Author Topic: Suomalaisten raaka kansanluonne: armottomuus heikkoja kohtaan  (Read 4856 times)

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Tällainen kiinnostava juttu:

Quote
Suomen sodista palasi koteihin kuoleman nähneitä ja haistaneita ihmisiä. Jotkut siirsivät trauman lapsilleen vaikenemalla, jotkut lyömällä. Sosiologian dosentti kertoo, että sodan tunnevaikutukset näkyvät edelleen työelämän pakonomaisena hämmentämisenä ja armottomuutena heikkoutta kohtaan. Kylmyys tuntuu hiljalleen sulavan, mutta milloin sodan arvet umpeutuvat täysin?

Suomalaisista kodeista lähti vuosina 1939-1945 talvisotaan, jatkosotaan ja Lapin sotaan noin 700 000 miestä ja naista. Heistä noin 600 000 palasi takaisin, mutta ei samanlaisina kuin lähtiessään.

- Pahimpia paikkoja oli eturintamassa taistelleilla. He joutuivat kasvotusten kuoleman kanssa ja haistamaan ruumiista lähtevän löyhkän. Jotkut toivat mukanaan myös tappajan trauman: kun ihminen on joutunut tappamaan, sellaista asiaa on vaikeaa jakaa muiden kanssa. Monet ovat varmaan jättäneet kertomatta asiasta läheisilleen, jotkut taas ehkä kertoneet liikaakin, sosiologian dosentti Sari Näre sanoo.

Sodan jälkeisiä kansallisia traumoja selvittäneen tutkija Ville Kivimäen tuoreessa väitöskirjassa kerrotaan sodan järkyttäneen erityisesti monia kolmikymppisiä.

- Nuorilla sotilailla oli menetettävänä elämä, jota ei ollut ehtinyt elääkään - vanhemmilla sotilailla oli lisäksi huoli perheestä. Kun ihminen palaa traumatisoituneena sodasta ja hänen odotetaan ottavan perheenisän roolin, tilanne on erittäin rankka, Näre selittää.

Traumat koteloituivat koteihin. Äärimmillään joko sulkeuduttiin itseen tai oltiin aggressiivisia.

- Osa veteraaneista vetäytyi omiin porukoihinsa, kävi sotaa läpi juopporingeissään ja käyttäytyi väkivaltaisesti kotiin palatessaan.

- Toinen ja ehkä yleisempi tapa oireilla oli vaikeneminen. Kuitenkin läheiset ja varsinkin lapset, jotka ovat herkkiä tunnistamaan vanhempiensa mielenliikkeitä, ovat intuitiollaan aavistaneet, että jotain pahaa on tapahtunut.

sankarihauta
Sankarihautajaiset Lappeenrannassa toukokuussa 2013.
Kipua siirrettiin jälkipolville

Näre sanoo, ettei yhteiskunta juuri tullut veteraaneja vastaan.

- Ongelmat selitettiin yksilöstä eikä kokemuksen rankkuudesta johtuviksi, ikään kuin normaalin miehen kuuluisi jaksaa elää jatkuvasti kuoleman vaarassa. Ville Kivimäki on selvittänyt, että Suomessa oli usein häpeällistä leimautua psyykkisesti sairaaksi.

- Mieleltään järkkyneille veteraaneille annettiin jopa sähkösokkihoitoa. Hoitokeinojen ja leimautumisen pelossa hoitoon ei haluttu hakeutua.

Näre kertoo, että veteraaneja myös leimattiin häpeällä.

- Ajatuksena oli, että vain heikot miehet henkisesti kaatuvat.

- Koska sotakokemuksista ei ollut soveliasta ilmaista surua, osa veteraaneista jälkeenpäin tavallaan työnsi tätä itseen kohdistunutta vaatimusta eteenpäin omille lapsilleen, ikään kuin heidän täytyisi joutua kokemaan jotain vastaavaa.

Yksin pärjäämisen pakko

Lapset, jotka joutuivat kannattelemaan sodasta palanneita isiään, tunnetaan suurena ikäluokkana.

- Suomalaiseen kasvatuskulttuuriin ei ennestäänkään erityisemmin kuulunut esimerkiksi lohduttaminen. Sota syvensi vanhempien poissaoloa ja pakotti varhaiseen vastuunottoon. Koska monet lapset eivät kokeneet vanhemmuutta ja perheen luomaa turvaa, heidän oli vaikea antaa sitä myöhemmin omillekaan lapsille.

1960-luvun vapaa kasvatus oli osittain seurausta sodan jaloissa kasvaneiden lasten omille lapsilleen siirtämästä omillaan pärjäämisen kokemuksesta.

- Lapset saivat mennä hyvin vapaasti, kukaan ei katsonut perään. Nämä 1950­­­­-1960-luvuilla syntyneet suomalaiset näyttävät itse vanhempina katsovan paljon enemmän lastensa perään.

Sota muutti myös sukupuoliasetelmaa.

- Monet miehet olivat sodan jälkeen henkisesti ja fyysisesti niin haavoittuneita, että sotaa edeltänyt miehinen auktoriteettiasema murtui. Naiset olivat joutuneet ottamaan paljon vastuuta sodan aikana. Se ei loppunut sodan päättymiseen, vaan moni joutui hoitamaan lasten lisäksi lasten isää.

- Nykyään Suomessa vallitsee sukupolvierottelun kulttuuri: suurin osa ajasta vietetään oman ikäisten seurassa päiväkodista lähtien. Tietyssä mielessä tämäkin on seurausta sodan jälkeisestä vanhemmuuden puuttumisesta.

yksin
Suomalaisia on kasvatettu omillaan pärjäämiseen. Kuvituskuva.
Opittiin olemaan itkemättä

Sodan jäljet näkyvät edelleen myös kiintymyssuhteissa.

- Tutkimuksissa on tullut ilmi, että suomalaiset ovat ihmissuhteissaan keskimäärin välttelevämmin kiinnittyneitä kuin muut eurooppalaiset. Kuten sanottua, toki suomalainen kulttuuri oli jo valmiiksi hieman kylmempää, mutta päälle tullut sota pahensi asioita, Näre sanoo.

- Sota-ajan lapsia ei liiemmin lohdutettu, joten moni oppi olemaan itkemättä. Lapsen tunteisiin eläytymisen sijaan heidät kasvatettiin sivuuttamaan tunteitaan.

Tämä kylmyys alkaa tosin hiljalleen sulaa.

