Author Topic: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma  (Read 26496 times)

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

Annushka

  • Guest
Re: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma
« Reply #150 on: March 08, 2011, 17:25:23 »
Niin todella, valtion menojen suhteen kyse on tietysti detaljista. Perussuomalaisten vaaliohjelman suhteen taas ei.

Se, mitä tuntemissani taiteilijapiireissä kummeksutaan, on tuo Jalosenkin esille ottama sadan vuoden takaisten kansallisromanttisten taiteilijoiden erikseen mainitseminen; he kun tätä nykyä edustavat tietyllä tapaa eliittikulttuuria. Missä ovat kansantaiteilijat? Toisaalta jokainen, jolla on edes kursorista ymmärrystä taidehistoriasta, tietää esimerkiksi Gallen-Kallelan edustaneen omassa ajassaan kontroversiaalista, uutta ja kokeilevaa tyyliä - tavallaan postmodernia tekotaidetta. Puhumattakaan tietysti siitä, etteivät mainitut taiteilijat varsinaisesti edusta mitään suomalaiskansallista, vaan he pitkälti toivat tyylinsä ja aiheensa muualta Euroopasta. Mutta tämä suomalaisen kansallisromantiikan muovisuus ei ole koskaan ajatuksena tainnut upota niihin, jotka todella näkevät sen kummunneen jostain protoplasmisesta jääkausiheimosta.

Asia on silläkin tavalla yllättävä, että usein perussuomalaisia symppaavilta tahoilta kuulee tämän taiteen (aika pienimerkityksisen) tukemisen turhuudesta sillä tavalla, että esiin nostetaan juuri esimerkiksi oopperan tukeminen täysin turhana eliitin harrastuksena. Itsehän toki pidän näitä juttuja monella tapaa käsittämättöminä - oopperaan pääsee parilla kympillä, eikä se ole mikään töölöläisrouvien harrastus; tuen lopettaminenhan siitä vasta eliitin harrastuksen tekisi. Puhumattakaan siitä, että oopperan tuen poistamisessa kyseessä olisi de facto koko taidemuodon poistaminen Suomesta, mikä on jo todella ikävä ajatus mielestäni. Toki ongelma on oopperan helsinkiläisyys, ja mielestäni produktioita voitaisiin kierrättää maakunnissa enemmän. Sen lisäksi tietysti tukea sinfoniaorkestereille voisi mielestäni lisätäkin - voisihan sillä esimerkiksi esittää sitten enemmän sitä Sibeliusta.

Jussi Jalonen

  • Guest
Re: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma
« Reply #151 on: March 08, 2011, 18:09:32 »
Puhumattakaan siitä, että oopperan tuen poistamisessa kyseessä olisi de facto koko taidemuodon poistaminen Suomesta, mikä on jo todella ikävä ajatus mielestäni.

Mezzosopraanon kanssa aikoinani lyhyen hetken seurustelleena pystyisin kommentoimaan varsin paljonkin sitä, mihin ne oopperan tukirahat oikeasti menevät, miten niitä sen instituution sisällä jaetaan ja millaisia hahmoja siellä nostetaan pinnalle (ja millaisin perustein). Ehkä kuitenkin säästän sen odotettavissa olevaan Suuri Taidekeskustelu-ketjuun, mutta voin kyllä tunnustaa olevani jossain määrin oopperakriittinen. Siis en taidemuotoa kohtaan, vaan pelkästään sitä ympäröiviä rakenteita.


Best,

J. J.
« Last Edit: March 08, 2011, 18:11:26 by Jussi Jalonen »

Annushka

  • Guest
Re: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma
« Reply #152 on: March 08, 2011, 18:22:15 »
Puhumattakaan siitä, että oopperan tuen poistamisessa kyseessä olisi de facto koko taidemuodon poistaminen Suomesta, mikä on jo todella ikävä ajatus mielestäni.

