Author Topic: Raportti Milla Hannulan "Maassa maan tavalla"-kirjan julkaisutilaisuudesta, 16.2  (Read 21952 times)

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

J. Mäki-Ketelä

  • Guest
Tässä maassa ja tässä sivilisaatiossa kaivattaisiin sellaista poliittista liikettä ja tahoa, joka vallankumouksellisesti (heh) asettaisi tavoitteekseen mahdollisimman hyvän ja onnellisen elämän tässä länsimaisessa kulttuurissa sen nykyisillä reunaehdoilla (...)

Hei, oliks tää mulle? Pitäisköös...

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
Tässä maassa ja tässä sivilisaatiossa kaivattaisiin sellaista poliittista liikettä ja tahoa, joka vallankumouksellisesti (heh) asettaisi tavoitteekseen mahdollisimman hyvän ja onnellisen elämän tässä länsimaisessa kulttuurissa sen nykyisillä reunaehdoilla (...)

Hei, oliks tää mulle? Pitäisköös...

Pitäis.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Julmuri

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3920
  • Pienimunainen fasisti
Tässä maassa ja tässä sivilisaatiossa kaivattaisiin sellaista poliittista liikettä ja tahoa, joka vallankumouksellisesti (heh) asettaisi tavoitteekseen mahdollisimman hyvän ja onnellisen elämän tässä länsimaisessa kulttuurissa sen nykyisillä reunaehdoilla (...)

Hei, oliks tää mulle? Pitäisköös...

Pitäis.

No, eiköhän tuo ole jokaisen puolueen tavoitteena jo nyt. Ongelmana on vain se, että on siitä onnellisuudesta ja hyvästä elämästä niin montaa eri näkemystä.
"Jos Suomi olisi esim. Latvian kaltainen persereikä, meillä ei olisi mitään ongelmaa turvapaikkaturismista" - nimimerkki "kami" Hommaforumilla

Offline Demonisoitu

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 680
Tässä maassa ja tässä sivilisaatiossa kaivattaisiin sellaista poliittista liikettä ja tahoa, joka vallankumouksellisesti (heh) asettaisi tavoitteekseen mahdollisimman hyvän ja onnellisen elämän tässä länsimaisessa kulttuurissa sen nykyisillä reunaehdoilla (...)
No, eiköhän tuo ole jokaisen puolueen tavoitteena jo nyt. Ongelmana on vain se, että on siitä onnellisuudesta ja hyvästä elämästä niin montaa eri näkemystä.

En usko että on ylitsepääsemättömiä edes kulttuurien välillä. Eri näkemyksiä on mielestäni lähinnä siitä mitä ne reunaehdot kulloinkin ovat.

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
Tässä maassa ja tässä sivilisaatiossa kaivattaisiin sellaista poliittista liikettä ja tahoa, joka vallankumouksellisesti (heh) asettaisi tavoitteekseen mahdollisimman hyvän ja onnellisen elämän tässä länsimaisessa kulttuurissa sen nykyisillä reunaehdoilla (...)

Hei, oliks tää mulle? Pitäisköös...

Pitäis.

No, eiköhän tuo ole jokaisen puolueen tavoitteena jo nyt. Ongelmana on vain se, että on siitä onnellisuudesta ja hyvästä elämästä niin montaa eri näkemystä.

Ei se ainakaan teikäläisten tavoite näytä olevan. Ei tosin aika monen muunkaan. Erilaisia utopioita ja ideologisia houreita vain ajetaan.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Demonisoitu

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 680
Ei siinä ole mitään salailua. Minulle tuollainen ajattelu liittyy uskontoon ja konservatismiin ja oma ajatteluni poikkeaa aika paljon useimpien sisulaisten ajattelusta siinä suhteessa. Orgaaninen yhteisö on hyvin laaja käsite. Se voi pohjautua biologiaan tai henkisiin asioihin tyyliin "kirkko on Kristuksen ruumis", mikä on ihan normipuhetta uskonnollisissa piireissä. Varmaan joskus selitän asiaa jossain omasta puolestani, mutta en minä tietenkään rupea selittämään sitä Sisun puolesta.