- Lapsen kehitykseen liittyvä tutkimustieto on mennyt jakeluun. Nyt ymmärretään, mitä minkäkin ikäinen lapsi tarvitsee, ja heihin panostetaan yhteiskunnassa. Lasten kotihoidontuki on tästä hyvä esimerkki.

Edelleen jatkuvassa hälytysvalmiudessa

Vaikka edistystä on tapahtunut, Näreen mielestä sodan jälkeistä tunnetilaa ruokitaan Suomessa edelleen tietyiltä osin.

- Pysyvistä rakenteista saatava turvallisuudentunne on heikko. Aikaamme leimaava jatkuva muutoksen eetos, itsetarkoituksellinen muutoshakuisuus, on samankaltainen kuin sodassa: elämme jatkuvassa siirtymätilassa odottaen arvaamattomia muutoksia. Työelämässä tämä näkyy taukoamattomana ja pakonomaisen tuntuisena hämmentämisenä. Lamapuheen ja organisaatiomuutosten varjolla työntekijöitä pidetään jatkuvassa hälytysvalmiudessa, pakkosiirretään organisaatioiden sisällä sekä ulkoistetaan.

- Tuntuu, että sota-ajan käsittelemätöntä traumaa siirretään seuraaville sukupolville samantapaiseksi tunnekokemukseksi kuin on itse koettu, Näre selittää.

Näre nostaa esille myös virtuaalielämisen ja "sähköisen totalitarismin".

- Tekniset sovellukset menevät kylmässä tunneilmastossa kasvaneille suomalaisille tosi hyvin jakeluun, sillä niitä käyttämällä ei tarvitse kohdata ihmisiä. Sähköiseen asiointiin siirrytään vauhdilla, vaikka järjestelmät eivät olisi vielä valmiita. Tämä luo arkeen totalitaarisille järjestelmille ominaista arvaamattomuutta, kun sähköiset systeemit eivät toimikaan.

yt (1)
Vaietut asiat haamuistuvat

Koska sota iski eri perheisiin eri tavoin, on yksilökohtaista, näkyvätkö sen vaikutukset vielä nykyisissä lapsissa ja nuorissa.

- Sodan haavat eivät välttämättä umpeudu yhden sukupolven aikana, koska vanhemman alitajunta on osa lapsen kasvuympäristöä. Lapset siis jollain tavalla aistivat, mitä heidän vanhempiensa mielissä tapahtuu.

- On esitetty, että kolmannessa sukupolvessa vaietut asiat saavat tavallaan uuden muodon eli haamuistuvat. Käytännössä näin kävisi sodan varjossa kasvaneiden lastenlasten kohdalla. He saattavat olla jonkin verran kiinnostuneita menneestä, mutta ymmärrettävästi tapahtumat ovat melko etäisiä.

Milloin suomalaiset ovat kokonaan vapaita sodan traumoista?

- Jos veteraani-isä on ollut väkivaltainen alkoholisti ja siirtänyt samat ongelmat seuraaviin sukupolviin, perheen elinaikana trauma ei välttämättä katoa. Mutta jos perheessä pystytään työstämään kipeitä kokemuksia ja tukea antavissa ammattipiireissäkin tunnistetaan trauman juuret, jälkipolvilla on mahdollisuus vapautua taakasta.

Armottomuus heikkoutta kohtaan

Näre ei usko, että Suomessa on vieläkään yhteisymmärrystä siitä, mitä sodissa todella tapahtui.

- Asioiden esiintuominen helpottunee sitten, kun ei tarvitse pelätä kipeiden asioiden esille nostamisen loukkaavan kenenkään kunniaa. Suomalainen tapa käsitellä sotia on ollut sankaripalvontatyyppistä, vaikka sota myös satutti meitä.

monumentti
Talvisodan monumentti Raatteen portilla.
Näreen mielestä esimerkiksi Suur-Suomi-hanketta on hyssytelty. Hän on mukana tekemässä aiheesta kirjaa.

- Se, ettei unelma suuresta Suomesta ja Suomen kansojen yhtenäisyydestä toteutunutkaan, muistuttaa hieman tappajan traumaa: se, joka lähti ottamaan ja laajentumaan, saikin köniin. Olisi kiinnostavaa tietää, miten se on vaikuttanut meidän identiteettiimme.

Sotaa kannattaisi Näreen mielestä käsitellä ja tutkia Suomessa myös enemmän yksityisten ihmisten tasolla.

- Olisi esimerkiksi kiinnostavaa tietää, minkälainen sotien rasittama sukupuu lastensuojelun piiriin joutuneilla lapsilla on - löytyykö sieltä tavallista rankempia sotaan liittyviä kokemuksia? Suvun tarina voitaisiin ottaa huomioon hoidossa.

- Kaiken kaikkiaan sotatraumoista on tehnyt Suomelle kansakuntana hyvin rankkoja se, että militarisointi tapahtui niin laajamittaisesti. Esimerkiksi Saksaan verrattuna Suomessa naisetkin militarisoitiin aika tehokkaasti, ja käytännössä se on vaikuttanut myös lasten varhaiseen itsenäistymiseen. Yksin pärjäämisen pakko tuottaa tietynlaista armottomuutta heikkoutta kohtaan.

http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/suomalaisissa-edelleen-sodan-arpia----armottomuus-heikkoutta-kohtaan-/228384
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Vongoethe

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 6074
  • Hate the sin, love the sinner
    • View Profile
2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #1 on: August 25, 2013, 10:56:38 »
Pitäisikö tuohon jotenkin reagoida?

"Kansanluonne" on jo sinänsä varsin arveluttava termi, etenkin tässä yhteydessä. Otsikointi onkin omasi, "Suomalaisten raaka kansanluonne: armottomuus heikkoja kohtaan" tätä kirjoitettaessa. Studio 55:n Pia Simola ei puhu mitään "kansanluonteesta". Miksi puhuisi? Jos puhuisi, häntä sanottaisiin - ja oikeutetusti - rasistiksi. Läheltä liippaa Simolallakin: "Suomalaisissa edelleen sodan arpia - "Armottomuus heikkoutta kohtaan"" ikään kuin tuolloin muut kansat eivät olisi käyttäytyneet täsmälleen samoin vastaavassa tilanteessa, jopa huomattavasti julmemmin kuin suomalaiset ikinä - ja vielä tänäkin päivänä. Kokeilepa vaikka tuota samaa jollain muulla sotaa käyvällä tai käyneellä kansalla tai esimerkiksi sodan keskeltä tänne tulleilla maahanmuuttajilla.