Mezzosopraanon kanssa aikoinani lyhyen hetken seurustelleena pystyisin kommentoimaan varsin paljonkin sitä, mihin ne oopperan tukirahat oikeasti menevät, miten niitä sen instituution sisällä jaetaan ja millaisia hahmoja siellä nostetaan pinnalle (ja millaisin perustein). Ehkä kuitenkin säästän sen odotettavissa olevaan Suuri Taidekeskustelu-ketjuun, mutta voin kyllä tunnustaa olevani jossain määrin oopperakriittinen. Siis en taidemuotoa kohtaan, vaan pelkästään sitä ympäröiviä rakenteita.


Best,

J. J.

Kuten Jalonen varmasti tietää, tässä käydään nyt kahden tason keskustelua. Musiikki- ja spesifimmin oopperapiireissä kyllä kritisoidaan rakenteita hyvinkin paljon, mutta niitä halutaan muuttaa. Maahanmuuttokriittisten taidekriittisessä sektiossa taas halutaan lopettaa tuki, koska taidemuoto x on turha/eliitin harrastus/tekotaidetta/en tiedä siitä mitään enkä haluakaan tietää. Nämä ovat hyvin erilaisia keskusteluja.

Itsehän olen sitä mieltä, että ihminen ei voi täysipainoisesti elää ilman kulttuuria ja mahdollisuutta siihen osallistumiseen/sen kuluttamiseen/siitä nauttimiseen. Ihmisten maut ovat moninaisia; siksi kulttuuritarjonnan pitäisi olla mahdollisimman moninaista. Tätä voidaan jossain määrin edesauttaa yhteiskunnan tukemisella, mutta kuten huomautettua, kyseessä on detalji, sillä yhteiskunnan suomat taidetuet eivät todella muodosta merkittävää osaa menoista.

Jussi Jalonen

  • Guest
Re: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma
« Reply #153 on: March 08, 2011, 18:47:05 »
Kuten Jalonen varmasti tietää, tässä käydään nyt kahden tason keskustelua.

Oikeastaan rupesin tässä nostalgisoimaan ja palasin jo takaisin 1990-luvulle lukiovuosiini, jolloin äidinkielen opettajamme oli organisoinut semmoisen luokkaväittelyn. Lukioissa järjestettiin kyseisenlaisia tilaisuuksia aika ajoin. Kuinka ollakaan, aihe koski pakolaisia, koska somalien saapuminen maahan oli tuolloin vahvasti pinnalla.

Väittelyssä toisella puolella olleet Valovirran Jaska ja Heinosen Riku ajoivat vahvasti eräänlaista proto-maahanmuuttokriittistä linjaa selostaessaan, miten veronmaksajien rahoja ei pidä hassata mihinkään turvapaikanhakijoiden hyysäämiseen. Toisella puolella ollut luvialaistytöistä koostunut opponenttien ryhmä puolestaan sanoi, että pistetäänhän niitä rahoja paljon enemmän uuteen oopperataloonkin, joka on tosi turha, kun niillä samoilla rahoillahan voisi auttaa ihmisiä. Tähän tietysti Jaska ja Riku, nuo suuret taidemiehet, heittivät kunnon connoisseur-hengessä silmääkään räpäyttämättä "ei tua ol sama asia, kyl sitä ny kulttuuri pittä ol!".

Ergo, jakolinjat näissä asioissa eivät totta vie ole kiveen hakattuja. Liigatarroilla salkkunsa somistaneille satakuntalaisille lukiolaiskundeille olisi valinta Tannhäuser-esityksen tai pakolaisavun välillä ollut jo ennakolta aivan päiväselvä asia. Vastaavasti myös luvialaistytöt hallitsivat jo tuolloin vastakkainasettelun jalon taidon paremmin kuin perussuomalaiset populistit konsanaan.


Best,

J. J.

Annushka

  • Guest
Re: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma
« Reply #154 on: March 09, 2011, 12:35:46 »
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Perussuomalaisissa+leimahti+taidekiista+ehdokkaalle+erovaatimus/1135264386852

Perussuomalaisissa leimahti taidekiista, ehdokkaalle erovaatimus

Perussuomalaisessa puolueessa on syntynyt kiistaa puolueen omasta kulttuuripoliittisesta ohjelmasta.

