Author Topic: Kehitysmaiden konfliktit - eurooppalaisen siirtomaapolitiikan perintö?  (Read 948 times)

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

Offline Sam Karvonen

  • Hero Member
  • *****
  • Posts: 1416
    • View Profile
Eurooppalainen siirtomaavalta ja sen jättämä poliittis-yhteiskunnallis-taloudellinen perintö on useasti tällä palstalla sivuttu aihepiiri, mutta vain ohimennen. Aihepiiri näyttäisi jakavan mielipiteitä palstalla maahanmuuttoaiheeseen liittyvän perinteisen ideologisen jakolinjamme mukaisesti. Jakolinjasta riippumatta, harva palstalla näyttäisi olevan vakavissaan sitä mieltä, että kolonialismi on ainoa tai edes merkittävin syy kaikille kehitysmaiden nykypäivän onnettomuuksille tai yhtäältä ettei se ei tuonut mukanaan mitään hyvää. Harva on myöskään sitä mieltä, että esimerkiksi Afrikan ongelmat tänä päivänä ovat yksinomaan afrikkalaisten omaa aikaansaannosta tai että niillä ei ole juuri mitään tekemistä johdonmukaisen riistopolitiikan kanssa, jota eurooppalaiset siirtomaavallat vuosisatoja mantereella harjoittivat emovaltioiden hyvinvoinnin edistämiseksi alusmaiden luonnonvarojen ja väestöryhmien oikeuksien kustannuksella.

Virkamies kutsui brittien Afrikassa kouluttaman sivistyneistön (dekolonisaation myötä valtaan nousseen eliitin) ylemmyydentunteita, riistomentaliteettia ja niiden periytymistä -puhtaaksi spekulaatioksi.- Hän myös implisiittisesti näytti katsovan, että dekolonisaation myötä monissa entisissä alusmaissa etnisten puhdistusten ja veristen konfliktien muodossa purkautuneet etniset jännitteet eivät missään merkitsevässä määrin liity siirtomaavaltojen harjoittamaan divide et impera -politiikkaan, joka dokumentoidusti ja päämäärätietoisesti pönkitti kansakuntain sisäistä kaunaa sattumoisin juuri samaisten etnisten tai uskonnollisten jakolinjojen mukaisesti.

Wikipedian artikkeli aiheesta voinee siivittää keskustelua:

http://en.wikipedia.org/wiki/Divide_and_rule

Artikkelin lopussa yhdistetään monet Afrikan konflikteista, Kyproksen etnisistä jännitteistä ja Intian hindu-muslimi -väkivaltaisuuksista suoraan brittien hajoita-ja-hallitse -politiikan jättämään perintöön.

Mm. Sri Lankan tapauksessa harva maan historiaan ja olosuhteisiin oikeasti perehtynyt britti, lankalainen tai asiantuntija poliittisesta suuntauksestaan riippumatta vakavissaan väittää, että dekolonisaation myötä pintaan nousseet etniset jännitteet eivät millään lailla liity dokumentoituun ja järjestelmälliseen hajoita-ja-hallitse -politiikkaan, jota britit harjoittivat n. 150 vuotta maan itsenäistymiseen asti. Yhtä harva on myöskään niin tyhmä tai epäreilu, että vaatii brittejä tilille 1980-luvulta lähtien singaleesivaltion harjoittamista etnisistä väkivaltaisuuksista tai tamilitiikerien harjoittamasta terrorista. Kuten yleensä yhteiskunnallisissa ilmiöissä, ongelmavyyhti on monisyinen ja britit, ml. konservatiivipuolueen vaikutusvaltaiset hahmot, ovat tunnustaneet brittien osaroolin moniin entisten alusmaidensa ongelmiin ja julkisesti jopa pyytäneet anteeksi brittien harjoittaman kolonialismin aiheuttamista tahattomista mutta yhtä kaikki todellisista kerrannaisvaikutuksista pitkälle tulevaisuuteen.

Wikipedia-artikkelin lopussa on myös kiinnostava lainaus Thomas Macaulaylta vuodelta 1835, missä hän määritti brittiläisen kolonialismin jalomielisiä tavoitteita:

I have travelled across the length and breadth of India and I have not seen one person who is a beggar, who is a thief. Such wealth I have seen in this country, such high moral values, people of such caliber, that I do not think we would ever conquer this country, unless we break the very backbone of this nation, which is her spiritual and cultural heritage, and, therefore, I propose that we replace the old and ancient education system, her culture, because if the Indians think that all that is foreign and English is good and greater than their own, they will lose their self-esteem, their native self-culture and they will become what we want them to be, a truly dominated nation.

We must do our best to form a class who may be interpreters between us and the millions whom we govern, a class of persons Indian in blood and colour, but English in taste, in opinions, words and intellect.