Niin että kaada itselles vaan.

Wiki: "Self-hatred (also called self-loathing) refers to an extreme dislike or hatred of oneself, or being angry at or even prejudiced against oneself. The term is also used to designate a dislike or hatred of a group, family, social class, mental illness, or stereotype to which one belongs and/or has. For instance, "ethnic self-hatred" is the extreme dislike of one's ethnic group or cultural classification. It may be associated with aspects of autophobia."

Ymmärrätkö, kuinka syöttelet suoraan vastustajiksesi nimeämiesi lapaan, jakelet joukkotuhoaseita rasisteille, nationalisteille sun muille pseudokansallismielisille? Tarvitseeko linkitellä raakoihin videoihin ja lehtijuttuihin Afganistanissta, Venäjältä, Somaliasta, Lähi-Idästä, Afrikasta, oikeastaan mistä tahansa maasta tai kansasta, josta Suomikin - jossa asustaa tuo raakalaismainen, armoton kansa - vastaanottaa maahanmuuttajia, pakolaisia ja humanitaarisia maahanmuuttajia? Juttuihin Suomessa: joukkoraiskausuutisiin, rikostilastoihin, maailmalla mellakoihin, sotiin, kansanmurhiin, joukkohautoihin, Ajatollah Khomeiniin/klooneihinsa kuolaavien ja raivoavien kansanjoukkojen edessä, "Allahu akbar", Memrin videoihin imaamien saarnoista al-Jazeerassa sun muussa arabimediassa sadoille miljoonille vastaanottavaisille muslimeille...

"Kun se Köyrykin sanoi noin, suviksetkin puhuvat samalla tavalla..." ja niin edelleen, loputtomiin. Toki ruotsinkielisenä voisit vedota äidinkieleesi erottaaksesi keinotekoisesti itsesi sättimästäsi kansasta. Jos oikein tarkaan muistelen, niinhän olet tehnytkin, parhaaseen DARVO-tyyliin (Deny, Attack, Reverse Victim and Offender).

Muistaakseni olet sanonut, että psykologisointi yleisesti ja psykoanalyysi erityisesti ovat "paskaa". Nuo jutut ovat täynnä molempia, niin jungilaisia, niin jungilaisia, että. Nyt, kun psykologiaa voi käyttää aseena inhoamiasi suomankielisiä suomalaisia kohtaan, se kelpaakin, vähän niin kuin Mohamed Attalle hänen inhoamiansa lännen aseet ja muu teknologia, Attan isän haastattelun mukaan. Oli kuulemma niin sanonut pojalleen kun tämä oli sättinyt Suurta Saatanaa.

Kun näen "Sari Näre", poistan varmistimen. Voi olla, että minullakin muuten saattaisi olla sanottavaa tuosta, etenkin kun oma isäni oli talvisodassa konekiväärimies ja jatkosodassa sotapoliisi, kaksi hänen veljeänsä sankarivainajia, vain isä ja nuorempi veljensä selvisivät niistä savotoista hengissä, enoni niin ikään, naapurin isännät. Eivät tosin mitään sapelinkalistelijoita, sotahulluja olleet, ei heistä yksikään.

En vain halua, kun noin pitää provosoida jo otsikossa. Ikään kuin tuossa jutussa itsessään - toki ansioidensa lisäkisi - ei olisi vakavia puutteita, ymmärtämättömyyttä, suhteellisuudentajun puutetta, anakronistista, löysääkin ajattelua, kierrättelyä. Hesarissa taisi hiljattain olla juttua asenteista sotatraumoja kohtaan, ei taatusti vain suomalainen ilmiö. Psykoterapeutti Eija Vartiaisen ajatuksia Näre ja Kivimäki näköjään pyörittelevät. Vartiaisella vain on vähemmän ideologissävytteinen näkökulma kuin Näreellä ja Kivimäellä.

Ville Kivimäen väitöskirjasta Suomen Kuvalehdessä 27/2013, Risto Lindstedtin juttu: Suomi vieritti sotatraumat sotilaiden omaksi syyksi - psyykkinen haavoittuminen oli heikkoutta
« Last Edit: August 25, 2013, 14:19:57 by Vongoethe »
Solitudinem faciunt, pacem appellant.

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #2 on: August 25, 2013, 14:34:53 »

Kun näen "Sari Näre", poistan varmistimen. Voi olla, että minullakin muuten saattaisi olla sanottavaa tuosta, etenkin kun oma isäni oli talvisodassa konekiväärimies ja jatkosodassa sotapoliisi, kaksi hänen veljeänsä sankarivainajia, vain isä ja nuorempi veljensä selvisivät niistä savotoista hengissä, enoni niin ikään, naapurin isännät. Eivät tosin mitään sapelinkalistelijoita, sotahulluja olleet, ei heistä yksikään.



Näköjään vihasi Sari Närettä ja vasemmistoa yleensä kohtaan sekä provosoitumisesi provosoivasta otsikostani estää sinua lukemasta juttua ajatuksella - ei siinä millään tavalla demonisoida itse sotaveteraaneja, vaan korostetaan nimenomaan sitä, että henkisesti ruhjoutuneet veteraanit jätettiin sodan jälkeen vaille hoitoa ja huolenpitoa. Retoriseksi aseeksi vasemmistoa ja aseistakieltäytyjiä vastaan veteraanit kyllä kelpasivat.

Asian ytimenä ei ole psykoanalyysi eikä jungilaisuus, vaan kyllä sen tajuaa ihan selvällä terveellä järjellä: samalla kun veteraanit jätettiin vaille tarvitsemaansa hoitoa, sotavammainen ihminen, joka oirehti psyykkisesti, nostettiin arvostelun yläpuolelle, niin että sairaan ihmisen harhat ja katkeruuden purkaukset ymmärrettiin isänmaallisen ihmisen pyhänä käytöksenä, jota jälkeentulevaisten oli parhaansa mukaan pyrittävä jäljittelemään. Olen jopa sitä mieltä, että huomattava osa kämyilystä selittyy tällä: että kämyt ovat kotoisin miljöistä, joissa mielisairaan, hoitamattoman ja pahasti vaurioituneen ihmisen käytöstä on ihannoitu ja jäljitelty sillä tavalla kuin ihmisihanteita jäljitellään.