Perussuomalaisten pitkäaikainen vaikuttaja ja Isojoen kunnanvaltuutettu Raimo Malin vaatii, että puolueen eduskuntavaaliehdokas ja puoluevaltuuston jäsen Sirkka-Liisa Lamminkoski eroaa puolueesta taidepoliittisten mielipiteidensä vuoksi.

Lamminkoski sanoo pitävänsä puolueen kansallisromanttista taidetta ylistävää ja postmodernia taidetta haukkuvaa linjaa "diktaattorimaisena".

"Oikeus omaan kulttuuriin on perustuslaillinen oikeus", Lamminkoski sanoo.

"Ei saa vetää kahteen suuntaan. Porukan pitää pysyä koossa loppuun saakka. Lamminkoskella on aikaa tänään kello 18 saakka erota. Ei tämä hänen puheensa muuten pääty", Malin sanoi eilen tiistaina. Hän on vaikuttanut 46 vuotta ensin Smp:ssä ja myöhemmin perussuomalaisten riveissä.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala ehdotti Helsingin Sanomissa 4. maaliskuuta, että myös poliitikkojen pitäisi olla mukana päättämässä, ketkä taiteilijat saavat apurahoja. Nykyisin asiantuntijat päättävät valtion apurahoista.

Lamminkoski sanoo saaneensa heti Saarakkalan haastattelun ilmestymisen jälkeen yli 20 "kauhistunutta puhelinsoittoa" perussuomalaisten kannattajilta. "Nyt minun omassa puolueessani yritetään ristiinnaulita minut, kun yritin puheenvuorollani vain pelastaa puolueen, jotta taideohjelmasta järkyttyneet akateemiset ja luovan alan yrittäjät eivät eroaisi meistä", Lamminkoski sanoo.

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiriyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Pihlaja on taidekiistasta lyhytsanainen. "Ei siitä nyt tartte. En anna tähän lausuntoja, Se on Raimon omia asioita. En puutu siihen."

Onko puolueessa harkittu, pitäisikö Lamminkoski erottaa?

"Ei ole. Ehdokaslistat vietiin eilen. Nyt ei erotella", Pihlaja sanoo ja sulkee puhelimen.

Annushka

  • Guest
Re: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma
« Reply #155 on: March 09, 2011, 16:00:25 »
Piti linkata tämä tänne aiemmin jo, mutta jotenkin jäi. Jatkan siis tästä taideaiheesta, koska se on tämän ketjun aiheena olevan ohjelman mielenkiintoisin asia. Kulttuuripiireissä se on herättänyt melkoisen värikkäästi ilmaistua närää: http://www.luutii.ma-pe.net/?p=284. Lainaan tekstin tähän alle:

--

Tyhmä ja ylpeä siitä

Aleksis Salusjärvi | February 26th, 2011 - 14:43

Kulttuuri ja kulttuuri-identiteetti ovat vaikeita asioita. Niiden merkitykset yllättävät tavan takaa, eikä niiden painoarvoa voi ennustaa edes aikalaissuosion määrästä. (Kukapa on esimerkiksi kuullut Heinrich Annackerista, yhdestä maailmanhistorian myydyimmästä runoilijasta.)

Tavan takaa rupusakki alkaa jollotuksensa, että ennen oli paremmin. Se ei ole totta, ennen lähes kaikki asiat olivat vielä pahemmin päin helvettiä. Kulttuuri kuitenkin paljastaa kirkkaat kasvonsa taaksepäin katsoville. Se johtuu siitä, että kaikesta taiteesta valokiilaan nousee historian saatossa sekä ne teokset, joiden merkitys resonoi nykyajan kanssa että ne, joiden merkitys on kasvanut ahkeran tutkimuksen ja jatkuvan suosion myötä peruskiviasemaan.