I never found one among them (speaking of Orientalists, an opposing political faction) who could deny that a single shelf of a good European library was worth the whole native literature of India and Arabia. It is, no exaggeration to say, that all the historical information which has been collected from all the books written in Sanskrit language is less valuable than what may be found in the most paltry abridgments used at preparatory schools in England.

Keskustelu alkakoon.
« Last Edit: June 25, 2010, 19:02:57 by Isontalon Antti »
"Ihmiskunnan hyvinvointia, sen rauhaa ja turvallisuutta, ei voida saavuttaa ennen kuin sen ykseys on lujasti vakiinnutettu." - Bahá'u'lláh(1817-1892)

Outo Lintu

  • Guest
Kutkutti vastata kuumaan aiheeseen täältä Kolumbiasta käsin. Pyrin vastaamaan lyhyesti. Sehän on selvää, että tulevaisuus ja kehitys on aina alustavasti lähtöisin kansasta itsestään. Ikävä fakta kuitenkin on, että historia painaa päälle. Rankat siirtomaa-ajat verottivat suurta osaa maailmasta. Monet nykyhistorian sodat ovat siirtomaapolitiikan syytä (esimerkiksi belgialaisten politiikka Ruandassa hutujen ja tutsien suhteen ja sen surulliset jälkiseuraamukset 1994). Samaten voidaan ottaa esimerkiksi alkuperäisasukkaiden kohtelu monessa Latinalaisen Amerikan maassa. Latinalainen Amerikka vapautui (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta) Simon Bolivarin johdolla espanjalaisten vallasta, jotka olivat muun muassa harjoittaneet kansanmurhaa inkoja,mayoja yms. kansoja kohtaan. Valta vaihtui, mutta alkuperäisasukkaiden asema ei parantunut, vaan entisten isäntien ajatuksia jatkettiin kohtelemalla alkuperäiskansaa kaltoin. On mielestäni vastuunpakoilua ja melkein jopa rasistista kiistää kolonialismin vaikutukset. Samaten on rasismia syyttää nyky-brittejä, ranskalaisia jne esi-isien teoista.

Haluaisin vielä tuoda hieman enemmän uuskolonialismin vaikutuksia tähän keskusteluun. Valtavan suuri määrä maailman alueista on itsenäisiä. Paljon on kuitenkin vielä alueita, jotka ovat vaihtelevien tulkintojen mukaan siirtomaita vapaaehtoisesti tai vastentahtoisesti (esim. Marokon sortama Länsi-Sahara, tai Yhdysvaltain siirtomaa, Puerto Rico). Nykyisin itsenäistenkin maiden itsenäisyys on koetuksella. Aikoinaan nykyisissä kehitysmaissa suuruudenhullut johtajat saivat monikansallisilta pankeilta lainoja muitta mutkitta suuruudenhulluihin hankkeisiinsa. Nyt johtajiensa köyhdyttämät maat ovat joutuneet suurkansallisten yritysten vaatimusten alle, koska ovat olleet maksukyvyttömiä. Hintana on ollut itsemääräämisoikeuden kaveneminen. Suurkansallisten yritysten taustalla häärää luonnollisesti vieras valtio, joka salakavalasti puuttuu itsenäisten maiden sisäisiin asioihin. Monessa kehitysmaassa valtaa pitävät suuryritykset (esimerkiksi Nigerian öljy-yhtiöt) ovat osasyyllisiä konfilikteihin. Valitettavan monessa maassa voitot valuvat ulkomaisten suuryitysten taskuihin (ja siinä sivussa korruptoituneiden johtajien taskuihin) tavallisen kansan jäädessä nuolemaan näppejään ja kamppailemaan hupenevista, jäljelle jääneistä luonnonvaroista.

Yhdysvallat (posteurooppalainen valtio) on ollut mukana aiheuttamassa lukuisia harmeja kehitysmaille. Yksi esimerkki oli 1960-luvulla Mobutu Sese Sekon, CIAn tuella syrjäyttämä Patrice Lumumba ja Augusto Pinochetin vallankaappaus. Yhdysvallat on perinteisesti pitänyt Latinalaista Amerikkaa takapihanaan ja pyrkinyt tunkemaan nokkansa Latinalaisen Amerikan maiden asioihin. Tuoreimpana esimerkkinä voidaan pitää USAn ulkopolitiikkaa Kolumbiassa. Nykyisinkin itseään vasemmistolaiseksi kutsuva FARC-sissijärjestö (nykyisin pääosin kansaa kurjistava huumejärjestö) on tarjonnut USAlle oivan syyn puuttua Kolumbia asioihin ja vaikutusvallan lisääntyminen on vain ajan kysymys, etenkin nyt, kun entisen presidentin, Alvaro Uriben sisäpiiriin kuuluva entinen puolustusministeri, Juan Manuel Santos voitti vaalit. Kolumbia on ollut USAn politiikan suurimpia tukijoita Latinalaisessa Amerikassa ja linja mitä ilmeisemmin jatkuu Kolumbiassa, jonka itsenäisyyden kavenemisen pelkään olevan lähellä. Kolumbian tilanne on siten periaatteessa verrattavissa muinaisen Batistan Kuuban tilanteeseen, jolloin harjoitettiin pohjoisamerikkalaisten nuoleskelua.