Yksi esimerkki tästä on suomalainen viinakulttuuri, jonka hillittömyyden tiedämme (ja joka saavutti nykyisen hillittömyytensä vasta kuusikymmenluvulla, kun veteraanien lapset tulivat ryyppäysikään). Veteraaneille itselleen se oli tapa hoitaa traumoja, joihin ei saanut oikeaa laitoshoitoa, kuten tuossa jutussakin kerrotaan: kun ainoa tapa puhua asioista on ryypätä sotakaverien kanssa ja muistella, niin sitten ryypätään sotakaverien kanssa ja muistellaan. Seuraavalla sukupolvella ei ole oikeasti samanlaista inhimillistä perustetta ryyppäämiselleen kuin sotakokemukset, mutta silti ryypätään, koska Oikeat Miehet (veteraanit) tekevät niin. (Tietysti se esitettiin silloin kuusikymmenluvulla kapinana tiukkapipoisia vanhempia sukupolvia vastaan, mutta kyllä siinä pohjimmiltaan oli takana se, että runsas viinankäyttö oli opittu näkemään normaalina, koska veteraanien sukupolvi - se omien vanhempien sukupolvi - joi paljon tuskiinsa.)

En edes pidä tätä mielisairaiden ja sielultaan vaurioituneiden ihmisten ihannointia yksinomaan veteraaneihin liittyvänä piirteenä. Depression levinneisyys suomalaisessa kulttuurissa johtuu siitä, että depressio on meillä nostettu kulttuuri-ihanteeksi. Esimerkiksi Eino Leinon arvostetuimmat runot ovat depressiopotilaan sairaskertomusta, joka normalisoi depressiivisen käytöksen ja depressiiviset tunteet. Kun depressioon valmiiksi taipuvainen nuori lukee Leinoa, hänelle syntyy mielikuva, että depressio ei ole sairaus, vaan osa lahjakkaan ja syvällisen ihmisen normaalia persoonallisuuden rakennetta. Piru tietää kuka tämänkin muodin aloitti, mutta tulos on, että koko suomenkielinen kirjallisuus on yhtä helvetin ankeutta alusta loppuun.

Muuten nostaisin esille vielä sen, miten Hitler on noussut myöhäsyntyisten "isänmaallisten" sankariksi näinä maailmanloppua ja ylöstempausta edeltävinä hävityksen ja ahdistuksen aikoinamme. Kuten tiedämme, aikalaisille Suomen liitto Hitlerin kanssa oli ennen kaikkea pragmaattista liittoutumispolitiikkaa, joka ei sulkenut pois epäilevää tai kriittistä suhtautumista Hitlerin politiikkaan esim. antisemitismin ja juutalaisvainojen osalta (se suomalaisten kenttäsynagoga saksalaisten joukkojen toiminta-alueella oli ymmärtääkseni jo aikalaisten mielestä hyvää ja aiheellista vittuilua aseveljelle). Sitä vastoin kämyikäisissä sukupolvissa pyritään olemaan tässäkin asiassa paavia paavillisempia ja esittämään, että yhteistyössä Hitlerin kanssa ei ollut yhtään mitään moraalisesti väärää eikä paheksuttavaa, koska pyhiin sotiin osallistuneet ovat sodan pyhittämiä eivätkä koskaan ikinä missään ole voineet tehdä mitään väärää.
« Last Edit: August 25, 2013, 15:26:44 by Köyry Väyränen revisited »
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Vongoethe

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 6074
  • Hate the sin, love the sinner
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #3 on: August 25, 2013, 15:18:39 »

Kun näen "Sari Näre", poistan varmistimen. Voi olla, että minullakin muuten saattaisi olla sanottavaa tuosta, etenkin kun oma isäni oli talvisodassa konekiväärimies ja jatkosodassa sotapoliisi, kaksi hänen veljeänsä sankarivainajia, vain isä ja nuorempi veljensä selvisivät niistä savotoista hengissä, enoni niin ikään, naapurin isännät. Eivät tosin mitään sapelinkalistelijoita, sotahulluja olleet, ei heistä yksikään.



Näköjään vihasi Sari Närettä ja vasemmistoa yleensä kohtaan sekä provosoitumisesi provosoivasta otsikostani estää sinua lukemasta juttua ajatuksella - ei siinä millään tavalla demonisoida itse sotaveteraaneja, vaan korostetaan nimenomaan sitä, että henkisesti ruhjoutuneet veteraanit jätettiin sodan jälkeen vaille hoitoa ja huolenpitoa. Retoriseksi aseeksi vasemmistoa ja aseistakieltäytyjiä vastaan veteraanit kyllä kelpasivat.


Tarviiko sitä provosoida noin hirveästi? Toki syyllistyn siihen itsekin, niin että välillä hirvittää. Demonisoit koko Suomen kansaa otsikoinnillasi, siis myös itseäsi, et niinkään sotaveteraaneja.

Älähän nyt projisoi, en Sari Närettä vihaa, näin on näreet. Juttujensa pinnallisuudesta ja anakronistisuudesta yms. en pidä. Sanoinhan, että artikkelilla on myös ansionsa, joskaan ei tuossa ainakaan minulle mitään uutta ollut eikä näköjään linkittämälleni Eija Vartiaisellekaan.


Asian ytimenä ei ole psykoanalyysi eikä jungilaisuus, vaan kyllä sen tajuaa ihan selvällä terveellä järjellä: samalla kun veteraanit jätettiin vaille tarvitsemaansa hoitoa, sotavammainen ihminen, joka oirehti psyykkisesti, nostettiin arvostelun yläpuolelle, niin että sairaan ihmisen harhat ja katkeruuden purkaukset ymmärrettiin isänmaallisen ihmisen pyhänä käytöksenä, jota jälkeentulevaisten oli parhaansa mukaan pyrittävä jäljittelemään. Olen jopa sitä mieltä, että huomattava osa kämyilystä selittyy tällä: että kämyt ovat kotoisin miljöistä, joissa mielisairaan, hoitamattoman ja pahasti vaurioituneen ihmisen käytöstä on ihannoitu ja jäljitelty sillä tavalla kuin ihmisihanteita jäljitellään.


Tuo on hirveä asia, sota on kauheaa monella tavoin. Sotainvalidien Veljesliitto tuota aukkoa koki paikata, isänikin kuului siihen, esimerkiksi naapurin sotasokea opetteli tekemään harjoja heidän kursseillaan ja kuntoutuskeskuksessaan. Ei kuitenkaan voitane pitää tuotakaan ilmiötä mitenkään erityisen suomalaisena.