150 vuotta sitten taide täytti Euroopassa kansallispoliittista agendaa pyrkien aktiivisesti luomaan eri kansoille syntymässä ollutta kansallisidentiteettiä. Taide ei vain kuvastanut aikaansa, vaan loi samastumispisteitä ja synnytti legendoja. Visuaaliset taiteet pursusivat kotkia (ja muita suuria lintuja), vankkoja ihmishahmoja, valohämyä ja myyttistä isänmaata halki mantereen. Salongit täyttyivät paskamaisemamaaluksista, joissa maaseutu kultaantui nousevan auringon säteistä ja sivistyneistö vetisteli niiden ääressä keksittyään riittävän emotionaalisia luonnehdintoja sielunsa syövereissä hahmoontuvalle rotunsa ja kansansa erinomaisuudelle. Kansalliseepoksia luettiin ja kuvitettiin kilpaa ja vain moukat (eli suurin osa ihmisistä) eivät sivistäneet itseään näillä harrasteilla.

Suomi kulki tietysti joukon mukana. Syntyi ihka oma "kultakausi-, jossa Edelfelt töpötti muniinpuhaltelevia pedantteja tekniikkakuvaelmiaan kansallisista aiheista niin suurella pieteetillä ja sentimentaalisuudella, että enin osa hänen tauluistaan löytyy nykyään Pohjolan, RAY:n ja Pauligin mainoskuvista. Gallén uhrasi suurimman osan elämästään Kalevalan kuvittamiseen tehdäkseen kirjallisista aiheista kirjallisia maalauksia kuin Timo Koivusalo elokuvia julkkiksista. Propagandistinen Suomi oli syntynyt, isänmaa, joka on arpitatuoitu ala-asteen opetusmateriaaleista lähtien käsityskykyymme itsestämme.

Kulttuurieliittinä Edelfelt ja Gallén saivat paljon aikaiseksi. Edelfelt menestyi Pariisissa loistavasti ja perusti sinne hahmossaan Suomen kulttuurilähetystön, eikä Gallén jäänyt pekkaa pahemmaksi. He ovatkin molemmat minulle ennemmin poliitikkoja kuin maalareita, sillä heidän ponnistuksensa taiteilijoina olivat läpipolitisoituneita ja umpilaskelmoivia. Heidän aikanaan taiteilijoita alkoi virrata Euroopan metropoleihin, jossa heidän jälkeensä syntyi jotain kansallisuusaatteita suurempaa, jotain nationalismit selättävää ja jämähtäneen estetiikan ylittävää. Muutamassa vuosikymmenessä näissä metropoleissa taide kiinnittyi itse ihmisyyteen - se teki kuvia, jotka kuvaelmien sijaan vangitsivat havainnon, kirjoitti kirjoja, jotka pateettisuuden sijaan osuivat ihmisenä olemisen peruskysymyksiin.

Myös Edelfelt sai tilaisuuden olla avuksi synnyttämään itseään suuremman taiteilijan polkua. Hänen oppilaakseen Pariisiin saapui maalari, joka politiikan ja kansallisuusaatteen sijaan katsoi - ja näki - kauemmas ja loi ihmeellisimpiä maalauksia, mitä olen missään nähnyt, Helene Schjerfbeck. Edelfelt kirjoitti Suomeen, että mitä te tänne noita kampurajalkoja lähetätte. Hän olisi halunnut kyvyn sijaan pantavannäköisen opetuslapsen, kuten tähtipoliitikot aina.

Mutta puhalletaan tässä kohtaa pilliin.

Tämä kirjoitus on syntynyt nimittäin tyrmistyksestä. Karri Kokko ja Santeri Nemo kirjoittavat perussuomalaisten kulttuuriohjelmasta, joka lyhykäisyydessään kuuluu, että on tuettava kansallista kalevalaista taidetta, joka vahvistaa suomalaista identiteettiä. Persujen mielestä regressio ja kansallisromantiikka ovat taiteen funktio. Esimerkkeinä vaaliohjelmassa tällaisesta estetiikasta ovat korostetusti Edelfeltin ja Gallén-Kallelan maalaustaide.

