Author Topic: Suuri romanikeskustelu  (Read 17081 times)

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

Outo Lintu

  • Guest
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #15 on: April 21, 2010, 13:07:44 »
"Eikö siellä Hesassa ole enää suomalaisia kerjäläisiä? Olin 80-luvulla Helsingin ydinkeskustassa töissä, ja silloin ei kerjäläisiin voinut olla törmäämättä. Ja aivan suojavärillisiä suomalaisia ne olivat, ei ainuttakaan romania eivätkä kaikki edes juoppoja.

Työkaveri oli antanut yhdelle naiselle lounassetelin kun tämä oli valittanut nälkäänsä. Vastaanotto oli ollut nuiva.

Huhu kiersi, että citykäytävässä päivystänyt papparainen oli joutunut oikeuteen pahoinpitelyn todistajaksi, ja ansionmenetysten korvauksena ukkeli oli vaatinut 4000 markkaa. En sitten tiedä oliko tuo totta, mutta ohikulkiessani näin, että hänelle annettiin aika paljon fyffeä.

Asenne oli silloin että pitää niille antaa, ei sitä koskaan tiedä koska itse on samassa jamassa."

Itsekin olen törmännyt suomalaiseen, naispuoliseen kerjääjään. Aloittaa aina kerjäämisen vastaantulijoilta "hei, herra...". Pitäisi kuulemma päästä Kouvolaan ja joka päivä sama juttu. Eli kyllä ne suomalaisetkin. Kerrankin Kalliossa pyydettiin rahaa kaljaan. Ei kerjääminen ole siis vain romaneiden etuoikeus.
Siitä olen muuten samaa mieltä, että esimerkiksi Romaniaa ja muita romaneita sortavia maita kohtaan voitaisiin suunnata pakotteita.

Jussi Jalonen

  • Guest
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #16 on: April 21, 2010, 13:15:46 »
Itsekin olen törmännyt suomalaiseen, naispuoliseen kerjääjään. Aloittaa aina kerjäämisen vastaantulijoilta "hei, herra...". Pitäisi kuulemma päästä Kouvolaan ja joka päivä sama juttu.

Aah, täsmälleen se sama Aleksanterinkadulla päivystävä rouva.

Cheers,

J. J.

Offline turha jätkä

  • Sr. Member
  • ****
  • Posts: 351
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #17 on: April 21, 2010, 13:31:06 »
Katusoittamisen voisi toki kiellon jälkeenkin mahdollistaa vielä erityisesti luvanvaraisena. Miimikoille ja performanssitaiteilijoille sen sijaan kannatan ehdotonta totaalikieltoa, mielellään vankeustuomion uhalla.

Tänään viimeksi Aamulehdessä vaadittiin lisää huilunsoittoa ja performansseja Tampereen kaduille. En vaan tajua. Minulle riittäisi jos kadut olisivat siistejä ja pääsisi joutuisasti kulkemaan.
Myötäihminen

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #18 on: April 21, 2010, 15:12:15 »
Kerrankin Kalliossa pyydettiin rahaa kaljaan. Ei kerjääminen ole siis vain romaneiden etuoikeus.

"Hei, kaveri hei..." Kyllähän me kaikki tämän olemme kuulleet. Jostain kumman syystä vain se kotimaisen laitapuolen miehen "Hei, kaveri hei..." ei ole sellaista dramaattista suuren maailman ammattikerrrrrjäläisyyttä jota pitäisi laeilla suitsia, ainoastaan arkiharmi. Sitä vastoin Romanian mustalaiset merkitsevät heti jotain laadullisesti pahempaa.

Okei, ne kundit vetivät siltä Herliniltä polvilumpion paskaksi, mutta eiköhän sille kotimaisellekin kerjääjälle periaatteessa anneta rahaa siksi, että siihen liittyy väkivallan uhka.

PS: Ai, sori, käytin han-suomalaisargumenttia (argumentum ad fen-lan). Menen nurkkaan häppiimään.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Jussi Marttila

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 636
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #19 on: April 21, 2010, 16:19:19 »
Olen muuten ihmetellyt, miksei moista lakia ole säädetty, tai miksei pääkaupungilla ole moiseen kieltoon enää mahdollisuuksia tavallisten järjestyssääntöjen puitteissa.

Vuoden 2003 järjestyslaki korvasi aiemmat järjestyssäännöt ja kaupungeilla ei enää ole mahdollisuutta samanlaisiin velvoittaviin järjestyssääntöihin kuin aiemmin. Kokonaisuutenahan tulos on hyvä, koska tietty mielivaltaisuus järjestyssääntöjen suhteen poistui.
Sun bikinipöksyt on seeprannahkaa
Ja eniten inhoat maitorahkaa
Ja sitäkun hiutaleet paakkuuntuu veteen
Ja sitäkun miehelläei ota eteen

Offline metrics

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 1255
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #20 on: April 21, 2010, 16:22:13 »
Katusoittamisen voisi toki kiellon jälkeenkin mahdollistaa vielä erityisesti luvanvaraisena.