Olisi todella hauskaa jos voisit selittää omalta osaltasi vaikka tässä ja nyt. Kukakohan olisi Sisun hierarkiassa niin korkealla että uskaltaisi valottaa sitä Sisun virallista kantaa, että mitä sillä orgaanisuudella tai organismin kaltaisella luonteella ensinnäkin tarkoitetaan, ja että pohjaako se käsitykseen biologiasta(biologiaan tieteenhaaranahan tuollainen ajatus ei lainkaan sisälly, eikä se käsittääkseni ole koskaan ennenkään kuulunut muualla kuin, noh, taisinkin jo edellisessä mainita missä) vai enemminkin noihin mainitsemiisi "henkisiin asioihin". Mikäli pohjaa jälkimmäisiin, niin onko väärin sanoa että Sisu on tuollainen "uskonnollinen piiri"?

Quote
Olen tosiaan yrittänyt saada jo vuoden 2007 eduskuntavaaleista lähtien selvää mitä käyttäjät tarkemmin tarkoittavat tuollaisella yhteisöllä joka on elävään organismiin verrattava. Vaan kun ei yksikään sisulainen ole tähän mennessä suostunut avaamaan tuota käsitystään piiruakaan. Ajattelunsa taustalla se kuitenkin vaikuttaisi kiinteästi esiintyvän, olisi siten osa maailmankuvaansa.
Quote
Tuota voi avata itselleen ihan vain lueskelemalla.

Unohdit kertoa että mitä lueskelemalla?

Quote
Kyseessä ei ilmeisesti ole dokumentti, vaan Don Siegelin erittäin hieno, fiktiivinen elokuva. Ei ole orgaanisuus Sisun liepeillä sellaista.

Ahaa. Se selittääkin paljon. Olisihan se kauheaa jos todellisuudessa ihmismielen voisi tuolla tavoin kaapata valtaansa ja liittää osaksi jotain kollektiivia.

Quote
Jos noin on niin hakeudut kyllä ihan itse tuollaisen tiedon piiriin jättäen ihan perusyleistiedon huomiotta. Itse en osaa sanoa natseista, koska he eivät koskaan ole kiinnostaneet minua niin paljon, että olisin viitsinyt syventyä heidän ajatteluunsa. Ihan varmasti sieltäkin kyllä löytyy vaikka mitä. Nuo tuollaiset jutut ovat ihan pohjavirtauksia ja ilmenevät mitä erilaisemmissa paikoissa.

Mihin "perusyleistietoon" mahdat viitata? Kuten jo kerroin, niin kaikki nuo harvat toisen maailmansodan jälkeiset maininnat orgaanisista kansankokonaisuuksista todella tuntuvat johtavan nekin aikaan kansallissosialismin. Eli mitä ihmeen "pohjavirtauksia" tarkoitat ja missä niihin voi sukeltaa? Siis muualla kuin näin sameissa vesissä?

Quote
Vieläkös muuten Sisun organisaatiorakenne on fascisteilta peritty kuten Sisun sivuilla aikoinaan kerrottiin?
Quote
Ei ole, eikä ole tietenkään ollutkaan.

Mistä tiedät? Entä jos kerron että ko. mallia myytiin Sisun sivuilla ihan painotuotteenakin jäsenille.

Quote
Voisit lukea vaikka ketjun aiheena olevan kirjan. Minusta siinä on kuvattu asioita aivan hyvin.

Luen kunhan saan sen käsiini. Kerrotaanko siinä näistä Sisun perusperiaatteista syvemminkin?

Offline Username1

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 4383
  • Populismi = energiataloudellisin maailmankuva!
Mä hokasin hei! Ne tarkoitti siellä Sisun ties missä lapussa, että niistä tulee sellainen biologinen eliö hei!
Monikulttuurisuus on rikkaus.

Jussi Jalonen

  • Guest
Luen kunhan saan sen käsiini. Kerrotaanko siinä näistä Sisun perusperiaatteista syvemminkin?