Persukulttuuri on pateettinen pompöösi laahaava porilaisten marssi, persutaideteoria katsoo niin pitkälle taaksepäin, että nykyisyys saa kansallisromanttisen hehkunsa vain museaalisesta kontekstistaan. Aina aika ajoin Kuvataideakatemian toisen vuosikurssin oppilas saa päähänsä ryhtyä kalevalaiseksi maalariksi. Se on epätoivoinen teko, jossa työt ovat kerta toisensa jälkeen säälittävän latteita kuolleeseen kelmuun verhoutuneita nostalgiapuistatuksia. Säännönmukaisesti niiden tekninen tasokin on jotain onnettoman ja naurettavan väliltä. Tällaisten opportunististen kökkökammotusten äärellä olen vilpittömästä ymmälläni, sillä en käsitä mitä helvettiä maalari on ajatellut. Nyt tiedän, hän on kaivanut ruumiin haudasta ja yrittää elvyttää sitä, niin mahdotonta kuin se onkin. Tämän vastaavan tempun tekee toisinaan muuten myös runoilijat.

Jos valtakunnanpellehermanni ja kuperkeikka-aktivisti, tyhmyyden ruumiillistuma, Veltto Virtanen saa kulttuuriministerin pallin alleen, täyttyy Kiasma tästä paskasta muutamassa tunnissa, jahka Siitari on ensin varmistanut rahoituspohjan ministeriön kanssa kuntoon. Kuulen jo korvissani kansallisen alitajunnan herätyshuudot ja suomalaisen Suomen reinkarnaatiopuheet. Haarukalla raavitaan lautasenpohjaa ja ollaan ylpeästi niin saatanan typeriä, että vastaväitteille ei jää sijaa.

Kansallisen kuvaston uusi tuleminen (kun siitä vihdoin oli päästy eroon) ei tule säästämään myöskään piispa Henrikiä ja Lallia, Suomi-konepistoolia, pesäpallon uutta nousua, sisua, saunapainia, tervaa kosmetiikkatuotteena, puukkoa asusteena tai mämmiä elintarvikkeena. Kun tämä sotku liitetään Suomi-brändityöryhmän uuteen tehtävänjakoon, alkaa serbinationalismi tai kroaattien ustaÅ¡a-joukot saamaan pohjoista uhoa ymmärtäjäkseen.

Ei tule varmaan kellekään yllätyksenä, että persujen populismi paukuttelee typeryyden henkseleitään. Olen ihmetellyt tätä vastaavaa piirrettä Briteissä. Siellä istuu pubeissa porukkaa, joka ei osaa lukea ja rehvastelee sillä. Huomisaamu on heille "tomoo mo-, ja kun sitä ei tajua, he pitävät keskustelukumppaniaan alempiarvoisenaan. Perinteinen rahvas ei väitä olevansa enempää kuin on ja näkee siksi useimmat asiat kirkkaasti. Kun ihminen argumentoi sen perusteella, mitä on aiheesta ottanut selvää (eikä statuksensa), hän ei yleensä puhu tyhmyyksiä. Nykyiseen länsimaiseen rahvaaseen pesiytynyt arrogantti idiotismi saa tuntemaan vastenmielisyyttä. Seurassa piereminen on hauskaa, naisten tissien puristelu ravintolassa on lystinpitoa. Kännissä oksentaminen on kansanhuvi. Panokumppaneiden julkinen vertailu on ok. Seurueen jäsenten ulkonäöstä tehty pilkka kuuluu asiaan. Veltto Virtasen sietämättömän lapsellisen uhmakas Hottentotti-laulu istuu tähän tarinaan kuin dildo perseeseen. Samoin vaikkapa Hesarin NYT-liitteen maailmankuva asian älyllisenä kontribuutiona.