Kämyilystä puhut nyt justiinsa psykologisoiden, vaikka vinha perä tuossa onkin. Kiellä pois, mutta ainakin minulle tuo edustaa justiinsa sitä psykologisointia, jota niin kovin arvostelet ja jota aseena toki arvostat. Toisaalta, minulla on kyllä sellainen näppituntuma, että niissä porukoissa ei nimenomaan tajuta alkuunkaan, millainen savotta se sota oli ja on, millaiset traumat se jättää sukupolvien taaksekin. Sitä sankaruuspuolta toki tuodaan esille niin kuin peleissä elokuvissa ja viihdekirjallisuudessakin, kaikessa viihteessä. Roolimallit opetellaan sieltä, ei elävästä elämästä.

Jo talvisodan sukupolven vanhemmat olivat kokeneet nälkää ja sisällissodan. Välillä venäläisten sortoa, Oolannin sotaa, sitten 1808-09-sota, pikkuviha, isoviha... kun taaksepäin mennään. Kovia on kokenut kansamme, on maamme köyhä ja siksi jää eivätkä ne vahvimmat miehet ehjiksi jää.


En edes pidä tätä yksinomaan veteraaneihin liittyvänä piirteenä. Depression levinneisyys suomalaisessa kulttuurissa johtuu siitä, että depressio on meillä nostettu kulttuuri-ihanteeksi. Esimerkiksi Eino Leinon arvostetuimmat runot ovat depressiopotilaan sairaskertomusta, joka normalisoi depressiivisen käytöksen ja depressiiviset tunteet. Kun depressioon valmiiksi taipuvainen nuori lukee Leinoa, hänelle syntyy mielikuva, että depressio ei ole sairaus, vaan osa lahjakkaan ja syvällisen ihmisen normaalia persoonallisuuden rakennetta. Piru tietää kuka tämänkin muodin aloitti, mutta tulos on, että koko suomenkielinen kirjallisuus on yhtä helvetin ankeutta alusta loppuun.


Melankoliaksi sitä aiemmin sanottiin, oli muotivillitys Euroopassa ja on sitä ajoittain ja paikoitellen vieläkin, kaikkialla. Ajattelepa vaikka Nuoren Wertherin kärsimyksiä. Kliininen masennus on jotain aivan muuta kuin pikku depis kun lempiundulaatti kuoli, kohdatut onnettomuudet ja vastoinkäymiset, ahdistuneisuus, läheisen kuolema tai itsensä soimaaminen niistä, surutyö, riittämättömyyden ja voimattomuuden tunne, resignaatio, luovuttaminen. Nuo kaikki samalla kertaa... kestämistähän sellaisessa on, eivätkä kaikki kestä. Olemme ihmisiä, särkyviäkin, silti lujia, emme teräsvartaloisia mallinukkeja, ihmisen sieluttomia kuoria.

Enemmän mielestäni on sitä, että noita ennen niin luonnollisia tunteita ei prosessoida vaan ne tukahdutetaan tai projisoidaan muualle kun niitä itsessä hävetään. Sitten on näitä roolimalleja a'la Kurt Cobain, Jim Morrison, James Dean... Heitä erheellisesti ihannoidaan myös tuhoisien ominaisuuksiensa vuoksi, eikä niinkään nimenomaan ominaisuuksien vuoksi, jotka heistä kuuluisia tekivät. Ei musikaalisen tai muun taiteellisen lahjakkuuden ja luovuuden takia vaan häröilyjen, epäsovinnaisuuden, huumeidenkäytön ynnä muiden sinänsä ulkomusiikillisten, taiteeseen liittymättömien asioiden, tähtikultin takia.

En henkilökohtaisesti ole kokenut suomalaista kirjallisuutta mitenkään erityisen ahdistavana, en tosin ole siihen niin hirveästi perehtynyt, etenkään nykykirjallisuuteen, vain pikkuisen vanhempaan muutaman hyllymetrillisen verran, tulisiko puoltakymmentäkään.

Muuan englanninkielinen kirjailija kirjoitti masennuksestaan kirjasen, en nyt saa päähäni kuka. Ei John Fowles vaan mikäli mahdollista, vieläkin kuuluisampi. (EDIT: William Styron, Sofien valinnan kirjoittaja: Pimeän kuva: Muistelmia hulluudesta, Darkness Visible: A Memoir of Madness, 1990). Hänellä oli diagnosoitu masennus, kuten oli Harri Sirolallakin. Sirolan kanssa olen ollut muinoin 80-luvulla pari päivää tekemisissäkin, melkoisen maaninen meininki oli jo silloin. En osannut pitää sellaista mitenkään ihailtavana sinänsä. Harri itse oli kyllä hyvä tyyppi.

Masennuksesta näyttäisi muuten kirjoitetun paljonkin. Paljon on kyllä joukossa puoskarointia, Skepsis voisi etsiä Huuhaa-palkinnon saajan noista, ellei ole jo löytänyt. Hyvin hyvin vaarallista kun helppoheikit mielenterveydellä rahaa tekevät.
« Last Edit: August 25, 2013, 16:25:40 by Vongoethe »
Solitudinem faciunt, pacem appellant.

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #4 on: August 25, 2013, 16:15:45 »


Asian ytimenä ei ole psykoanalyysi eikä jungilaisuus, vaan kyllä sen tajuaa ihan selvällä terveellä järjellä: samalla kun veteraanit jätettiin vaille tarvitsemaansa hoitoa, sotavammainen ihminen, joka oirehti psyykkisesti, nostettiin arvostelun yläpuolelle, niin että sairaan ihmisen harhat ja katkeruuden purkaukset ymmärrettiin isänmaallisen ihmisen pyhänä käytöksenä, jota jälkeentulevaisten oli parhaansa mukaan pyrittävä jäljittelemään. Olen jopa sitä mieltä, että huomattava osa kämyilystä selittyy tällä: että kämyt ovat kotoisin miljöistä, joissa mielisairaan, hoitamattoman ja pahasti vaurioituneen ihmisen käytöstä on ihannoitu ja jäljitelty sillä tavalla kuin ihmisihanteita jäljitellään.