Voisihan tähän kaiketi muutaman sitaatin pistää. Alkajaisiksi on syytä mainita, että aivan kaikki oikeistoradikaali ja avoimen natsihenkinenkin patina oli Sisun alkuaikoina tämän kirjan mukaan aina silkkaa huumoria. Keskustelukerhon nimeäminen "Thule-seuraksi" oli Mikko Mikonmaan haastattelun mukaan "kieli poskessa" tehty ratkaisu. Akateemisen Karjala-Seuran järjestörakenne on mainittu varhaisen Sisun esikuvaksi "parodisessa hengessä". Et cetera. Tässä kohtaa voisi kai muistuttaa AKS:n sisällä toimineesta "Vihan veljet"-sisärenkaasta.

Mistä tulikin mieleeni, olisiko kukaan kiinnostunut käynnistämään maahanmuuttokriittis-kriittisessä hengessä rekisteröidyn yhdistyksen nimeltä
"Kunniattomat paskiaiset"? Siis aivan kieli poskessa ja parodisessa hengessä tietysti, hehheh. Scenehuumoria, nääs. Eihän me tosissaan olla.

Mutta palataanpas vakavaan asiaan. Samaten tietysti myös uudelleenperustettu IKL on mainittu, tietysti sen vanhan järjestön perinteitä jatkaneena aitona "isänmaallisena" järjestönä. Mitäpä tuosta, vaikka vanhalla Lapuanliikkeellä oli tilillään muutamakin poliittinen murha, useampi pahoinpitely ja yksi vallankaappausyritys, aivan ehtaa isänmaallisuutta ja kansallismielisyyttähän se kaikki oli. Tässä alkaa meikäläisellä ainakin tulla Aarne Sihvoa ikävä. "Syvä iskumme on, viha voittamaton".

Asioista perillä olevat saanevat paljon riemua seuraavasta sitaatista:

"Ristiriitoja [Sisun] radikaalimmin ja maltillisemmin ajattelevien välillä oli läpi 2000-luvun alkuvuosien. Myöhemmin radikaalimmat, neohumanisteiksi itseään kutsuvat myös erotettiin Suomen Sisusta. Itse ajattelen, että vaikken poliittisesti kannattaisikaan heitä, heidän ajatuksensa demokratian vastaisinakin mahtuvat tähän maahan." (sivu 52)

Epäilemättä. Omastakin mielestäni Esa Tabermanin täälläkin siteeratut neohumanistiset ajatukset kyllä suurinpiirtein mahtuvat tähän maahan, mutta siitä sopii sitten edelleen keskustella, mikä on moisille ajatuksille se oikea paikka. Omasta mielestäni se on lähinnä suljettu osasto.

Mutta kirjassa on kieltämättä eräs persoonallisin koskaan näkemäni määritelmä "maltilliselle" - henkilö, jonka mielestä suohaudat eivät välttämättä ole se kansallismielisen poliittisen ohjelman peruskivi.


Best,

J. J.
« Last Edit: February 20, 2011, 22:48:37 by Jussi Jalonen »

Markku Stenholm

  • Guest
Olisi todella hauskaa jos voisit selittää omalta osaltasi vaikka tässä ja nyt.

Voisi olla hauskaa, mutta se ei kuitenkaan liittyisi juurikaan keskustelun aiheisiin. Sitä paitsi aiheesta on hyvin vaikea lyhyesti ja nopeasti sanoa mitään oleellista.

Mikäli säännöllisesti päädyt kansallissosialismiin vaikka noista

http://dictionary.reference.com/browse/organism

http://en.wikipedia.org/wiki/Reflections_on_the_Revolution_in_France

niin väitän kyllä kyseessä olevan oman halusi hakeutua kansallissosialismiin.


Markku Stenholm

  • Guest
Tai voi tietysti sen verran sanoa, että oli Sisu varmaan siinä mielessä orgaaninen yhteisö, että tuskin kenellekään jäi henkilökohtaista katkeruutta lannoitteeksi leviteltäväksi.  ;)

Offline Username1

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 4383
  • Populismi = energiataloudellisin maailmankuva!
Nyt vähän pettysin, olin ihan varma, että te muodostatte jonkun madon tai jonkun muun eliön ja sepä vasta olisi biologian vastaista se!
Monikulttuurisuus on rikkaus.