Ei ole siis syytä kiistäa kolonialismin ja uuskolonialismin vaikutuksia kehitysmaiden konflikteihin ja ongelmiin. Totta on myös se että kansan on pikkuhiljaa alettava ottaa ohjakset käsiinsä. Se on kuitenkin vaikeaa uuskolonialismin painaessa päälle.

Jussi Jalonen

  • Guest
Artikkelin lopussa yhdistetään monet Afrikan konflikteista, Kyproksen etnisistä jännitteistä ja Intian hindu-muslimi -väkivaltaisuuksista suoraan brittien hajoita-ja-hallitse -politiikan jättämään perintöön.

Kyproksen osalta tuo väite on kyllä suoraan sanoen hieman liioiteltu. Vaikka britit eräässä vaiheessa turkkilaisen reservipoliisin taisivatkin perustaa, olivat molempien etnisten ryhmien välit muutenkin aivan riittävän kireät.

Kaipa brittien hallinnon voi silti halutessaan mieltää etnisiä jännitteitä ylläpitäneeksi, koska ilman brittien väliintuloahan Kyproksella olisi asia hoidettu samalla tavalla kuin muillakin Kreikan ja Turkin välisillä kiistanalaisilla alueilla, so. väestönvaihdolla ja etnisillä puhdistuksilla. Etnisesti täysin yhdenmukaisiksi putsatuilla alueillahan ei niitä etnisiä jännitteitä tai konflikteja tietystikään esiinny, mutta en nyt tiedä, onko tämän luokan johdattelu kovinkaan mielekäs. Kukaan ei tietääkseni kiittele Stalinia tai Hitleriä siitä, ettei nykypäivän Puolassa sanottavammin esiinny etnisiä konflikteja; tuskinpa siis on vastaavasti syytä moittia brittejä siitä, että Kyproksella sellainen on edelleenkin käynnissä.

Muuten tietysti brittien modus operandi oli paljolti eri kansanryhmien pelaaminen toisiaan vastaan. Toisaalta britit yrittivät myös jonkinlaista keinotekoista kansakuntien rakentamista, missä he epäonnistuivat varsin lahjakkaasti, Irakin mandaattihallinto ilmeisesti klassisena esimerkkinä.

Ranska noudatti ilmeisesti ainakin Länsi-Afrikassa toisenlaista menetelmää ja vältti esimerkiksi Senegalissa eri uskonryhmien vastakkainasettelua; ilmeisesti samasta syystä maan islamilaisten ja kristittyjen välit ovat hyvin harmoniset vielä tätä nykyä. Tietysti siitä, päättyikö Ranskan siirtomaahallinto oikeastaan koskaan, voi olla montaa mieltä.

Belgiasta ja Alankomaista ei ole kovin paljoa hyvää sanottavaa. Belgialaiset olivat lahjakkaita rakennusprojekteissa ja infrastruktuurin luomisessa, mutta heillä ei ollut sanottavammin mielenkiintoa alkuperäisväestön sosiaaliseen nostamiseen. Kongon itsenäistyessä maassa oli parisenkymmentä yliopistotutkinnon suorittanutta syntyperäistä afrikkalaista, ja nahkaruoskien käyttäminen afrikkalaisiin työläisiin oli todettu lainvastaiseksi vain puoli vuotta ennen itsenäistymistä. Sekä tietysti se, että belgialaiset sabotoivat maan itsenäistymistä loppuun asti. Alankomaiden siirtomaahallinnosta taas kertonee jotain toisaalta indonesialaisten valmius yhteistyöhön japanilaisten miehittäjäin kanssa toisen maailmansodan aikana, toisaalta taas se, miten Haag käytännössä pakkosyötti itsenäisen statuksen Surinamille.

Espanjalla on yleensä huono maine, mutta poikkeuksiakin on. Frederic Sawyerin sitaatti kuvailee Filippiinien tilannetta juuri ennen espanjalais-amerikkalaisen sodan syttymistä.

"The islands were badly governed by Spain, yet Spaniards and natives lived together in great harmony, and I do not know where I could find a colony in which Europeans mixed as much socially with the natives. Not in Java, where a native of position must dismount to salute the humblest Dutchman. Not in British India, where the Englishwoman has now made the gulf between British and native a bottomless pit."