Tuo on hirveä asia, sota on kauheaa monella tavoin. Sotainvalidien Veljesliitto tuota aukkoa koki paikata, isänikin kuului siihen, esimerkiksi naapurin sotasokea opetteli tekemään harjoja heidän kursseillaan ja kuntoutuskeskuksessaan. Ei kuitenkaan voitane pitää tuotakaan ilmiötä mitenkään erityisen suomalaisena.

Kämyilystä puhut nyt justiinsa psykologisoiden, vaikka vinha perä tuossa onkin. Kiellä pois, mutta ainakin minulle tuo edustaa justiinsa sitä psykologisointia, jota niin kovin arvostelet ja jota aseena toki arvostat. Toisaalta, minulla on kyllä sellainen näppituntuma, että niissä porukoissa ei nimenomaan tajuta alkuunkaan, millainen savotta se sota oli ja on, millaiset traumat se jättää sukupolvien taaksekin. Sitä sankaruuspuolta toki tuodaan esille niin kuin elokuvissa ja viihdekirjallisuudessakin, roolimallit opetellaan sieltä, ei elävästä elämästä.


Eihän sitä tajutakaan. Eivätkä kaikki siitä opitut asiat olleet huonojakaan. Esimerkiksi se vertaistuki, jota siellä viinan ääressä annettiin toinen toiselleen, oli varmasti monellakin tavalla hyödyllistä ja tarpeellista. Ikävä kyllä ainoa, minkä veteraanit onnistuivat siirtämään seuraavalle sukupolvelle, oli se ryyppääminen, ei se vertaistukikulttuuri. Tai ehkä sekin onnistui, koska kyllähän niistä miesten kapakkaporukoista nykyäänkin löytyy sitä tukea, valitettavasti terveyden hinnalla. Enkä minä sitäkään osaa ihan huonona juttuna pitää, että lapsia varoiteltiin koskaan suuntaamasta asetta ihmiseen. Hyvä oppi se oli eikä varmaankaan olisi ollut pahitteeksi Pekka-Ericillekään sitä oppia enemmän saada.


Jo talvisodan sukupolven vanhemmat olivat kokeneet nälkää ja sisällissodan. Välillä Oolannin sotaa, sitten 1808-09-sota, kun taaksepäin mennään. Kovia on kokenut kansamme, on maamme köyhä ja siksi jää eivätkä ne vahvimmat miehet ehjiksi jää.

Nohnoh. Kyllä 1900-luvun sodat ovat totaalisuudessaan olleet oleellisesti erilaisia kuin edelliset sodat. Tämä koskee erityisesti henkistä puolta. Aikaisempina vuosisatoina sodat olivat tavallisen kansan näkökulmasta paljon enemmän herrojen oikku, jolla köyhää kuritettiin, mutta yhteiskuntarakenteen muutoksen, esim. demokratian lisääntymisen, vuoksi jossain talvi- tai jatkosodassa tavallinen kansa oli paljon enemmän sydämellä mukana.



En edes pidä tätä yksinomaan veteraaneihin liittyvänä piirteenä. Depression levinneisyys suomalaisessa kulttuurissa johtuu siitä, että depressio on meillä nostettu kulttuuri-ihanteeksi. Esimerkiksi Eino Leinon arvostetuimmat runot ovat depressiopotilaan sairaskertomusta, joka normalisoi depressiivisen käytöksen ja depressiiviset tunteet. Kun depressioon valmiiksi taipuvainen nuori lukee Leinoa, hänelle syntyy mielikuva, että depressio ei ole sairaus, vaan osa lahjakkaan ja syvällisen ihmisen normaalia persoonallisuuden rakennetta. Piru tietää kuka tämänkin muodin aloitti, mutta tulos on, että koko suomenkielinen kirjallisuus on yhtä helvetin ankeutta alusta loppuun.


Melankoliaksi sitä aiemmin sanottiin, oli muotivillitys Euroopassa ja on sitä ajoittain ja paikoitellen vieläkin, kaikkialla. Ajattelepa vaikka Nuoren Wertherin kärsimyksiä. Kliininen masennus on jotain aivan muuta kuin pikku depis kun lempiundulaatti kuoli, ahdistuneisuus tai itsensä soimaaminen, riittämättömyyden tunne.

Nuoren Wertherin kärsimyksiä onneksi en ole lukenut, sitä vastoin kyllä olen lukenut Ulrich Plenzdorfin Nuoren W:n uudet kärsimykset, joka sijoittuu 70-luvun DDR:ään ja on oikeastaan aika hulvatonta irvimistä alkuperäistekstille.

Enemmän mielestäni on sitä, että noita ennen niin luonnollisia tunteita ei prosessoida vaan ne tukahdutetaan tai projisoidaan muualle kun niitä itsessä hävetään.

Kyllä tämäkin varmasti pitää paikkansa ja siihen on muitakin syitä kuin mahdollisesti jokin sotatrauman eteenpäin siirtäminen. Tosin pitää muistaa että jota kuinkin koko sillä osalla maailmasta jota länsimaiseksi kutsutaan on sotatraumansa. Itse asiassa Ruotsi on mielenkiintoinen ja erilainen maa juuri siksi että siellä ei noita sotatraumoja siinä mielessä ole.

Sitten on näitä roolimalleja a'la Kurt Cobain, Jim Morrison, James Dean... Heitä erheellisesti ihannoidaan myös tuhoisien ominaisuuksiensa vuoksi, eikä niinkään nimenomaan ominaisuuksien vuoksi, jotka heistä kuuluisia tekivät. Ei musikaalisen tai muun taiteellisen lahjakkuuden ja luovuuden takia vaan häröilyjen, epäsovinnaisuuden, huumeidenkäytön ynnä muiden sinänsä ulkomusiikillisten, taiteeseen liittymättömien asioiden, tähtikultin takia.

Unohdit listasta Amy Viinahuusin. Venäläisten formalistien koulukunta kirjallisuustieteessä piti elämäkerrallista tutkimusta epäoleellisena, koska kirjallisuutta piti tutkia kirjallisuutena ja kirjailija itse oli epäkiinnostava - ja koska elämäkerrat sinänsä olivat vain oma kirjallisuudenlajinsa, joka noudatti aikansa tai taiteenlajinsa muoteja ja sisäisiä lainalaisuuksia. Juuri tuo häröilevän ja narkkaavan taiteilijan arkkityyppi kyllä saa heidän näkemyksensä kuulostamaan uskottavalta: jos rokkia taiteenlajina määrittää noin vahvasti se, että taiteilijan kuuluu narkata itsensä hengiltä, on aika epärelevanttia, millä aineilla ja mihin traumoihin vedoten joku tietty taiteilija itsensä hengiltä narkkaa.