Annushka

  • Guest
Luen kunhan saan sen käsiini. Kerrotaanko siinä näistä Sisun perusperiaatteista syvemminkin?

Minä en kyllä periaatteesta ostaisi kyseistä painotuotetta. Itse sovin jo lainaavani Jalosen arvostelukappaletta, eiköhän se sama fyysinen kappale jakoon jouda sen jälkeen.

Offline Demonisoitu

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 680
Minä en kyllä periaatteesta ostaisi kyseistä painotuotetta. Itse sovin jo lainaavani Jalosen arvostelukappaletta, eiköhän se sama fyysinen kappale jakoon jouda sen jälkeen.

No mulla ei olisi edes periaatteesta sitä tai mitään muutakaan varaa ostaa vaikka haluaisinkin. Jos Jussi sen lainaamaan suostuu, niin meilelläni otan ettei tarvii odottaa ikuisuuksia.

Offline Demonisoitu

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 680
Olisi todella hauskaa jos voisit selittää omalta osaltasi vaikka tässä ja nyt.

Voisi olla hauskaa, mutta se ei kuitenkaan liittyisi juurikaan keskustelun aiheisiin. Sitä paitsi aiheesta on hyvin vaikea lyhyesti ja nopeasti sanoa mitään oleellista.

Pannaan liittymään. Eikä tässä mikään kiire ole, muotoile ihan rauhassa ajatuksesi kuinka pitkäksi hyvänsä. Kyllä täällä puolella lankaa aina sisulaisten organismiteorioista lukea jaksetaan. Jos nyt vaan kerrankin saisi niin tehdä.

Quote
Mikäli säännöllisesti päädyt kansallissosialismiin vaikka noista

http://dictionary.reference.com/browse/organism

http://en.wikipedia.org/wiki/Reflections_on_the_Revolution_in_France

niin väitän kyllä kyseessä olevan oman halusi hakeutua kansallissosialismiin.

Enhän minä niistä ole päätynyt. Vaan näistä:

Sen mitä olen saanut selville, niin tuo käsitys suomalaisista, konservatiiveista, hommalaisista, valkoisista, ihmisyhteisöistä, ties keistä kaikista kulloinkin, kollektiivisina organismeina, orgaanisina kansankokonaisuuksina on yksi Suomen Sisun ideologian kulmakiviä.

Mutta kuten sanottua, niin tästä teemasta on ollut lähes mahdotonta saada yhtään valaisevampaa selvitystä. Tyypillisimmillään tähän ihmeen ja kumman orgaanisuuteen olen keskusteluissa sisulaisten kanssa päätynyt kun aihe on sivunnut ns. suomalaista rotua tai rotuja ylipäätään. Ja niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, niin kyse ei ole todellakaan ollut mistään metaforasta saati kaikin puolin ontuvasta analogiastakaan, vaan juurikin siitä mistä tuossa edellisessä vastauksessa linkittämässäni wikiartikkelissa seisoo:

"Their concept of Volksgemeinschaft was racially unified and organized hierarchially. This involved a mystical unity, a form of racial soul uniting all Germans."

 

Markku Stenholm

  • Guest
Pannaan liittymään. Eikä tässä mikään kiire ole, muotoile ihan rauhassa ajatuksesi kuinka pitkäksi hyvänsä.

Itselläni vain on hieman kiire. Tosin mielelläni toimitan hyvää lukemista, kun pyydetään. Ehkä näistä on jotain iloa:


THE FATHERS OF THE CHURCH BETWEEN THEATER AND INTERNET

by Leonardo Lugaresi


Benedict XVI's message for the world day of social communications, made public on January 24, draws our attention to the problems posed by certain "limits typical of digital communication: the one-sidedness of the interaction, the tendency to communicate only some parts of one’s interior world, the risk of constructing a false image of oneself, which can become a form of self-indulgence." [...]

