lajissa. Mitä väliä kenellekään on sillä, että Sari-Petterin joukkue tuli piirisarjassa kuudenneksi kolmannen sijan sijaan? Jokainen pelaaja siellä joukkueessa kehittyy joka tapauksessa, niin hyvä kuin huonotkin, kunhan vaan antavat kaikkensa niin peleissä kuin harjoituksissakin joukkueen puolesta. Siinä vaiheessa, kun sitten sillä menestymiselläkin alkaa olla merkitystä, voidaan ne huiput poimia sieltä pohjasakan seasta pois liigajoukkueisiin ja alkaa maksaa touhusta palkkaa.

Fanaattiset vanhemmat on yleensä pelkästään huono asia lapsen urheilun kannalta. Kannustavat tietenkin hyvä, mutta pitäisi aina muistaa, että lapsi ei urheile siellä siksi, että isi voisi joskus työpaikalla kehuskella olevansa NHL-kiekkoilijan vanhempi. Tämän takia lasta ei pitäisi pakolla viedä lajiin, josta ei ole kiinnostunut tai jossa ei pärjää. Pahimmillaan tällaiset vanhemmat painostavat ja uhkailevat valmentajaa pitämään heidän kersaansa koko ajan kentällä, vaikka joukkue jatkuvasti häviäisi pelejä sen takia.

Mitä väliä tuolla häviämisellä sinällään on? Minusta tuossa paljon suurempi ongelma on se, että pelaajat itse näkevät, että heitä ei peluuteta oikeudenmukaisesti, vaan tuota yhtä pelaajaa suositaan? Tämä syö moraalia paljon pahemmin kuin se, että peleissä tulee turpiin.

Niin ja kyllä yleensä jo 10 vuotiaana näkee onko lapsella mahdollisuuksia kehittyä hyväksi pelaajaksi, vaikka ei sitä vielä olisi. Eli ei ole paskaa.

Ja miten tätä kehittymistä haittaa se, että hänelle jo pienestä pitäen opetetaan, että joukkueen hyväksi pelaaminen ja joukkueen yhteishenki on joukkueurheilussa kaikki kaikessa, ei yksilö ja että hänen tulee parempana pelaajana tukea ja kannustaa niitä huonompia pelaajia, eikä tehdä itsestään isoa numeroa ja vaatia päästä kentälle koko ajan?

[sr]

Ei se ihan niinkään yksinkertaista ole. Kaikki eivät todellakaan jossain koululiikunnassa edes yritä parastaan ja kun on liian monta kertaa nähnyt jonkun toverinsa lyövän homman läskiksi jalkapallokentällä, niin lapsukaisena tuli melko nopeasti sellainen tunne, että voisivatkohan nuo mennä sinne kulmalipun tuntumaan vaikka keskustelemaan keskenään ilman että pilaavat meidän ilon jotka haluamme pelata tosissaan.

No, ymmärsin, että "kaikki pelaa" tarkoitti tässä "kaikki, jotka haluavat, pelaa". Toki, jos jotain ei pelaaminen kiinnosta, niin häntä on turha sinne kentälle pakottaa. Itse en muista, että ainakaan ala-asteella olisi juuri ollut niitä, jotka eivät olisi peleihin halunneet osallistua ja yrittää niissä parastaan. Yläasteella ja lukiossa sitten toki oli niitäkin, joille liikunta oli oppiaineena pakkopullaa.

Nyt puhut porukasta, jotka yrittävät kilvoitella tosissaan. Tietenkään ei ole mitään erityistä mieltä tehdä epätasa-arvoisia joukkueita, jolloin kilpailusta menee mieli. Sitä vaihtoehtoa ei varmaan kenelläkään ollut mielessä. Tai no, on varmaan totta, että jos harrastetaan sitä jalkapalloa ihan seuratasolla, niin silloin on selkeä järki yrittää saada ne parhaat pelaajat samaan joukkueeseen, jotta toisia joukkueita, jotka pyrkivät tismalleen samaan, vastaan voidaan kilvoitella ilman, että tulee liikaa epätasapainoa.

Niin, tietenkään tässä ei ole mitään ongelmaa, jos porukkaa on niin paljon, että heidät voi jakaa useampaan eritasoiseen joukkueeseen. Ongelma tulee sitten, jos tuon jakamisen jälkeen edelleen jotain porukkaa istutetaan vaihtopenkillä vain siksi, että joukkue voittaisi liigassa pari peliä enemmän kuin siten, että kaikille annettaisiin mahdollisuus antaa kaikkensa joukkueen eteen. Ja tässä "kaikki pelaa" filosofiassa, jota ainakin Palloliitto on koittanut viljellä, idea on juuri siinä, että kaikki joukkueet harrastavat sitä ja siten vältetään se, että osa joukkueista peluuttaa vain parhaita pelaajiaan, mikä sitten pakottaa muutkin valmentajat tekemään niin. Kyse on siis eräänlaisesta vangin dilemmasta. Optimi sekä kilpailun, että pelaajien pelistä nauttimisen suhteen on siinä, että kaikki pelaavat kaikissa joukkueissa ja sitten ne ovat tasavahvoja. Jos yksi joukkue tinkii tästä periaatteesta, se alkaa voittaa enemmän. Jos muut vastaavat tähän, voitot alkavat taas jakautua samalla tavoin kuin jakautuivat alunperin. Lopputulos on kuitenkin huonompi kuin se, mistä lähdettiin liikkeelle.