Olen siinä ymmärryksessä, että katusoittaminen on luvanvaraista jo nykyisellään.

http://www.soininvaara.fi/2010/01/20/mita-tehda-romaneille/

Mitä mieltä tällaisesta lähtökohdasta?

Kuolleena syntynyt ajatus kuolleena syntyneessä blogipostauksessa.
« Last Edit: April 21, 2010, 16:28:17 by metrics »

Outo Lintu

  • Guest
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #21 on: April 21, 2010, 19:39:21 »
"mutta eiköhän sille kotimaisellekin kerjääjälle periaatteessa anneta rahaa siksi, että siihen liittyy väkivallan uhka."

Juurikin näin. Edesmennyt biologinen isäni sai taannoin turpaan nuorilta (suomalaisilta), kun ei antanut heille tupakkaa.

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #22 on: April 21, 2010, 20:09:47 »
"Kulttuurin muuttamisessa on minun nähdäkseni toimittava erinomaisen ovelasti ja kärsivällisesti. Pitää aktiivisesti promota romanikulttuurin positiivisia puolia, järjestää romanikulttuuritapahtumia jossa fiilistellään romanimusiikkia, antaa apurahoja romanitaitelijoille, pitää seminaareja, opettaa romanihistorian kursseja yliopistossa jne jne. Samaan aikaan koetetaan keinolla jos toisella saada romanilapset kouluun ja esim. tukea aikuiskoulutusta"

-Tai saada edes osapuolet neuvottelemaa ja tutustumaan ihan arkipäivän tasolla. Veikkaan, että hyvin harva nuivaksi tunnustautuva tuntee romaneita ynnä muita vähemmistöjä arkipäivän tasolla, ainoastaan lehtijuttuina, tilastolukuina ja spottaamalla heidät kadulla kävelijöiden massasta.

Kun se yksi Aso voitti bigbrotherin, niin Hommassakin ihmeteltiin, miten rento ja "suomalainen" kaveri se oli. Kelle tahansa joka tuntee mamunuoria se jätkä oli melko tyypillinen esimerkki nuoresta iranilaissyntyisestä: rento asenne viina-asioihin, ei mitenkään erityisen uskonnollinen. Pakasta vedetty iranilainen on yleensä aika lailla islamkriittinen. Sitä islamiahan ne yleensä ovat lähteneet pakoon, kun kotimaa on sellainen kalifaattiparatiisi.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Warda

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 2028
  • tunnustuksellinen rusinapullasynkretisti
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #23 on: April 21, 2010, 21:00:26 »
No eipäs tässä oikein tullut kovastikaan uusia näkökulmia kerjäläisasiaan...
mutta tässä oiva kirja aiheesta (kovasti on hauska eikä synkeä laisinkaan):
Kejäläisten lakko

http://www.bookcrossing.com/journal/3866389

Jos joku haluaa, voin kierrättää omani, jonka siis olen myös kierrätettynä saanut.
 :)

Suomi lienee niitä aniharvoja maita, missä kotimainen kerjäläisyys on institutionalisoitu  - "sossuksi" ja leipäjonoiksi. Nöyryyttävää monien mielestä sekin. Onneksi kirppikset ovat jo salonkikelpoisia ja dyykkauksellekin on omat harrastelijaryhmänsä.  :) Tähän saumaan olisi muutenkerjäläisilläkin varaa tulla mukaan: kierrättämään poisheitettyä, korjaus- ja käyttökelpoista vaurauttamme, jottei se joudu Tattarisuolle rikastuttamaan luontoamme.
Löytyisikö tältä palstalta yrittteliäisyyttä kannattavia, organisointitaitoisia moniosaajia, jotka haluaisivat lähteä tällaisia hankkeita kehittelemään nyt pikaisesti, ennen kuin jätelavat taas pihoillamme pursuilevat?? :)?
Mulla olisi jo muutama kontakti.

Tapasin tänään tutun, joka oli siinä vakaassa uskossa, että romanikerjäläiset ovat "99% rikollisia ja epäsiistiä roskaajasakkia".
Kummastutti tuo "roskaamis-väite". Kävin parikin kertaa sen kerjäläistuttuni vaunussa. Kovin oli piha lakaistu ja lapioitu silmiinpistävän siistiksi silloin. EN ollut tullut ajatelleeksi, että joku heitä epäsiisteinä pitää... ::)
"Jos Volvo-Markkanen perustaa nettiforumin, jossa hänen seuraajansa keskustelevat pankkien turvajärjestelmien kiertämisestä, kyllä sitäkin sanottaisiin pankkirosvoforumiksi, vaikka millaisella mölinällä sinne kirjoittavat sen kieltäisivät."
- Rasistikortti ja rikostuomiokortti yhdessä! Luuseri!

Offline Jussi Marttila

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 636
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #24 on: April 21, 2010, 21:10:12 »
No eipäs tässä oikein tullut kovastikaan uusia näkökulmia kerjäläisasiaan...