It is interesting to note that the pope's reminder, although it refers to a completely new phenomenon, presents significant similarities with an ancient question on which the critical reflection of the Fathers of the Church was exercised in a masterful way, and from which it could therefore be useful to take some cues, for a deeper understanding of this teaching of Benedict XVI.

The Fathers obviously did not know about the internet, but the "virtual world" with which they had to come to terms was for them was constituted - in a "society of the spectacle" as Greco-Roman society of the imperial age was to a large extent - by the dimension of the "ludus," meaning scenic representation, and more broadly that theatricality which invaded so many aspects of civil life in late antiquity, even outside of the walls of the theaters, amphitheaters, and circuses, and of the numerous festivities of the calendar.

The condemnation of spectacles, so decisive and without ambiguity in the ancient Church, is not in fact motivated in the last instance by their idolatrous or immoral contents, as is so often repeated, but by deep concern about the threat that Tertullian, in his "De spectaculis," calls the "ratio veritatis," the criterion of truth.

The reality of spectacles, in fact, presented itself to the eyes of the Fathers as a profoundly ambivalent one, in which true and false were mixed up, to the point of bringing into crisis the very validity of such an opposition. Suffice it to think of the fact that the actor, in the act of interpreting a character, is "true" precisely in his being "false," in that he is, and at the same time is not, the character he represents.

His ability to transform himself, surpassing all the "normal" limits posed by distinctions of age, gender, "status," by which the same individual can be, depending on the moment, man or woman, king or slave, thus appears as a  dangerous threat to the natural identity of man: as if the pluriform shadow of Proteus had risen up to obscure the face of Adam.

The theme of the critique of the ambivalence of representation is of Platonic origin, but saw a decisive development in Christianity. The identity that is threatened, in fact, is felt as a creatural identity, in that in the nature of each human being is reflected the original image that God imprinted there.

Patristic thought therefore recognizes, in this overturning of natural reality performed by the "fictio" of spectacle and in the construction of pseudorealities more capable of raising passions and emotions in the spectators the more devoid they are of ontological  substance, the hand of the devil, meaning the one who by definition is the "evil imitator" of God, the "simia Dei" who, incapable of creating, can only adulterate the nature created by God. In this regard, Tertullian speaks explicitly of the devil as "aemulator" and "interpolator" of the divine work.

When the pope raises frankly the question of the authenticity of friendship in the virtual world one hears, in his words, the echo of a profound patristic reflection.

In a famous page of the "Confessions" (3,2), Augustine, recalling his youthful experience as an impassioned theatergoer, pointedly notes how the spectators like to suffer by contemplating on the stage painful and tragic events which should prompt compassion if they were encountered in real life, and asks himself, "But what kind of compassion is it that arises from viewing fictitious and unreal sufferings? The spectator is not expected to aid the sufferer but merely to grieve for him. And the more he grieves the more he applauds the actor of these fictions."

This passage deserves extensive exegesis, but the essential point is very clear:  for Augustine, a truly human relationship is realized only where there is responsibility. The other, in the moment in which I encounter him, makes me in some way responsible, in the sense clarified perfectly by the parable of the good Samaritan with which Jesus responds to the same question that Benedict XVI, not by accident, proposes to us again in reference to the virtual world: "Who is my neighbor?"

The relationship of neighbor, which is the only truly human one, always implies the element of responsibility, in the sense that the other makes a claim on me with his very existence, he constitutes for me a challenge to which I must respond.

Augustine denies precisely that this could happen in the pseudo-relationship between the spectator and the actor, and of course we cannot help but agree with him if we apply his analysis to television, the medium par excellence that puts us in a position of "false closeness" with reality, where we see everything, but as completely passive and exonerated spectators.

The internet, it is said, is something else, and indeed it is precisely its accessible and widespread interaction, with the possibility for each user to be an active subject in the communications network into which he is inserted, that seems to be its most innovative and seductive characteristic.

There is, however, an indispensable condition for this to take place, and it is commitment to the truth and with the truth. "The truth of Christ," the pope reminds us, "is the full and authentic response to that human desire for relationship, communion and meaning which is reflected in the immense popularity of social networks."