En henkilökohtaisesti ole kokenut suomalaista kirjallisuutta mitenkään erityisen ahdistavana, en tosin ole siihen niin hirveästi perehtynyt, etenkään nykykirjallisuuteen, vain pikkuisen vanhempaan muutaman hyllymetrillisen verran, tulisiko kymmentäkään.

Muuan englanninkielinen kirjailija kirjoitti masennuksestaan kirjasen, en nyt saa päähäni kuka. Ei John Fowles vaan mikäli mahdollista, vieläkin kuuluisampi. Hänellä oli diagnosoitu masennus, kuten oli Harri Sirolallakin. Sirolan kanssa olen ollut muinoin 80-luvulla pari päivää tekemisissäkin, melkoisen maaninen meininki oli jo silloin.

Kas, minäkin olen tavannut Sirolan joskus 90-luvun alussa. Vaikutti itse asiassa mukavalta ja seesteiseltä kaverilta, josta pidin kovasti. En olisi ikinä uskonut, että hän kaikista ihmisistä tappaa itsensä masentuneena.

En minäkään tarkoita masennuksen ihannoinnilla nykykirjallisuutta, vaan klassikoita, kuten juuri jotain Leinoa. Muuten olen sitä mieltä, että suomalaisessa kulttuurissa varmaan suurin tabu olisi kirjoittaa positiivinen kirja elämänsä iltaa rennosti viettelevästä mukavasta ja tasapainoisesta sotaveteraanista, joka tyytyväisenä katselee leikkiviä maahanmuuttajalapsia ja juttelee ystävällisesti näiden äidin kanssa sekä iloitsee samalla siitä, että nuoret tytöt kulkevat melkein kelteisillään ja tarjoavat vanhallekin silmänruokaa. Mikä raivo siitä nousisikaan. Maahanmuuttajakriitikot raivoaisivat siitä, että sotaveteraanin esitetään hyväksyvän maahanmuuttajat, ja feministit siitä, että vanha ukko häpeilemättä katselee nuorten tyttöjen muotoja.
« Last Edit: August 25, 2013, 16:36:16 by Köyry Väyränen revisited »
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Vongoethe

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 6074
  • Hate the sin, love the sinner
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #5 on: August 25, 2013, 16:50:15 »
Unohdit listasta Amy Viinahuusin...


Oliko hän jollain tavoin lahjakaskin eikä vain edustavan näköinen ja itsetuhoinen? Pitkähän siitä listasta olisi tullut, siksi kolme pistettä jo Deanin jälkeen. Ymmärsist yskän, se siis riitti.

Hyvä oppi se oli eikä varmaankaan olisi ollut pahitteeksi Pekka-Ericillekään sitä oppia enemmän saada.

En Big Papa Auvista halua soimata, hyvä soittaja, mustan musiikin, bluesin, rock'n'rollin, roots-musiikin tuntija. Näkyi muuten sen verran suivaantuneen hommalaisillekin, että kävi hiljattain pahimpia törkeyksiä siellä korjaamassa.


Itse asiassa Ruotsi on mielenkiintoinen ja erilainen maa juuri siksi että siellä ei noita sotatraumoja siinä mielessä ole.


Jepp, hyvä verrokki siinäkin mielessä, että ajatellaan pohjoismaalaisittain.


En minäkään tarkoita masennuksen ihannoinnilla nykykirjallisuutta, vaan klassikoita, kuten juuri jotain Leinoa. Muuten olen sitä mieltä, että suomalaisessa kulttuurissa varmaan suurin tabu olisi kirjoittaa positiivinen kirja elämänsä iltaa rennosti viettelevästä mukavasta ja tasapainoisesta sotaveteraanista, joka tyytyväisenä katselee leikkiviä maahanmuuttajalapsia ja juttelee ystävällisesti näiden äidin kanssa sekä iloitsee samalla siitä, että nuoret tytöt kulkevat melkein kelteisillään ja tarjoavat vanhallekin silmänruokaa. Mikä raivo siitä nousisikaan. Maahanmuuttajakriitikot raivoaisivat siitä, että sotaveteraanin esitetään hyväksyvän maahanmuuttajat, ja feministit siitä, että vanha ukko häpeilemättä katselee nuorten tyttöjen muotoja.

Hiljattain edesmennyt setäni oli muuten juuri tuollainen, valoisa ihminen, vaikka kaksi sotaa olikin käytynä, nälän takia Ruotsissakin lapsena oleskellut. Ei varmaankaan vilkuillut nuorten naisten peräpeilejä sillä silmällä, enemmän ikäistänsä naisseuraa hänellä oli. Niin samanlainen kuin veljensä ja sittenkin niin erilainen. Pitää ollakin valoisa, jos meinaa kutakuinkin terveenä yli yhdeksänkymppiseksi elellä ja kotona.
« Last Edit: August 25, 2013, 18:26:01 by Vongoethe »
Solitudinem faciunt, pacem appellant.

Offline Maivei

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 1776
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #6 on: August 25, 2013, 17:21:17 »
Muuten olen sitä mieltä, että suomalaisessa kulttuurissa varmaan suurin tabu olisi kirjoittaa positiivinen kirja elämänsä iltaa rennosti viettelevästä mukavasta ja tasapainoisesta sotaveteraanista, joka tyytyväisenä katselee leikkiviä maahanmuuttajalapsia ja juttelee ystävällisesti näiden äidin kanssa sekä iloitsee samalla siitä, että nuoret tytöt kulkevat melkein kelteisillään ja tarjoavat vanhallekin silmänruokaa. Mikä raivo siitä nousisikaan. Maahanmuuttajakriitikot raivoaisivat siitä, että sotaveteraanin esitetään hyväksyvän maahanmuuttajat, ja feministit siitä, että vanha ukko häpeilemättä katselee nuorten tyttöjen muotoja.



Varmaan tuo olisikin raivo ja tabu jos tosiaan kirjoittaisi melkein kelteisillään kulkevista mamutytöistä jotka tarjoavat vanhallekin silmänruokaa.   

Offline Julmuri

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3920
  • Pienimunainen fasisti
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #7 on: August 25, 2013, 17:51:20 »
Unohdit listasta Amy Viinahuusin...


Oliko hän jollain tavoin lahjakaskin eikä vain edustavan näköinen ja itsetuhoinen? Pitkähän siitä listasta olisi tullut, siksi kolme pistettä jo Deanin jälkeen. Ymmärsist yskän, se siis riitti.