Tässä ohessa voisi myös ottaa esille Euroopassa tapahtuneet rinnakkaisilmiöt, kuten Itävalta-Unkarin kruununmaissaan noudattaman politiikan.

Paljon on kuitenkin vielä alueita, jotka ovat vaihtelevien tulkintojen mukaan siirtomaita vapaaehtoisesti tai vastentahtoisesti (esim. Marokon sortama Länsi-Sahara, tai Yhdysvaltain siirtomaa, Puerto Rico).

Puerto Rico on vapaavaltio, eikä ole ollut siirtomaa enää aikoihin. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, saaren kutsuminen "siirtomaaksi" on tätä nykyä yleensä varma tapa saada paikallisilta turpiinsa. Puolet on tyytyväinen nykyjärjestelyyn, reilut kaksi viidestä haluaisi saaresta osavaltion, ja jotain viisi prosenttia on raivoavia itsenäisyysmiehiä.

Puerto Ricossa tosin sentään jatketaan kinaamista ja kansanäänestyksiä sen suhteen, mitä pitäisi tehdä, toisin kuin esimerkiksi Amerikan Samoassa, missä status quo miellyttää kaikkia.

Yhdysvallat on perinteisesti pitänyt Latinalaista Amerikkaa takapihanaan ja pyrkinyt tunkemaan nokkansa Latinalaisen Amerikan maiden asioihin.

Niin, no. Nyttemmin siellä on Hugo Ch¡vez työntämässä omaa massiivista tuulenhalkaisijaansa vähän sinne sun tänne. Venezuela on haaskannut puolisensataa miljardia dollaria yrityksiin levittää vallankumouksensa ilosanomaa pitkin maanosaa, ja summaan ilmeisesti sisältyy kolmisensataa miljoonaa dollaria, jotka maksettiin könttäsummana tuolle mainitsemallesi FARC-järjestölle sen taannoisen Kolumbiaa vastaan käydyn oudon sapelinkalistelun yhteydessä.



Best,

J. J.
« Last Edit: June 27, 2010, 20:21:10 by Jussi Jalonen »

Outo Lintu

  • Guest
"Puerto Rico on vapaavaltio, eikä ole ollut siirtomaa enää aikoihin"

Kiitokset tärkeästä tarkennuksesta. Kenties Puerto Ricon ja monen muun vastaavan kohdalla siirtomaa-termin käyttäminen on liian voimakas. Taustalla kuitenkin on siirtomaamenneisyys. 1800-luvun lopulta lähtien Puerto Rico ja Kuuba joutuivat Espanjan alaisuudesta USAn alaisuuteen. Mainituista maista toinen kuitenkin lopulta itsenäistyi (vaikka itsenäisyyden voidaankin jostakin näkökulmasta katsoen olleen vain nimellistä ennen Castron jengin valtaannousua). Kuten mainitsit, saarella käydään jatkuvasti kiistaa sen tulevaisuudesta ja kuka tietää, kunhan Puerto Ricon talous kääntyy nousuun ja muut ongelmat vähennetään hallituksen ja kansalaisten itsensä toimesta, puertoricolaiset voivat hyvinkin saada enemmän itseluottamusta ja kokea olevansa vähemmän riippuvaisia USAsta. Kenties tämän jälkeen marginaalissa oleva itsenäisyyttä kannattava vähemmistö kasvaa. Sama voisi päteä myös muun muassa Ranskan Guyanaan. Mainittakoon nyt vielä että on toki luonnollisesti typerää mennä paikallisille aukomaan päätään vastaavista asioista ja siten loukkaamaan heidän ylpeyttään.

"Niin, no. Nyttemmin siellä on Hugo Chávez työntämässä omaa massiivista tuulenhalkaisijaansa vähän sinne sun tänne."

Hugo Chavezilla ei ole täysin puhtaita jauhoja pussissaan, mutta kun puhutaan maiden sisäisiin asioihin puuttumisesta, ei Venezuelaa ja USAa voida mielestäni sinänsä vertailla. Chavez on tukenut terroristiseksi luokiteltua huume-gueriilla -järjestöä ja se on aggressiivista maan sisäisiin asioihin puuttumista. Kuitenkaan, Venezuelalla ei ole toistaiseksi kontollaan sekaantumista laillisesti valittujen hallitusten syrjäytyksiin. Venezuela ei ole myöskään käsittääkseni vaatinut jalansijaa omille yrityksilleen tms. muissa maissa niiden itsemääräämisoikeuden kustannuksella.
« Last Edit: July 02, 2010, 07:46:25 by Outo Lintu »