But commitment with the truth demands continuity of attention, concreteness, concentration on what is essential. Here another factor of ambivalence typical of the virtual world enters into play.

The enormous multiplicity of points of interest, of opportunities, of the attractions and the extraordinary facility of the connections that can be established with the most diverse camps of human experience - in a dimension that seems to nullify the obstacles posed by time and space in the real world - is indeed a great resource, but also a very powerful stimulus to distraction, even the dispersion of the ego from "inside" to "outside" of itself (according to a psychological dynamic that is very well known to every navigator of the web, when he realizes that he has lost precious hours going from link to link, but that perhaps was never as lucidly analyzed as it was by Augustine).

It is that illness of the spirit which ancient thought had diagnosed as "polypragmosyne," "curiositas," and on which - in the context of the controversy over spectacles - the Fathers also said memorable things. Suffice it to remember the pregnant formula with which Tertullian, in the "De praescriptione haereticorum" (7, 12), indicates the novelty of the Christian position: "Nobis curiositate opus non est post Christum Iesum nec inquisitione post evangelium." After the encounter with the good news that is Christ Jesus, there is no more room for "curiositas," nor do we need Google anymore to know who we are.

The ancient Christian condemnation of the theater certainly cannot be proposed again today, much less does the Church want to distance itself from the internet, at which it looks instead with sincere appreciation.

But some of the reasons with which the Fathers, with great power of thought, upheld that judgment deserve to be the object of our reflection even today, to help us to embody that "Christian style of presence also in the digital world" that the pope desires.



MESSAGE OF HIS HOLINESS
POPE BENEDICT XVI
FOR THE 45th WORLD COMMUNICATIONS DAY

Truth, Proclamation and Authenticity of Life in the Digital Age

June 5, 2011

 

Dear Brothers and Sisters,

On the occasion of the 45th World Day of Social Communications, I would like to share some reflections that are motivated by a phenomenon characteristic of our age: the emergence of the internet as a network for communication. It is an ever more commonly held opinion that, just as the Industrial Revolution in its day brought about a profound transformation in society by the modifications it introduced into the cycles of production and the lives of workers, so today the radical changes taking place in communications are guiding significant cultural and social developments. The new technologies are not only changing the way we communicate, but communication itself, so much so that it could be said that we are living through a period of vast cultural transformation. This means of spreading information and knowledge is giving birth to a new way of learning and thinking, with unprecedented opportunities for establishing relationships and building fellowship.

New horizons are now open that were until recently unimaginable; they stir our wonder at the possibilities offered by these new media and, at the same time, urgently demand a serious reflection on the significance of communication in the digital age. This is particularly evident when we are confronted with the extraordinary potential of the internet and the complexity of its uses. As with every other fruit of human ingenuity, the new communications technologies must be placed at the service of the integral good of the individual and of the whole of humanity. If used wisely, they can contribute to the satisfaction of the desire for meaning, truth and unity which remain the most profound aspirations of each human being.

In the digital world, transmitting information increasingly means making it known within a social network where knowledge is shared in the context of personal exchanges. The clear distinction between the producer and consumer of information is relativized and communication appears not only as an exchange of data, but also as a form of sharing. This dynamic has contributed to a new appreciation of communication itself, which is seen first of all as dialogue, exchange, solidarity and the creation of positive relations. On the other hand, this is contrasted with the limits typical of digital communication: the one-sidedness of the interaction, the tendency to communicate only some parts of one’s interior world, the risk of constructing a false image of oneself, which can become a form of self-indulgence.

Young people in particular are experiencing this change in communication, with all the anxieties, challenges and creativity typical of those open with enthusiasm and curiosity to new experiences in life. Their ever greater involvement in the public digital forum, created by the so-called social networks, helps to establish new forms of interpersonal relations, influences self-awareness and therefore inevitably poses questions not only of how to act properly, but also about the authenticity of one’s own being. Entering cyberspace can be a sign of an authentic search for personal encounters with others, provided that attention is paid to avoiding dangers such as enclosing oneself in a sort of parallel existence, or excessive exposure to the virtual world. In the search for sharing, for "friends-, there is the challenge to be authentic and faithful, and not give in to the illusion of constructing an artificial public profile for oneself.