Minusta tuo 27-vuotiaana kuollut Amy oli nimenomaan erittäin lahjakas laulaja, mutta vähän halvan näköinen. Harvemmin diggailen tuon tyyppistä musiikkia, mutta Winehouse kyllä kolahti. No, mutta yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja niin edespäin...

"Jos Suomi olisi esim. Latvian kaltainen persereikä, meillä ei olisi mitään ongelmaa turvapaikkaturismista" - nimimerkki "kami" Hommaforumilla

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #8 on: August 25, 2013, 17:55:55 »
Muuten olen sitä mieltä, että suomalaisessa kulttuurissa varmaan suurin tabu olisi kirjoittaa positiivinen kirja elämänsä iltaa rennosti viettelevästä mukavasta ja tasapainoisesta sotaveteraanista, joka tyytyväisenä katselee leikkiviä maahanmuuttajalapsia ja juttelee ystävällisesti näiden äidin kanssa sekä iloitsee samalla siitä, että nuoret tytöt kulkevat melkein kelteisillään ja tarjoavat vanhallekin silmänruokaa. Mikä raivo siitä nousisikaan. Maahanmuuttajakriitikot raivoaisivat siitä, että sotaveteraanin esitetään hyväksyvän maahanmuuttajat, ja feministit siitä, että vanha ukko häpeilemättä katselee nuorten tyttöjen muotoja.



Varmaan tuo olisikin raivo ja tabu jos tosiaan kirjoittaisi melkein kelteisillään kulkevista mamutytöistä jotka tarjoavat vanhallekin silmänruokaa.   


Edistystä, Maivei. Myönnät jo että nättejä mamutyttöjä on kiva katsella. Tiedä vaikka saisimme sinut tuosta kämyydestä vielä eheytymään heteroseksuaaliksi.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #9 on: August 25, 2013, 17:58:17 »
Unohdit listasta Amy Viinahuusin...


Oliko hän jollain tavoin lahjakaskin eikä vain edustavan näköinen ja itsetuhoinen? Pitkähän siitä listasta olisi tullut, siksi kolme pistettä jo Deanin jälkeen. Ymmärsist yskän, se siis riitti.

Minusta tuo 27-vuotiaana kuollut Amy oli nimenomaan erittäin lahjakas laulaja, mutta vähän halvan näköinen. Harvemmin diggailen tuon tyyppistä musiikkia, mutta Winehouse kyllä kolahti. No, mutta yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja niin edespäin...



En itse tunne Winehousen tuotantoa, mutta olen antanut tavallisesti asiantuntevien tahojen kertoa itselleni, että hän tosiaan oli oikeastikin lahjakas, ja että tämä lahjakkuus peittyi näkyvistä huumeidenkäytön ja muun rankkuuden alle.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Vongoethe

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 6074
  • Hate the sin, love the sinner
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #10 on: August 25, 2013, 18:00:41 »
Unohdit listasta Amy Viinahuusin...


Oliko hän jollain tavoin lahjakaskin eikä vain edustavan näköinen ja itsetuhoinen? Pitkähän siitä listasta olisi tullut, siksi kolme pistettä jo Deanin jälkeen. Ymmärsist yskän, se siis riitti.

Minusta tuo 27-vuotiaana kuollut Amy oli nimenomaan erittäin lahjakas laulaja, mutta vähän halvan näköinen. Harvemmin diggailen tuon tyyppistä musiikkia, mutta Winehouse kyllä kolahti. No, mutta yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja niin edespäin...


En oikeasti tiennyt, jostain hänen vaiheistaan aivan otsikko/ingressitasolla jotain luin. Joku tuttavani taisi diggailla ja mainita, itse koetan aktiivisesti vältellä ylimääräistä mekkalaa, siinä voi mennä ohi hyviäkin juttuja.
« Last Edit: August 25, 2013, 18:24:08 by Vongoethe »
Solitudinem faciunt, pacem appellant.

Offline Vongoethe

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 6074
  • Hate the sin, love the sinner
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #11 on: August 25, 2013, 18:02:14 »

***
Tiedä vaikka saisimme sinut tuosta kämyydestä vielä eheytymään heteroseksuaaliksi.

Mut, mut... Eheyttäminen on henkistä väkivaltaa!
Solitudinem faciunt, pacem appellant.

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #12 on: August 25, 2013, 18:15:07 »

***
Tiedä vaikka saisimme sinut tuosta kämyydestä vielä eheytymään heteroseksuaaliksi.

Mut, mut... Eheyttäminen on henkistä väkivaltaa!

Niin niin. Hrgnyögh-hrgnyögh-hörgh, höhöghröghröhöhöhöhö-örgh, hääghä-häähä-ghää.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Vongoethe

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 6074
  • Hate the sin, love the sinner
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #13 on: August 25, 2013, 18:30:01 »

***
Tiedä vaikka saisimme sinut tuosta kämyydestä vielä eheytymään heteroseksuaaliksi.

Mut, mut... Eheyttäminen on henkistä väkivaltaa!

Niin niin. Hrgnyögh-hrgnyögh-hörgh, höhöghröghröhöhöhöhö-örgh, hääghä-häähä-ghää.

Nyt on jo parempi. Puhuttelette ilmiselvästi häntä ja vieläpä hänen äidinkielellään! Suositan antropologinuraa, mikäli muilta aktiviteeteiltanne suinkin ehditte.
« Last Edit: August 25, 2013, 18:32:43 by Vongoethe »
Solitudinem faciunt, pacem appellant.

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: 2013-08-22 - Studio 55: Suomalaisissa edelleen sodan arpia
« Reply #14 on: August 25, 2013, 19:02:44 »

***
Tiedä vaikka saisimme sinut tuosta kämyydestä vielä eheytymään heteroseksuaaliksi.

Mut, mut... Eheyttäminen on henkistä väkivaltaa!

Niin niin. Hrgnyögh-hrgnyögh-hörgh, höhöghröghröhöhöhöhö-örgh, hääghä-häähä-ghää.

Nyt on jo parempi. Puhuttelette ilmiselvästi häntä ja vieläpä hänen äidinkielellään! Suositan antropologinuraa, mikäli muilta aktiviteeteiltanne suinkin ehditte.

Villiheimojen edustajia on parasta aina lähestyä heidän äidinkielellään.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.