Lieneekö syynä se että monellakin tapaa niin ongelma on aika yksinkertainen ydinongelmiltaan. Ratkaisijan asemassahan tässä on EU, jonka pitäisi potkia Romania, Bulgaria ja muut Itä-Euroopan maat ruotuun ja pakottaa nämä maat lopettamaan omien kansalaistensa syrjintä omassa maassaan. Sillä välin kuin tämä prosessi on käynnissä, niin meidän tehtäväksi jää kohdella tänne tulleita humaanisti.

Näin minä sen näkisin.
Sun bikinipöksyt on seeprannahkaa
Ja eniten inhoat maitorahkaa
Ja sitäkun hiutaleet paakkuuntuu veteen
Ja sitäkun miehelläei ota eteen

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #25 on: April 22, 2010, 01:01:47 »
No eipäs tässä oikein tullut kovastikaan uusia näkökulmia kerjäläisasiaan...

Lieneekö syynä se että monellakin tapaa niin ongelma on aika yksinkertainen ydinongelmiltaan. Ratkaisijan asemassahan tässä on EU, jonka pitäisi potkia Romania, Bulgaria ja muut Itä-Euroopan maat ruotuun ja pakottaa nämä maat lopettamaan omien kansalaistensa syrjintä omassa maassaan. Sillä välin kuin tämä prosessi on käynnissä, niin meidän tehtäväksi jää kohdella tänne tulleita humaanisti.

Näin minä sen näkisin.

Se on tuo sana "humaanisti", joka saa hommalaiset menettämään malttinsa.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #26 on: April 22, 2010, 01:09:41 »

Tapasin tänään tutun, joka oli siinä vakaassa uskossa, että romanikerjäläiset ovat "99% rikollisia ja epäsiistiä roskaajasakkia".
Kummastutti tuo "roskaamis-väite". Kävin parikin kertaa sen kerjäläistuttuni vaunussa. Kovin oli piha lakaistu ja lapioitu silmiinpistävän siistiksi silloin. EN ollut tullut ajatelleeksi, että joku heitä epäsiisteinä pitää... ::)


Kuuluuhan se ihan suomalaiseenkin romanikulttuuriin, että puhtaudesta ollaan tosi tarkkoja.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.

Kuuma peruna

  • Guest
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #27 on: April 22, 2010, 06:42:20 »
Minusta sanalla "humaani" on positiivinen sävy. Miksi hommalaiset kuvittelevat että sillä on negatiivinen sävy muidenkin kuin heidän itsensä korvissa?

Ennemminkin "humanitäärisestä maahanmuutosta" öyhöttäminen saa hommalaiset näyttämään oudolta tavallisten ihmisten kannalta.

Offline Julmuri

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3920
  • Pienimunainen fasisti
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #28 on: April 22, 2010, 07:36:16 »

Tapasin tänään tutun, joka oli siinä vakaassa uskossa, että romanikerjäläiset ovat "99% rikollisia ja epäsiistiä roskaajasakkia".
Kummastutti tuo "roskaamis-väite". Kävin parikin kertaa sen kerjäläistuttuni vaunussa. Kovin oli piha lakaistu ja lapioitu silmiinpistävän siistiksi silloin. EN ollut tullut ajatelleeksi, että joku heitä epäsiisteinä pitää... ::)


En tiedä Romanian romaneista, mutta ainakin suomalaiset saman kansan jäsenet ovat erittäin siistejä kodeissaan.

Pienenä kevennyksenä romanialainen siivoaa autoaan lumesta ja tekee työnsä tarkkaan. En tosin tiedä onko kyseessä romani vai romanialainen. Hauska juttu kuitenkin.
"Jos Suomi olisi esim. Latvian kaltainen persereikä, meillä ei olisi mitään ongelmaa turvapaikkaturismista" - nimimerkki "kami" Hommaforumilla

Offline Kourumies

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 3094
    • View Profile
Re: Suuri romanikeskustelu
« Reply #29 on: April 22, 2010, 08:44:45 »
Minusta sanalla "humaani" on positiivinen sävy. Miksi hommalaiset kuvittelevat että sillä on negatiivinen sävy muidenkin kuin heidän itsensä korvissa?

Ehkä siksi, että hommalaiset ovat muutenkin kykenemättömiä asettumaan muiden ihmisten asemaan. Tämä näkyy esimerkiksi heidän surkeista yrityksistään esittää ei-hommalaista. Ne ovat yleensä mielistelevää "monikulttuurisuus"-mantrojen toistamista, josta tunnistaa heti, millaisesta henkilöstä on kyse. He toistelevat monikulttuuri-iskulauseita samalla tavalla kuin he omassa persoonassaan toistelevat halla-aholaisia "totuuksia". Eivät he yksinkertaisesti kykene edes kuvittelemaan, millainen normaali, ei-halla-aholainen ihminen on sisältäpäin.

Siksi hommalaisuus vaikuttaa yksinkertaisesti jonkinlaiselta vialta itse persoonallisuuden rakenteessa.
Aiemmin nimellä Köyry Väyränen tunnettu artisti.