The new technologies allow people to meet each other beyond the confines of space and of their own culture, creating in this way an entirely new world of potential friendships. This is a great opportunity, but it also requires greater attention to and awareness of possible risks. Who is my "neighbour- in this new world? Does the danger exist that we may be less present to those whom we encounter in our everyday life? Is there is a risk of being more distracted because our attention is fragmented and absorbed in a world "other- than the one in which we live? Do we have time to reflect critically on our choices and to foster human relationships which are truly deep and lasting? It is important always to remember that virtual contact cannot and must not take the place of direct human contact with people at every level of our lives.

In the digital age too, everyone is confronted by the need for authenticity and reflection. Besides, the dynamic inherent in the social networks demonstrates that a person is always involved in what he or she communicates. When people exchange information, they are already sharing themselves, their view of the world, their hopes, their ideals. It follows that there exists a Christian way of being present in the digital world: this takes the form of a communication which is honest and open, responsible and respectful of others. To proclaim the Gospel through the new media means not only to insert expressly religious content into different media platforms, but also to witness consistently, in one’s own digital profile and in the way one communicates choices, preferences and judgements that are fully consistent with the Gospel, even when it is not spoken of specifically. Furthermore, it is also true in the digital world that a message cannot be proclaimed without a consistent witness on the part of the one who proclaims it. In these new circumstances and with these new forms of expression, Christian are once again called to offer a response to anyone who asks for a reason for the hope that is within them (cf. 1 Pet 3:15).

The task of witnessing to the Gospel in the digital era calls for everyone to be particularly attentive to the aspects of that message which can challenge some of the ways of thinking typical of the web. First of all, we must be aware that the truth which we long to share does not derive its worth from its "popularity- or from the amount of attention it receives. We must make it known in its integrity, instead of seeking to make it acceptable or diluting it. It must become daily nourishment and not a fleeting attraction. The truth of the Gospel is not something to be consumed or used superficially; rather it is a gift that calls for a free response. Even when it is proclaimed in the virtual space of the web, the Gospel demands to be incarnated in the real world and linked to the real faces of our brothers and sisters, those with whom we share our daily lives. Direct human relations always remain fundamental for the transmission of the faith!

I would like then to invite Christians, confidently and with an informed and responsible creativity, to join the network of relationships which the digital era has made possible. This is not simply to satisfy the desire to be present, but because this network is an integral part of human life. The web is contributing to the development of new and more complex intellectual and spiritual horizons, new forms of shared awareness. In this field too we are called to proclaim our faith that Christ is God, the Saviour of humanity and of history, the one in whom all things find their fulfilment (cf. Eph 1:10). The proclamation of the Gospel requires a communication which is at once respectful and sensitive, which stimulates the heart and moves the conscience; one which reflects the example of the risen Jesus when he joined the disciples on the way to Emmaus (cf. Lk 24:13-35). By his approach to them, his dialogue with them, his way of gently drawing forth what was in their heart, they were led gradually to an understanding of the mystery.

In the final analysis, the truth of Christ is the full and authentic response to that human desire for relationship, communion and meaning which is reflected in the immense popularity of social networks. Believers who bear witness to their most profound convictions greatly help prevent the web from becoming an instrument which depersonalizes people, attempts to manipulate them emotionally or allows those who are powerful to monopolize the opinions of others. On the contrary, believers encourage everyone to keep alive the eternal human questions which testify to our desire for transcendence and our longing for authentic forms of life, truly worthy of being lived. It is precisely this uniquely human spiritual yearning which inspires our quest for truth and for communion and which impels us to communicate with integrity and honesty.

I invite young people above all to make good use of their presence in the digital world. I repeat my invitation to them for the next World Youth Day in Madrid, where the new technologies are contributing greatly to the preparations. Through the intercession of their patron Saint Francis de Sales, I pray that God may grant communications workers the capacity always to carry out their work conscientiously and professionally. To all, I willingly impart my Apostolic Blessing.

From the Vatican, 24 January 2011, Feast of Saint Francis de Sales


:)