Mutta palataan vielä taiteeseen. Persujen kulttuuripolitiikka nostaa esiin elitistisen taiteen. Preferoimassaan estetiikassa se tukeutuu auktorisoituun korkeakulttuuriin, joka sisäpiirissään luo kansallisia merkityksiä, jotka historia on levittävä laajemmalle. Paradoksaalisesti persut ovat jo voittaneet. Taide-eliitti suuntaa intressinsä rahvaan ohi kansainvälisiin ympyröihin juuri kuten nämä mainitut esikuvatkin. Eijaliisa-ahtilat ja elinabrotherukset ovat nykyajan edelfeltejä, mutta he eivät tee taidettaan suomalaisuudesta, koska se ei kiinnosta ketään. Yhtä kaikki heidät on jopa persutasoisella älykkyydellä helppo kirjoittaa kaanoniin. Samaan syssyyn kuin karitamattilat ja esapekkasaloset. Onnitteluni persuille, vaaliohjelmanne on toteutunut kaikessa muussa paitsi kontekstoinnissa, jätän tämän yhteenvedon loppuunsaattamisen kuitenkin teille.

Aki Kaurismäki olisi ollut persuille luontevampi ja uskottavampi kaikupohja, mutta hän harmi kyllä elää vielä ja sanoisi varmaan jotain eufemismeilla referoitavaa, jos hänet tuupattaisiin kansallistaiteen propagandakeulakuvaksi. Mutta miksi juuri kansallisromantiikka? Miksi jotain niin eltaantunutta ja myöhemmiltä vaikutuksiltaan haitallista? Miksi persut eivät nostaneet oikeasti suuria taiteilijoita, Helene Schjerfbeckiä, Hugo Simbergiä tai Tove Janssonia? Mikä helvetti heitä vaivaa?

Palataan pillin vihellykseen.

Kun kansallistaideprojektien karstat oli saatu huuhdottua pytystä alas, syntyi Pariisiin jotain aivan ihmeellistä. Nousukausi ja metropoli veti kulttuuriväkeä yli kaiken kapasiteettinsa. George Orwell kirjoittaa tuosta ajasta:

"Pariisiin tunkeutui sellainen lauma taiteilijoita, kirjailijoita, opiskelijoita, diletantteja, turisteja, irstailijoita ja selviä vetelehtijöitä, ettei maailma ole varmaankaan nähnyt vastaavaa. Joissakin kortteleissa oli varmaan niin sanottuja taiteilijoita enemmän kuin työssä käyvää väestöä - laskettu onkin, että kaksikymmentäluvun lopussa Pariisissa oli peräti 30 000 maalaria, suurin osa heistä huijareita. Väestö oli niin tottunut ja karaistunut taiteilijoihin, että möreä-ääniset lesbolaiset vakosamettihousuissaan ja kreikkalaiset tai keskiaikaiseen pukuun pukeutuneet nuoret miehet saivat kulkea katuja vetämättä puoleensa katsettakaan, ja Seinen rannalla Notre Damen luona oli melkein mahdoton pujotella kaikkien maalaustelineitten lomitse. Se oli mustien hevosten ja tuntemattomien nerojen aikaa.- (Kun ammuin norsun, s.62)

Modernissa historiassa on taiteen näkökulmasta tuskin kiinnostavampaa paikkaa kuin 1920-luvun Pariisi. Se synnytti murtuman, josta yhä säteilee valoa. Se synnytti myös Suomen taiteeseen teoksia, jotka olivat estetiikassaan itsenäisiä, jotka olivat paljon suoremmassa suhteessa yleisöönsä kuin elitistiset näyttelyesineet. Teoksia, jotka osuvat ihmisiin yksilöinä eikä ryhmänä. Teoksia, jotka eivät lakkaa olemasta ajankohtaisia.

Pidän lähinnä säälittävänä, että yhä elää ihmisiä, joille korkein taide perustuu peiteltyyn segregaatioon. Heillä ei ole omaa identiteettiä, ja siksi Hard Rock Halleluja täyttää heidän esteettiset tarpeensa kansallistaiteen mandaatillaan. Se, että tällaista ajattelua esiintyy seuraavan hallituspuolueen vaaliohjelmassa kertoo murskaavan tylysti sen tyhjyyden, jonka äärellä nykytaidetta tehdään.
« Last Edit: March 09, 2011, 16:08:55 by Annushka »